Näytetään tekstit, joissa on tunniste kummilapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kummilapset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Pienen tytön terveiset


4-v kummityttö vietti meillä helatorstain nurkilla kolme yötä. Oikein kiva visiitti, käytiin kaksistaan vaeltamassa Birgitan polun metsissä ja tehtiin hulppea vaativan polun kierros 14 km - aika huikee suoritus neljävuotiaalle.


Tehtiin äitille terkut, johon tyttö itse ideoi tekstin ja kirjoitti sen. Sydämen muoto niin ikään lapsen käsialaa. 


Symppis. :)

tiistai 10. tammikuuta 2017

Pehmeä joulukalenteri 2016


 Tänä jouluna sain aikaiseksi vain yhden joulukalenterin aiempien kolmen kummilapsikalenterin sijaan. Kaksi vanhempaa kummilasta joutuivat tänä vuonna tyytymään klassisiin joululahjoihin loppuvuoden kahden päällekkäisen työn ja siitä seuranneen ajankäyttöongelman vuoksi, ja joulukalenteri syntyi tänä vuonna vain nuorimmaiselle kummilapselle, siskon nelivuotiaalle tytölle yhteiseksi kaksivuotiaan pikkusiskonsa kanssa. Joulukalenteri oli tänä vuonna kovin pehmeä, ja sisälsi pääasiassa pehmoleluja ja tyynyjä.






Yläkuvan kissat ovat niin ikään pehmoleluja, siirtokuvapaperin avulla tehtyjä näköisversiota Alvinista ja Kertusta, jotka ovat nelivuotiaan suosikkikissat tällä planeetalla.





Sydämiin ja tähtiin valikoitui muutama tuttu lastenlaulu sekä suomen- että ruotsinkielellä, kun kyseessä kaksikielisen perheen lapset.




keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Pupujuttu


Mulla oli 3-v kummityttö muutaman yön visiitillä. Tehtiin tytön kanssa äitilleen syntymäpäivälahja - tytsy piirsi jäniksen ja minä ompelin mallin mukaisesti siitä pehmopupun.



Aika symppis. Siis sekä pupu että tyttö. :)



Muutenkin kodista huomaa, että siellä on ollut pieni tyttö vierailulla. Pieniä kukkakimppuja on jokaisen hyllyn päällä.





Lempäälässä paistaa aurinko. Ainakin hetkisen. Toivottavasti siellä, missä sinäkin ruudun toisella puolella olet. :)

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kuumailmapalloja ja kalenterihuijauksia


Tein loppusyksystä 3-v täyttäneelle kummitytölle joulukalenterin, josta löytyi nukkekoti, asukkaiksi liuta pupuja sekä kalusteita ja muita nukkekotitavaroita. Tytön äiti, eli isosiskoni, tilasi sitten myös toiselle tytölle joulukalenterin teemalla oli lastenhuoneen sisustus. Luukkuja tässä oli suunnilleen joka toiselle päivälle. 


Kahdessa luukussa oli vaaleanpunasävyiset kuumailmapallot kattoon roikkumaan. Toisessa matkustajana kissoja, toisessa oravia.




Lisäksi luukuista löytyi kettu sekä kaksi pupua...




...kirahvi sekä nyhvöneiti...



...pari sydäntä...


...viirinauha ja puputyyny...



...sekä pehmotaulu ja nimellä varustettu sydänrivistö.


Sisustuskalenterin saaja oli vasta 1-v, joka sisustuksen sijaan oli enemmän kiinnostunut 3-v siskonsa nukkekotikalenterin asukkaista. Sisustukselliset luukut jäivät siis kalenterin tilanneen äitin avattaviksi. Niin no, jos olisi ollut kyse lapsista, niin ne olisivat saattaneet malttaa avata luukut silloin, kun niiden aika oli, mutta kun kyse oli tyttöjen äitistä, päätyi tuo avaamaan kaikki luukut jo puolessa välin kuukautta. :D

"Huoneesta tuli niin kaunis, että oli pakko kaikkien sääntöjen vastaisesti avata kaikki. Mä tunsin olevani muori, joka ei malta olla huijaamatta pasianssissa." Tällä viittasi jo vuosia sitten sinisemmille vesille siirtyneeseen mummoomme, joka pasianssia keittiön pöydässä pelatessaan aina ihan vain hitusen kurkisti korttien taakse ja piilotti ne sitten vaivihkaa itseltään pakan alle, jos näytti siltä, ettei peli muuten mene läpi.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Ladon nurkalla


Nappasin muutaman kuvan siskon tytöistä Pohjanmaan lomareissulla puuladon portailla. Näiden kuvien myötä kesäkuulumisia täältäkin suunnasta. :)