lauantai 25. joulukuuta 2010

Minun paikkani...

...on sinun vierelläsi.


Vaikka me Pohjanmaan kasvatteina olemme tottuneet suuriin hääjuhliin, satapäisiin vieraslaumoihin ja megalomaanisiin juhlavalmisteluihin, me rikoimme nyt kaikkia pohjalaisten häiden etikettejä ja perinteitä, kun jätimme alun alkaenkin kaikki kutsut lähettämättä ja pidimme kahden keskeisenä tietonamme kirkon varaamiset, puvun ompelut ja sormusten ostot. Asiat valmisteltiin hissun kissun ja ilman paniikkia, joskin jotakin taisi jäädä viime tippaan, kun miehen puku käytiin ostamassa vain päivää ennen vihkimistä, ja minun mekkoni huivi ommeltiin valmiiksi häitä edeltävänä yönä.

Meidät vihittiin 23.12.2010 yhdessä Suomen kauneimmista kirkoista vihkiäistilaisuudessa, jossa olivat läsnä vain me kaksi, pappi ja kaksi todistajaa. Juuri meidän kokoisemme häät. :)


Minusta tuli sitten rouva yhdeksän vuoden yhteiselon jälkeen. Sellainen joulu meillä. :)

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Tänä jouluna...


Tervehdys pitkästä aikaa blogiystäväiset!

Joulu tulla jolkottaa kovaa kyytiä, ja vaikka olenkin kovin jouluihminen, ei meillä tänä vuonna jouluvalmisteluja ole kovasti tehty. Aikataulut ovat olleet aika tiukkoja töiden ja opiskeluiden kanssa, eikä inspiraatiota ole oikein löytynyt. Katsellessani teidän ihania joulukotejanne olen tuntenut hienoista kateutta ja potenut saamattomuuden ja huonon omantunnon pistoksia, mutta toisaalta yrittänyt olla itselleni armollinen. Ei aina tarvitsekaan niin paahtaa. Mutta vaikka jo tuntui, ettei meidän kotiin joulua tänä vuonna tule, tuli se kumminkin. Pienemmällä panostuksella, kevyellä siivouksella, viime hetken hutaisuilla. Mutta tulee kumminkin.


Kun jotakin asiaa tarpeeksi monesta blogista, kodista, sisustuslehdestä ja sisustusliikkeestä katselee, tapahtuu kummallinen "mäkin haluan tollaisen" -ilmiö. Tuotahan nyt tapahtuu toki harva se päivä, mutta viime aikoina niin kävi noiden valkoisten risujen kanssa. Meille muutti myös kasa pajun oksia, jotka mies kiltisti kävi töissä maalaamassa valkoisiksi. Siinä on nyt meidän sisäpuu, joka tänä vuonna toimittaa myös joulupuun virkaa.





Oli meillä tänä vuonna ihan oikeakin joulukuusi, vain vähän pienen mallinen sellainen. Tosin täytyy paljastaa, että tämä puu ehti hyvässä hoidossa kellastua ja kuolla jo ennen joulua, ja viskasin sen tänä aamuna pihalle. Mutta meillä OLI tällainen oikeakin puu. :)


Vinkeimmät muorin tekemät joulukortit vuosien varrelta pääsivät tänä jouluna raameihin. Tuo harmaatukkainen korkokenkäinen tonttu on kyllä ihan paras!




Keittiön ikkunalle tuunattiin äitin vanhasta kullanvärisestä metallisesta tähtilampusta valkoinen, ja siitä tuli ihan hauska - saman näköisiähän sitä myydään tänäkin päivänä, ja tässä alkaa olla jo melkein antiikkiarvoakin. :)




 Jo kesällä löysin kirpputorilta vanhoja pieniä joulukortteja, joita ostin nipullisen. Nuo ovat nyt kehyksissä keittiön astiakaapin tasolla joulun ajan.
 


Meille eksyi tänä vuonna myös kaksi Nisseä (kiitos vaan työkaverille hurauttamisesta näihin), joita saattanee tulla lisää vuosien varrella. Aika hauskoja, miten mä en ennen ollutkaan näihin kiinnittänyt missään huomiota?



Luova leikki -lahjana aNNa lähetti minulle iiiiihanan huovutetun syli-tähden. Kiitokset paljon, tykkään tästä kovasti! Puolet omista Luova leikki -lahjoistani on edelleen lähettämättä - valmiina tosin, mutta en ole saanut aikaiseksi viedä postiin. Ehtivät kuitenkin vuoden loppuun mennessä, kuten lupaus oli.




Miehen askartelema tonttupartio reilun parinkymmenen vuoden takaa on yksi meidän kotimme jokavuotisista joulukoristeista.


Lyhyt joululoma alkoi tänään, neljä päivää jouluhumua ja sitten palaan taas töihin välipäiviksi kuulemaan, mitä pukki on lapsille tuonut. Kiitän teitä ihanaisia, että ette ole minua unohtaneet, vaikka minusta ei ole mitään aikoihin kuulunutkaan. On ollut ihana huomata, että tuonne edellisen postauksen kommentteihin on ilmestynyt kaipaileviakin kommentteja. :) Teidän hurjan kauniita joulukotejanne olen käynyt tasaiseen tahtiin ihastelemassa, joulun pyhinä pyrin taas tekemään kommentointikierroksenkin viimein. Lupaan, että seuraavaan näkymiseen ei mene näin pitkää aikaa..

Siis ihanaa joulua teille jokaiselle!

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Nuppupeittoja


Monen blogeissa on näkynyt aivan ihania pieniä peittoja, jotka on tehty Nupulle peitto -keräykseen. Ideana tuossa keräyksessä (linkki keräysblogiin löytyy tuolta sivupalkista) on saada kasaan erilaisia pieniä tilkkupeittoja, jotka lahjoitetaan Helsingin lastenklinikan vastasyntyneiden teho-osastolle. Siellä pienet elämänalut saavat itsensä kokoisen peiton muistoksi elämän alkutaipaleista sairaalassa.


Minäkin olen kantanut korteni kekoon, ja ompelin neljä nuppupeittoa. Huumaannuin blogejanne tutkiessani persoonallisista, erilaista pienistä peitoista, ja päätin minäkin kokeilla jotakin erilaista. Applikointia en ole harrastanut juuri lainkaan, ja nyt kokeilin. Kahteen ruskeasävyiseen peittoon hyppäsi Haisuli-applikaatio, kolmanteen ruskeasävyiseen peittoon sydäntä rutisteleva nalle ja violettisävyiseen peittoon Hello Kittyn kopio.



Ruskeasävyisten peittojen tausta on beigeä fleeceä, Hello Kitty -peiton tausta valkoista fleeceä. Minun peitoistani tuli aika tarkalleen 50 cm x 50 cm kokoisia.


Haisuli pienen keskospeiton hahmona ei välttämättä ole jokaisen äidin ja isän mieleen, mutta eiköhän näillekin peitolle ottajansa löydy. Haisuli hahmona on niin vinkeä, etten malttanut olla kokeilematta, varsinkin kun hakusessa oli peiton sävyihin liittyen jotakin ruskeaa.


Tällaiset pienet tilkkupeitot minulta siis lähdössä Nupulle peitto -keräykseen pieniä varpaita lämmittämään. :)

maanantai 18. lokakuuta 2010

Kelloja, kelloja...


Kellot ovat jännittäviä. Siksipä meille muutti niitä taas pari lisää. 


Jokaisella perheellä tai suvulla lienee joitakin kummallisia, persoonallisia juttuja, jotka tavalla tai toisella liittyvät tiiviisti suvun identiteettiin. Minun sukutaustojani ilmentävät muun muassa viulu, vasara, kantele ja kello. Kelloja löytyy kaikkialta, meillä ne tosin useimmiten eivät käy, koska hermojani raastaa kohtalaisen pienikin kellon naksutus.


Muutama viikko sitten meille muutti iskän vuosia, vuosia sitten tekemä kaappikello. Kello oli seissyt lapsuudenkotini tuvan nurkassa samalla paikalla reilut parikymmentä vuotta, kun se nyt viimein päätti siirtyä meidän kotiamme koristamaan. Uskaltauduin sen puupintaa valkoisella maalilla käsittelemään, ja tuli muuten hieno! Kello on sen verran kovaääninen, että jätimme sen vetämättä. Vaan tuota samaa 19:03 aikaahan se on näyttänyt jo monia vuosia, että näyttäköön sitä edelleen. (ja nimenomaan 19:03, se kun tuntuu aikana miellyttävämmältä olla hereillä kuin 7:03)


Viikonloppuna saimme aikaiseksi vanhoista laudoista rakennetun naruhyllyn vanhoille herätyskelloille.


Ja tosiaan, siinä näyttävät nyt nekin kaikki eri aikaa, koska yhtäkään en viitsinyt vetää - ei niin nätti ääni ole näissäkään.




Vanhassa ovessa on niin kutsuttu maisterikello. Kellon teki paappa minulle valmistujaislahjaksi, vaan niinhän siinä valitettavasti kävi, että maisteria minusta ei ehtinyt tulemaan, kun oli jo hänen aikansa mennä. Tämä on itse asiassa ainoa huoneen monista kelloista, jonka tahtoisin käyvän - ja käyhän se, mutta kulkee vain omaa hidastettua aikaansa täysin omassa tahdissaan.



Nieluleikkauksen jälkeinen sairasloma on lusittu ja arkeen palaaminen on käynyt varsin vauhdikkaasti. Oikeastaan niin vauhdikkaasti, että hyvä kun on mukana pysynyt. Vapaa-ajan ongelmia ei juurikaan ole, nyt kun yritän tuon päivätyön ohella taiteilla kahden maisteriohjelman opintojen välillä tiivistahtisine iltaluentoineen, ja kai tuota muutakin elämää voisi joskus elää.. Vaan nyt tuntuu ihan hyvältä. Kannatti pohtia noita elämän suuria ajankäytön kysymyksiä ja "mun pitäis tehdä sitä ja tätä" -listauksia perusteluineen, niin oivalsi, että itse asiassa tätähän mä kuitenkin haluan. Nämä on ihan mun omia valintoja.


Jotain sitä kuitenkin kotonakin saa välillä aikaan. Tuon aiemmin mainitsemani kellohyllyn ja kellon maalauksen lisäksi saatiin viikonloppuna siivottua. Mikä suorite, aplodeja! On taas kerrassaan siistiä ja mukavampaa elää ja olla. Koska erityisesti näissä kuvissa esiintyvä ompeluateljee ei ole juuri ikinä siisti, mun oli pakko se tänne filmata. Näyttää niin kovin erilaiselta ja seesteiseltä noin siistinä kuin tavallisesti. :)

Blogimaailma on minun kohdallani ollut kaiken muun alla hyvin hiljainen viimeiset viikot. Välillä olen käynyt kurkkimassa blogienne uusimpia päivityksiä, mutta kommentointi on jäänyt offline -toiminnolle. Sunnuntaina päätin palkita itseäni tenttiin lukemisen ohella jokaisen parinkymmmenen tenttikirjan sivun välein kourallisella blogisyventymisiä uusimpiin päivityksiinne ja kuulumisiinne, ja pääsin kuin pääsinkin jo aika pitkälle blogilistassani. Tenttikirjan sivut eivät loppuneet vaikka viikonloppu loppui, joten tällä viikolla jatketaan. Mikäli en ole siis hetkiin blogissasi näkyillyt, tulen sen tämän viikon aikana paikkaamaan. :)


Ja niin, blogista vielä, minunkin blogissani täyttyi tuo maaginen sadan lukijan rajapyykki muutamia päiviä sitten. Jee! Tätä blogia aloittaessani en olisi moiseen uskonut, oli kyllin jännittävää jo sekin, kun blogilistalla alkuun koreili neljä nimeä, Heska, Sumi, Iida-Emilia ja Pakkasakka. Niin jännittävää, että tälläkin blogilla oli ihan oikeasti neljä kirjautunutta lukijaa. Ja nyt on jo sata. :) Olen pyrkinyt käymään tutkimusretkellä jokaisen teidän blogeissanne, mutta saattaapi olla, että joku jää joskus välistä, varsinkin, kun tuolta lukijat -listan kautta ei aina jostakin syystä pääse näkemään kaikkien lukijoiden profiileja ja omaa blogia. Jos siis olen blogisi ohittanut, jätähän kommenttia, niin käyn korjaamassa vääryyden. Niin paljon kun listallani uskomattoman ihania blogeja onkin, juoksujalkaa tulen tutustumaan myös uusiin ihaniin tuttavuuksiin!


Anu Pellisen ajatuksin toivotan teille kauniita syyspäiviä, tunnelmallisia iltoja ja ennen kaikkea rentouttavia, ajattomia hetkiä! Toivottavasti hetkistä parhaimpina aika kulkee samaan tahtiin kuin minun maisterikelloni: omassa afrikkalaisessa ajanlaskussaan aivan omaan tahtiinsa. :)

tiistai 28. syyskuuta 2010

Aikaa


...ja kuinka monet päivät kuluvatkaan vain tekemättä mitään.


Viime viikolla olin nieluleikkauksessa, jonka vuoksi minulla on parin viikon sairasloma kurkkua parannellessa ja ääntä etsiessä. Nyt mulla olis periaatteessa aikaa. Aikaa tehdä ihan kaikkea sitä, mitä ei arjessa koskaan tunnu ehtivän...


Ja miten mä olenkaan tuon aikani kuluttanut? Olen maannut sohvalla peiton alla, katsonut televisiota tunnista toiseen, nukkunut, katsonut televisiota, nukkunut... Jumpe, siinähän se mun aikani sitten on mennyt.


Mitään sellaista, mitä ajattelin alunperin tämän kahden viikon aikana tehdä, en olen onnistunut tekemään. Ei ole ollut virtaa. Ja tyhmähän moinen ajatuskin oli, kyllähän mulle varsin selväksi tehtiin, että tämä kaksi viikkoa on oikeasti toipilasaikaa.


Jännittävää on se, että sitten kun on vähän turhan paljon aikaa ajatella ja vain olla, tulee hurjan ahdistuneeksi siitä, että aika menee hukkaan. Kun on hetken ihan luvan kanssa vapaalla siitä kaikesta arjen rumbasta, tulee syyllisyydentunne siitä, ettei pysty hyödyntämään tätä "vapaa-aikaa" ollenkaan tehokkaasti. Pitäis sitä ja pitäis tätä. Ja kumminkin valtaosa noista pitäis tehdä-asioista on asioita, joita ei todellakaan tarvi tehdä, ellei niin halua. Omia valintoja.


Ei se maailma varmasti kaadu, ellen saa tämän viikon aikana pestyä noita makuuhuoneen ikkunoita, maalattua meille rantautunutta kaappikelloa, kirjoitettua valmiiksi mediakulttuurin esseetä tai siivottua akvaariota. Tai jos kaatuu, niin olis varmaan kaatunut joka tapauksessa.


 Juku, että me ihmiset ollaankin aika tavalla kummallisia olentoja! Kippistän tuolle kummallisuudelle tänä iltana ensimmäisellä cocis-lasillisella reiluun viikkoon (moiselta colaholistilta se on kuulkaas aika kova suoritus). Huomenna aion olla vielä vetelämpi, laiskempi ja aikaansaamattomampi kuin tänään, ja aion olla tyytyväinen itseeni sellaisena. Kerrankin on aikaa vain olla. :)


(Vanhat herätyskellot saivat kavereita viime viikolla, kun huuto.netistä huutamani ihanuudet rantautuivat edellisten seuraksi. Mitään ei ole vedetty ja kaikki näyttävät mitä sattuu aikaa, joten täällä elellään siis varsin ajattomassa fiiliksessä.)