keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Laskiaista ja löytöretkiä



Eilen vietettiin laskiaistiistaita. Laskutoimituksia päivälle riitti. Lasten kanssa laskettiin päivä mäkeä ja syötiin laskiaispullia (ja kiitokset Heidille niistä kotitekoisista, jotka saapuivat meille kotiin asti). Laskiaistiistain kruunaava graduseminaari laittoi laskeskelemaan sitä työmäärää, mikä vielä on edessä ennen kuin projekti on finaalissa. Itse laskin lisäksi työpäiviä alkavaan talvilomaan, ja niihin riittävät jo yhden käden sormet. Tänä vuonna onkin kelien ja lumitilanteen puolesta uskomattoman hieno talviloma odotettavissa!



Talvilomapäiville on monenmoista projektia suunnitteilla, kun lähdemme kotikonnuille hyödyntämään isin verstasta. Tarkoituksena on työstää jotakin sohvapöydän tapaista, käsitellä anoppilasta ennakkoperitty pieni kolmijalkapöytä sekä visioida ja toteuttaa keittiön saareke. Ompelukoneelle kertynee myös kilometrejä, sillä äitillä on jo lista asioita valmiina, mitä hän on toivonut minun kotinsa piristykseksi ompelevan.



Kävin tänään pyörimässä Tampereella aivan ihanassa Kantriina -sisustusliikkeessä. Olin oikeastaan päättänyt, etten mukanani sieltä mitään tuo, mutta hyppysiin tarttui puinen valkoiseksi maalattu miltei 30 cm korkea & -merkki. Oli niin hieno, etten voinut sitä sinnekään jättää.

Nuo puukirjaimet ovat kyllä vetoavia. Liikkeeseen oli tulossa lisää myös pieniä puukirjaimia, joista nyt oli enää jäljellä muutama sekalainen kirjain. Täytyy pysyä tutkalla, sillä niitä haluan myös, en vain vielä tiedä mihin. Erilaisia kirjaimia ja tekstejä olemme matkan varrella visioineet ties minne kohtiin kotia (seinien lisäksi mm. sängyn päätyyn ja porraskaiteisiin), mutta aika näyttää, mitkä suunnitelmista lähdetään toteuttamaan. Kantriinassa oli myös seiniin kiinnitettäviä tekstitarroja, jotka kiinnostavat. En vain koskaan ole sellaisia livenä missään nähnyt. Ovat sen verran hintavia, etten viitsisi ostaa, ennen kuin näen, miltä oikeasti seinässä näyttävät.




Pikkuiselle nelikuukautiselle kummipojalleni vastikään ostama Muumi-body löysi myös tiensä omaan kotiinsa, kun tapasin kummipojan äitiä kaupungilla. Tässä on vielä aika rutkasti kasvunvaraa, mutta pikkumies kyllä kasvaakin hurjaa kyytiä.



Prismassa ruokaostoksilla käydessä sattui jännittävä juttu. Kesken ostosreissun koko talo pimeni. Valot sammuivat, ilmastointi lakkasi hurisemasta ja koko kauppa pysähtyi. Oli aika hurja tunne, kun koko kauppa on yhtäkkiä aivan pimeä ja mistään ei kuulu ääntäkään. Kun valoista viimein osa syttyi takaisin, alkoi tiloissa palohälyttimet huutaa ja henkilökunta alkoi hetken kuluttua ohjata väkeä ulos. Tunnelma oli aika erikoinen - ihmiset pälyilivät ympärilleen ja vaeltelivat hämmentyneinä käytäviä pitkin. Ostokset jätettiin minne jätettiin, koska kassat eivät toimineet.

Kun lähdimme ajelemaan kotiin päin ilman ostoksia, olivat liikennevalot ja talot pimeinä pitkän matkaa. Myöhemmin Aamulehden nettisivuilta selvisi, että lähistöllä oli voimalinja katkennut, eli kyse oli yksinkertaisesti laajalle ulottuneesta sähkökatkoksesta.

Seuraava Prisma Ideaparkissa täytti tehtävänsä ja ruokaa saatiin taloon. Päivä oli kaikkineen onnistunut, ja palkitakseni itseäni siitä nappasin kukkahyllystä mukaani kimpun pieniä, punaisia ruusuja.






Mukavaista keskiviikkoa kaikille!

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Ovi


Pölyinen ja likainen ovi löytyi vuosi sitten lapsuuden kotitalon piharakennuksen välikatosta. Olin jo jonkin aikaa etsinyt huuto.netistä kotiimme vanhaa sisustusovea tuloksetta. Kun viimein sopiva ovi sopivan matkan päästä löytyi, kävi kuitenkin niin, että hävisin huudon viime metreillä ja ovi meni toiselle onnekkaalle omistajalle. Kun oviasia tuli kotona isin kanssa puheeksi, kertoi hän löytäneensä tuon kotitalon ruokakomeron ovena muinaisina vuosina toimineen oven välikatosta, ja niinpä minulla yllättäen olikin oviprojekti käsissä.


Projektia riitti. Onneksi maalipinnat lähtivät kohtuullisen hyvin kuumailmapuhaltimella, mutta hiottavaa riitti. Ihastuttavan kaamea vihertävä maali löytyi monien valkoisten maalipintojen alta, ja olkoon kuinka muinainen ja retro tahansa - sekään ei jäänyt oven lopulliseksi pinnaksi.


Ovi muutti kanssamme Tampereelle silloiseen kotiimme ja sai pintaansa valkoisen maalin. Jossakin vaiheessa ajatuksena oli rakennella ovesta ruokapöytä, mutta se ajatus hautautui ja ovi jäi oveksi.


Uudistunut ovi vietti uuden elämänsä ensikuukaudet vanhan kotimme keittiön nurkassa Tampereella. Eipä tuo pieni ja ahdas keittiö ehkä aivan onnistunut paikka tuolle kapistukselle ollut, mutta minä pidin siitä kynsin hampain kiinni, vaikka mieheni olikin heittämässä sen mäkeen monen monta kertaa.


Kun koitti muuton aika omaan kotiin, pienten perheneuvotteluiden jälkeen myös ovi lähti mukaan. Muuttopäivänä tuli mietittyä, mitä mahtoivat naapurit ajatella, kun asunnosta kannettiin perinteisten muuttotavaroiden lisäksi ulos ovi ja ikkunatkin karmeineen päivineen...


Vaan nyt on ovi onnellisena sille kuuluvassa ympäristössä. Antiikkihuoneen valkoisessa tunnelmassa sen on hyvä elämäänsä jatkaa, ja oven paikkaan ja asetteluun on nyt myös tuo toinen osapuoli tyytyväinen. Eiköhän ovi saa tuossa piilopirtin ovena päiviään paistatella vielä monet vuodet.

Ystävänpäivänä



Viime viikolla posti toi mukanaan ystävänpäivätervehdyksen eskari-ikäiseltä kummipojaltamme.

Nalle karvatassu,
iloinen ja hassu.
Löysi pienen sydämen,
punaisen ja lämpöisen.
Luokse hyvän ystävän,
sydämen mä lähetän.


Viimeistä viedään - joulun suklaavarastot alkavat viimein olla viimeistä rasiaa vaille syötynä. Kiitokset vaan tästä jättirasiasta Jonnalle :)

Meillä ystävänpäivää on vietetty työn touhussa. Peiliovien maalaamisen lisäksi maalia on sudittu moneen muuhunkin paikkaan. Valkoiseksi ovat muuttuneet muun muassa vanhat perunalaatikot ja ripakopallinen valokuvakehyksiä. Ja sitä maalattavaahan tuntuu aina löytyvän.


Edelleenkään en uskalla kuvia uudistuneista tiloista laittaa, koska ovat yhä osittain kesken. Mutta kohta, kohta... Listoja on uusittu sekä kattoon että lattioihin. Olen ollut kyllä tosi yllättynyt siitä, miten paljon listoilla voi saada aikaan. Tulee jotenkin niin paljon viimeistellympää, kun on kunnolliset listat paikoillaan. Onhan täällä toki lattialistat aikaisemminkin olleet, mutta ulkonäön suhteen on huima ero siinä, onko lattiassa peruslistat vai vähän koristellisemmat ja korkeammat listat - ja meillä myös väri vaihtui keskiruskeista valkoisiin.



Vielä kynttilät palavat hämärissä illoissa, vaan kevättä kohti ollaan menossa. Työkaverin hetki sitten tuoma ystävänpäiväasetelma narsissin alkuineen toi mukavasti kevättunnelmaa kotiin. Mutta ei kevääseen ihan vielä - meillä on vielä terassi laittamatta lopulliseen talvikuosiin, ja koska kaikki vermeet tuota terassin sisustusta varten on valmiina, saisi lunta vielä hetken riittää.


maanantai 8. helmikuuta 2010

Keskellä kaaosta


Hyvää melkein keväistä maanantaita!


Hetkisen aikaa tänään tuntui siltä, että kohta alkaa kevättää - ja sitä vain vahvisti viisivuotiaan pojan kommentti päiväunilta herättäessä: enää kolme viikkoa ja sitten alkaa kevät.

Tässä jo parisen viikkoa sitten iski fiksausvimma suurella kädellä päin näköä, ja yhtäkkiä tuntui, että niin paljon on vielä kesken. Bauhaus rikastui, kun kävimme hakemassa auton täydeltä kattolistoja, jalkalistoja ja koristelistoja, pohjamaalia, pintamaalia ja kalustemaalia, teloja, hiekkapaperia, silikonia...


Ruokailutilan puunväriset suuret peiliovet levitettiin pitkin lattioita maalausta varten, lattialistoja kiskottiin suurella innolla irti - ja sitten kaikki vähän jäi...
Nyt on viimein ensimmäinen peiliovi vihdoin hiottu ja maalattu pariin kertaan, keittiön jalkalistat on vaihdettu hienoihin valkoisiin koristelistoihin, ja ruokailutilan kattoon on asennettu myöskin koristelista.


Kaikki on kuitenkin vielä niin kesken, paljon on tekemättä, ja kun homma on aloitettu ja kaaos levitetty, on paljon työtä edessä, ennen kuin olemme tämän uusimman projektin paremmalla puolella. Kuvia en uskalla tämän hetken projektivaiheista laittaa... Viikonlopun aikana kaikki on kuitenkin ehkä ainakin osittain kuosissaan. Saas nähdä sitten, miltä taas hieman edistynyt asumus näyttää.

  

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Kodin sydän



Keittiö on kodin sydän, sanotaan. Meillä keittiö toimii enemmänkin noutokeittiönä, sillä ruokaa tehdään syntisen harvoin. Keittiömme on saanut paljon uutta ilmettä siitä, mitä se oli muuttaessamme tähän kotiin, selkeimpänä muutoksena nuo maitokaakaon ruskeat seinät. Edelleen paljon puuttuu, kuten jonkinlainen suunnitelmissa ollut saareke/ työtaso/kahden hengen korkea ja kapea aamupalapöytä... Nyt lumenvalkoinen nukkamatto (todella fiksu valinta erityisesti keittiöön...) on saanut pitää hallussaan koko lattia-alaa, mutta visiona on, että se suunniteltu saareke siihen ilmestyy, kunhan päästään helmikuun loppupuolen lomapäiviin ja kohti Pohjanmaata ja synnyinseutuja kotipihan rakentelutiloihin.




Keittiön verhoja lähdin suunnittelemaan vanhojen pitsilakanoiden ideaa hyödyntäen. Riittävän valkoisia ja tahrattomia aitoja pitsilakanoita en kirpputorilta tähän tarkoitukseen löytänyt, joten nämä verhot syntyivät Eurokankaan lakanakankaasta ja valmispitsistä.


Koska keittiön oviaukko on suhteellisen suuri ja avoin, halusimme oviaukkoon asemakellon aikaa näyttämään. Ja viimein pitkien etsintöjen ja tiukkojen karsintojen jälkeen oikeanlainen löytyi.


Syksyllä vietimme viikonloppua Vanajan linnassa, ja kotimatkalla tien varressa osui silmiin kyltti, joka mainosti samaisen viikonlopun antiikkimarkkinoita Turengissa. Poikkesimme sinne saman tien kurkistelemaan, ja Turengin suuresta antiikkihallista löytyi ehkä maailman kaunein mummoastiakaappi. Astiakaappi oli ollut etsinnässä jo pitkään, ja tämä yksilö tuntui heti oikealta meidän kotiimme. Aikamoista dramatiikkaa tuohon astiakaapin ostoretkeen liittyi, sillä astiakaappia ihailtuamme kiertelimme hetkisen suuressa hallisssa ja kun sen jälkeen palasimme astiakaapin luo aikomuksenamme tehdä siitä kaupat, oli liikkeen omistaja kiinnittämässä astiakaappiin "varattu" -lappua. Potentiaalinen omistajapariskunta ihasteli kaappia onnellisena hankinnastaan ja me lähdimme pettyneinä kotia kohti. Vaan toisen onni on toisen epäonni, ja liikkeen omistaja soitti meille matkalla kotiin - kaappi ei ollut mahtunut pariskunnan keittiöön, joten se oli meidän, jos niin halusimme. Ja halusimmehan me. :)


Kovat kuuraukset ja sisätilojen maalaukset täytyi tehdä, ennen kuin astiakaappi oli käyttökelpoinen, mutta nyt se on täydellinen. Ulkopinta on omassa kuosissaan, juuri sopivasti patinoituneena ja kuluneena, sisätilat maalattuja. Hyllytasot uusittiin ja alunperin keltaiset ikkunalasit vaihdettiin kirkkaisiin. Astiakaappi pitää sisällään Pentikin Vanilja-astiastomme.






Astiakaapin keskitasolla kolme Riihimäen vanhaa erikokoista kannellista umpiotölkkiä kätkee sisälleen kahvinpapuja, piparkakkuja ja kanelitankoja.



Astiakaapin päältä löytyy kuparipannujen ja kynttelikön lisäksi Muorin tekemä kuparipakotustaulu. Taulu on yksi merkittävä muistoesine lapsuudesta, sillä se on roikkunut Muorin ja Vaarin keittiön seinällä niiin kauan kuin muistan. Taulun kuvaan liittyy tarina, jonka mukaan Muori teki tauluun kuvan itsestään isoäitinä ja minusta, joka huutavana vauvana aiheutin murhetta kieltäytymällä maidonjuonnista. Taulu siirtyi Muorin ja Vaarin keittiön seinältä  minulle joululahjapaketissa pari vuotta sitten.




Erilaisia vanhoja ruokailuun, ruoanlaittoon ja leipomiseen liittyviä keittiövälineitä on kirpputoreilta sekä vanhuslähipiirin aarteista kertynyt meille jos jonkinmoisia.



Keittiön nurkassa nököttää vanha ja pieni valkoinen päiväkodin tuoli, joka löytyi romuvarastoa tyhjennettäessä entisestä työpaikastani. Tuolilla olevan pienen "Kiitos" -sanaa kantavan puulaatikon sain tuosta samaisesta työpaikasta lähdettyäni eräältä lapselta muistoksi yhteisestä ajasta.



Lapsenkasvoinen keittiöhengetär on myöskin Muorin käsialaa, kun taas alla olevan piparkakkutaulun olen tehnyt Muorin vuoden 1947 reseptikirjaa hyödyntäen.



Maustekaapin ovi lähti varastoon, ja hyllyillä on vanhoja Arabian kahvikuppeja, joita on kertynyt kirppotoreilta sekä mm. anoppilan aitan vintiltä. Vaikka olenkin melko tavalla väriallerginen ja pitäydyn tiukasti niukoissa värimäärissä ja hillityissä värisävyissä, on hyllyyn eksynyt myös kolme värikästä kukkopilliä, jotka ovat lainassa Muorin kukkopillikokoelmasta.




Alla olevat aarteet odottavat vielä kaapin kätköissä esille pääsyä. Suunnitelmissa on ollut poistattaa ikkunan yläpuolella katonrajassa oleva verhokisko etulevyineen ja virittää ikkunan päälle hylly, johon tulee kokoelma vanhaa keittiötarvikkeistoa.


Näistä aarteista tuohon vanhaan silitysrautaan liittyy eniten tunteita nostattavia muistoja, eikä lainkaan niin miellyttäviä sellaisia. Parisen vuotta sitten äitin ja isin vieraillessa meillä kiertelimme äitin kanssa kirpputoreja. Eräällä kirpputorilla (on muuten yksi kirpputorimaailman eliittipaikoista, aivan järkyttävän täyteen ahdettu, sotkuinen, sekava ja kaamea paikka) vastaan tuli vanha ja ruostunut silitysrauta, jonka hintalappu kertoi raudan maksavan kaksi euroa. Vieressä oli hinnaltaan kymmen- ja kaksikymmenkertaisia silitysrautoja, mikä sai meidät suuresti ihmettelemään, liekö hinnasta jäänyt nolla pois. Myyjä kuitenkin hinnasta kysyessämme ökerteli vain, että kun on niin ruostunut niin lähtee halvalla. Kotona aloin silitysrautaa pesemään, ja ihmettelin silitysraudan sisällä olevaa möykkyä, joka ei millään meinannut irrota raudan sisäpohjasta. Kun tarpeeksi olin raudan sisusta tonkinut, hoksasin, että tuolla ruosteen peittämällä möykyllähän on häntä. Silloin lensi rauta ja järkyttynyt kiljaisu kuului varmasti naapuriin saakka. Äitin, isin ja miehen riemulla ei ollut rajaa, vaan onneksi tilanteesta selvittiin ja isi kaivoi ruostuneen hiirenraadon veitsellä ulos silitysraudasta. Rauta kävi perusteellisen pesun läpi eikä hiiren jäännöksiä sen sisältä enää löydy, mutta pysyvät muistijäljet se kyllä on mieleen jättänyt. :) Tiedä sitten, mikä lie mummo on aikoinaan mahtanut silitysrautaa hiirenloukkaana käyttää - näemmä kapistus on siis toimiva sellaisenakin.



Keittiön oviaukon yläpuolella olevat valkoiset puukirjaimet löytyivät Ideaparkin lastentarvikeliikkeestä. Oven yläpuolella ne kertovat omaa kieltään oman kodin merkityksestä.