Jouluasukkaita

Sen verran joulua on jo hiipinyt tähän kotiin, että jouluasukkaat ovat kaivautuneet kaapista kesäuniltaan ja siirtyneet taloa vartioimaan. Suurin osa on Tyynelän tonttulan kasvatteja, niin kuin tämä Vilperi, jonka vartiokenttänä on yläkerta.

Keittiössä touhuja tarkkailee Armas, Tyynelän alkuperää hänkin.

Olohuoneen puusängyssä istuskelee Sulevi, meidän ensimmäinen Tyynelän tonttu.

Olohuoneesta löytyy myös Eevertti, joka on Tonttumuorin huovutusten tulos. Eevertti on Alvinin suosikki, sillä tontun parta tuoksuu edelleen ehdalta lampaalta - ja sitäkös on nahkapojan mukava järsiä ja makustella...

Portaiden alla arkun päällä kököttää suurin tonttu, Tyynelän tonttulan Ilmari, jolla on metrin verran mittaa.

 

Meillä tontut ovat kiinteä osa joulua. Mitäs teiltä, löytyykö teidän joulusta tonttuja?

Virkattuja sieniä, paistettuja paprikoita ja jälkilämmöllä kypsytettyä kissaa

Mä en ole kyllä koskaan ajatellut, että mun kärsivällisyys riittäisi virkkaamiseen, jossa tahti on jokseenkin hidas ja harras. Vaan näistä virkattuja ruokia on ollut kyllä kiva tehdä. Joulukalenterin ruuathan jo lähtivät kummitytölle joulukuun päiviä odottamaan, mutta kaverin pyynnöstä tein myös toiseen joulukalenteriin muutamia virkattuja ruokia.

Muutaman henkilökohtaisella to do -listalla odottaneen reseptitaulun sain viikonlopun aikana tehtyä. 

Ja sitten vähän jotain erilaista. Ystävä halusi pienille ihmisille lahjaksi rukouspusseja = pussukka, jossa on pieniä rukouksilla varustettuja tyynyjä. En ollut moisesta ennen kuullut, vaan määpäs tein. Tänään sain kaikki neljä pussia valmiiksi, vaikka mun piti tehdä taas tänään jotain fiksua. Tänään ei vaan ollut fiksu päivä. Tänään oli luova päivä.

Koska päivä kului sitten kaikessa muussa kuin fiksuissa puuhissa, tuli iltapäivästä huono omatunto. Pääsyy siihen, miksi mä nyt olen kotona, on se, että niitä fiksuja juttuja tulee tehtyä eteenpäin. Ja sen sijaan, että olisin kirjoittanut ensimmäistäkään työn alla olevaa fiksua juttua, ompelin, virkkasin ja mineilin. Huonoa omaatuntoa paikatakseni leikin kuitenkin hyvää vaimoa, ja tein töistä kotiin tulevalle miehelle ruokaa. Eikös ne täydelliset kotirouvat toimi juuri niin? ;)

Täytetyt uunipaprikat

6 isoa paprikaa

400 g jauhelihaa

1 rkl öljyä

1 sipuli

¾ tl suolaa

100 g yrtti-sipuli –tuorejuustoa

3 ½ dl riisiä

½ pussia (á 150 g) mozzarella –juustoraastetta

Leikkaa paprikat kantaosasta avoimiksi. Poista siemenet. Pehmitä paprikoita keittämällä niitä suolalla maustetussa vedessä 5-10 min. Valuta esikypsytetyistä paprikoista niiden sisälle tiivistynyt vesi pois. Ripota sisäpuolelle hieman suolaa ja sitruunapippuria.

Paista jauheliha. Lisää sekaan kannan ympärille jääneet paprikapalat ja hienonnettu sipuli. Paista kunnes sipuli pehmenee. Lisää suola ja tuorejuusto. Sekoita. Lisää seokseen keitetyt riisit. Täytä paprikat jauhelihaseoksella. Ripota pinnalle juustoraaste. Kypsennä paprikoita uunissa 225 asteessa 15-20 min.

Ohje sovellettuna täältä .

Jälkiruuaksi meillä oli tarjolla jälkilämmöllä kypsytettyä kissaa. Paisti asettui itse suosiolla lämpimälle liedelle ja alkoi kypsytellä itseään.

Vaan oli niin karvaista, että jätettiin jälkiruoka vielä kasvamaan. :)

Lapsi jos toinenkin

Kävin kuvaamassa ystävän pieniä poikia, ja sain luvan julkaista kuvia täälläkin.

Kotona odotti lisää pieniä lapsia, joilla oli tarve poseerata.

Erityisesti kahdella heistä...

...ja lopulta vain yhdellä.

Ilomielistä maanantaita!

Kellon uumenissa

Jos oikein tarkkaan kuuntelee, kuuluu vanhan kaappikellon uumenista klassista musiikkia. Minikokoiset musikantit soittavat minikokoisella volyymilla, joten täytyy kuunnella todella tarkasti kuullakseen. Mä en ole vielä kuullut, mutta luulen, että Grisli on, niin tarkasti se korviaan kellon vieressä heristelee.

Idea tähän viritykseen tuli itse asiassa mieheltä.

Isäukon nikkaroima, kotikonnuilta meille ennakkoperintönä kulkeutunut kaappikello sai sisäänsä musiikkisalin.

Lattian tein Bilteman sytyketikuista, jotka liimasin toisiinsa ja maalasin kulutetun valkoiseksi. Lattia ei ole millään kiinni, vaan se nojaa kellon alaspäin kapeneviin sisäreunoihin. Siksi on siis helposti irrotettavissa, jos musiikkisalin haluaa kellosta kadottaa. Seinälle tulostin nuottitapetin, joka on muutamalla paperiliiman pyyhkäisyllä kiinni, eli siis myös helposti irti nypättävissä. Lamppu on led-tuikku, jonka varjostin syntyi pitsin pätkästä ja Hesburgerin ketsuppikupista.

 

Tästä tuli oikeastaan aika vinkeä. Kaappikello, jossa on elämää.

Nyt kelpaa minikokoisten asukkaiden soitella.

Lisää minikokoisia juttujahan löytyy täältä.