maanantai 24. maaliskuuta 2014

Arvostettu Nukkumatti ja muutamia muita oivalluksia


Viikonloppuna iski päälle sisustusahdistus. Meillä on tuo pieni nahka-asuinen sisustaja, joka on sisustanut meiltä pois valkoisen ison nukkamaton sekä valkoisen nahkasohvan, joiden perään itken edelleen kuvitteellisia kyyneleitä. Olohuone on ollut sen jälkeen jokseenkin tyhjä, kun ainoat istumapaikat on olleet puusohva ja keinutuoli. Mitään kangas- tai nahkapäällysteisiä sohvatuoleja tai sohvaa on ihan turha haaveillakaan ennen kuin tuo kissa kasvaa aikuiseksi ja opettelee käyttäytymään, jos sittenkään. Napattiin sitten extempore terassilla talven ylikin seisseet rottinkituolit pesun kautta olohuoneeseen.




Aika kestävät tuolit. Ovat siis ihan normirottinkia, eivät muovia, ja ovat olleet siis terassilla yli talvienkin. Vaikka harjan kanssa pestiin suihkussa, ei maalipinta rapissut yhtään. Aika kivat. Tuollaiset kevyet, ja minusta hyvät istuakin.



Kissat ovat ihan rakastuneita näihin. Toivon vaan, että nahkapietarin rakkaus pysyy sopivissa mittasuhteissa. Näihin kun lirauttaa, saattas imeytyä niin luihin ja ytimiin, että se olis sitten tuolin menoa. Nimimerkillä kokemusta yhdestä vanhasta puulaatikosta, joka sai vähän liikaa huomiota osakseen, ja joka sitten kymmenen tuloksettomaksi todetun kylvyn jälkeen joutui siirtymään ajasta iäisyyteen.




Samalla kevennettiin mattoarsenaalia, ja vietiin varastoon puolet raitamatoista, ne punertavammat versiot, ja jätettiin vain nämä kaksi raitaista. Nyt on niin kevätfiilis. :) Vielä kun saisin inspiraation päälle ja ommeltua tuoleihin jotkut kivat istuintyynyt.





Ikeasta löytyi ruukkutulppaaneja. Ne sopivat jopa meidän kissatalouteen, kun eivät pahasti tuoksu astmakissa-Taavin nenään eivätkä jostain kumman syystä houkuttele ketään syömään lehtiä palasiksi. Näitä on siis saatava lisää, tää on nimittäin eka kukka, joka saa olla kissojen ulottuvilla ja silti koskemattomana.




 Kaverilta sain kasan vanhoja keittiöpyyhkeitä, joissa on yllättäen omat nimikirjaimeni. Osa oli kulunut puhki, joten menevät jatkotyöstöön, mutta osa oli ihan ehjiä ja tahrattomia, joten pääsevät käyttöön. Kivoja, kiitos EG. :)



 Aiemmassa postauksessa esittelemälleni muistoseinälle väsäsin muutaman taulun lisää. Ylemmän taulun sydän kera vuosien takaisen kuvan korvatkoon meidän taloudesta puuttuvan hääkuvan.


Toisessa taulussa on minun ja pikkuveljen lapsuuden legoleikkien keskeisin hahmo, Nukkumatti. Nukkumatti on jostakin muinaisesta legosarjasta, ja on joko vuohi tai lehmä. Tiedä sitten, mistä sai nimensä. Meidän leikeissämme Nukkumatti oli aina se kylän vanhin, viisain, kaikkitietävä, kaiken osaava ja kaiken kestävä teräshahmo, jota kaikki kunnioittivat. Yksi serkuistamme ei pystynyt ymmärtämään, miksi Nukkumatin täytyi olla legoleikeissä mukana, ja miksi sen piti aina olla pääroolissa. "Sehän on vaan joku vuohi." Se oli pahin mahdollinen loukkaus. Se ole mikään hiton vuohi, se on arvostettu Nukkumatti. Kun Nukkumatin kotona käydessä lapsuuden legolaatikosta löysin, ihan sydämessä läikähti. Nukkumatti oli saatava kehyksiin. Vähempi ei olisi sen arvolle sopivaa. :)

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Joutsenlaulu


Yksi kiistatta elämäni tärkein ihminen on ollut mummoni, muori. Hänen elämänsä intohimo olivat käsityöt, erityisesti virkkaaminen ja kutominen. Kun muori reilut kolmisen vuotta sitten kuoli, häneltä jäi kesken mustavalkoiset lapaset. Lapasista toinen oli valmistunut, toinen jäi kesken.


 Tänään kehystin tuon kesken jääneen lapasen. Olisin voinut sen tehdä valmiiksikin, mutta ajattelin, että on kauniimpi näin. Halusin säilyttää sen juuri tällaisena. Kutojan joutsenlaulu.


Samaan kokonaisuuteen pääsivät myös miehen jo vuosia sitten edesmenneen mummon lusikat, parit vanhat sakset sekä miehen papan taskukello. Ajatuksena oli tehdä tuollainen wall of memories -henkinen kokonaisuus.



Kehyksiä haetaan ensi viikolla lisää. Seinälle on tulossa ainakin miehen teiniaikaisen mopon rekisterikilpi sekä eräs oman lapsuuden keskeinen legoukko. 



Portaiden viereisellä seinällä on vielä paljon tilaa kehystetyille muistoille. :)


Muuten tänään on ollut aurinkoinen ja laiska päivä. Mies on edelleen kovassa flunssassa, ja se on mullekin hirveän hyvä tekosyy olla tekemättä mitään viisasta. Myötätuntolaiskottelua siis.


Pari muutakin myötätuntolaiskottelee.


Aurinkoista lauantaita sinulle!

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kotimiehinä


Loppuviikon olemme viettäneet Pohjanmaalla vanhempien kotitalossa talonmiehinä. (Tämän postauksen kuvat myös näistä nurkista)




Äippä ja isäukko lähtivät reissuun, ja koska äippä holhosi meidän kissoja lastenkotiviikonlopun ajan, me vastavuoroisesti lupasimme holhota kotitalon yläkerrassa asuvaa vaaria heidän reissunsa ajan.




Ei siinä, että vaari nyt mitään holhoamista sinällään tarvitsee. Huolehtii kyllä pääsääntöisesti itse itsensä ja elää vintillä omaa elämäänsä, mutta lähinnä kaipaa jonkun olemaan olemassa, jos jotain sattuisi - onhan ukolla kuitenkin ikää jo kohta 90 vuotta, ja kohtalaisen tapaturma-alttiina ei koskaan tiedä, mihin mattoon tai ovenkulmaan sitä tulee itsensä tölvittyä. Se on tuota vanhan ihmisen jännittävää elämää. :)




Me ollaan otettu rennosti. Mies on potenut päälle käynyttä flunssaansa sohvalla peiton alla, minä olen ministellyt sydämeni kyllyydestä ja vaari on vintissä opettanut Alvinia puhumaan. Ei ole oppinut vielä.




Vaikka ukolle tulee ateriapalvelusta ruoka, ollaan pistetty elämä risaiseksi ja tilattu pizzaa, juotu pullokaupalla kokista ja syöty kermapullia. Maistuu kummasti yhtä hyvältä niin vanhan kuin nuoremmankin suussa.




Pihalla on tuullut pari päivää niin, että olen pelännyt kotitalon katon lähtevän lentoon. Takatalvea ei kuitenkaan ole, ainakaan vielä, näkynyt. Minun puolesta ei tarttiskaan. Täällä paistaa aurinko ja näyttää oikein keväiseltä. :)

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Abrakadabraa ja supermiehiä - lastenkotireissun kuulumisia


Kulunut viikonloppu vietettiin koillis-virolaisessa lastenkodissa Venäjän rajan tuntumassa.


Tällä reissulla opin taikomaan hunajaa purkkiin.


Lisäksi opin, että kun oikein kuvittelee, voi sormistakin tulla tulta.

 
Opin muutaman uuden venäjän kielen sanan. Suurin osa liittyi taikomisen saloihin. Niitä opetti neljävuotias nuorimies.


Oma mies opetti, että venäjänkielistä satukirjaa voi vallan hyvin lukea venäjänkieliselle lapselle suomeksi. Lukijan ei tarvitse ymmärtää, mitä lukee, eikä kuulijan tarvitse ymmärtää, mitä lukija sanoo. Ei ne sanat, vaan se sujuva yhteisymmärrys.


Pieni mies opetti minulle, että paketin pehmeä osio voi olla se lahjan paras juttu. Hän viis veisasi paketissa olleesta leluautosta, värityskirjasta ja karkeista, vaan kiskoi onnessaan uuden sinisen villapipon päähänsä ja hyppeli lopun iltaa se päässä. Sisällä.


Opin, että koko lapsuuden kestävä lastenkotielämä voi alkaa jo 10 päivän ikäisenä.


Opin, miltä tuntuu hämmentyä sanattomaksi. Äskettäin 18 vuotta täyttänyt kummityttö kertoi, että hän oli käynyt töissä, saanut vähän rahaa ja ostanut minulle ansaitsemallaan rahalla lahjaksi kaulakorun. "It's silver", hän painotti ja ojensi korun minulle. Hämmennyin niin, etten osannut sanoa mitään. En sitten millään kielellä.