keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kuumailmapalloja ja kalenterihuijauksia


Tein loppusyksystä 3-v täyttäneelle kummitytölle joulukalenterin, josta löytyi nukkekoti, asukkaiksi liuta pupuja sekä kalusteita ja muita nukkekotitavaroita. Tytön äiti, eli isosiskoni, tilasi sitten myös toiselle tytölle joulukalenterin teemalla oli lastenhuoneen sisustus. Luukkuja tässä oli suunnilleen joka toiselle päivälle. 


Kahdessa luukussa oli vaaleanpunasävyiset kuumailmapallot kattoon roikkumaan. Toisessa matkustajana kissoja, toisessa oravia.




Lisäksi luukuista löytyi kettu sekä kaksi pupua...




...kirahvi sekä nyhvöneiti...



...pari sydäntä...


...viirinauha ja puputyyny...



...sekä pehmotaulu ja nimellä varustettu sydänrivistö.


Sisustuskalenterin saaja oli vasta 1-v, joka sisustuksen sijaan oli enemmän kiinnostunut 3-v siskonsa nukkekotikalenterin asukkaista. Sisustukselliset luukut jäivät siis kalenterin tilanneen äitin avattaviksi. Niin no, jos olisi ollut kyse lapsista, niin ne olisivat saattaneet malttaa avata luukut silloin, kun niiden aika oli, mutta kun kyse oli tyttöjen äitistä, päätyi tuo avaamaan kaikki luukut jo puolessa välin kuukautta. :D

"Huoneesta tuli niin kaunis, että oli pakko kaikkien sääntöjen vastaisesti avata kaikki. Mä tunsin olevani muori, joka ei malta olla huijaamatta pasianssissa." Tällä viittasi jo vuosia sitten sinisemmille vesille siirtyneeseen mummoomme, joka pasianssia keittiön pöydässä pelatessaan aina ihan vain hitusen kurkisti korttien taakse ja piilotti ne sitten vaivihkaa itseltään pakan alle, jos näytti siltä, ettei peli muuten mene läpi.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Fiksut keksii mitä vaan...


Meidän neljän kissan älynlahjoissa on suuresti eroa. Taavi ja Grisli edustavat kaartin hölmöimpiä ja simppeleimpiä olentoja. Siksi ne varmaan viihtyvätkin niin hyvin yhdessä.


Taavi lienee oikeasti yksi yksinkertaisimmista ja älyllisesti hitaimmista kissoista, mitä maa päällään kantaa, eikä Grislikään nyt ihan penaalin terävin kynä ole. Kumpikin ymmärtää kyllä elämän kannalta olennaisimmat asiat: syömisen, lepäämisen, ystävien merkityksen ja hiekkalaatikolla käymisen. Ihan hirveesti mitään muuta ne eivät ymmärräkään. Tai no, Taavi ainoana meidän kissoista ymmärtää sujuvasti oman nimensä, ja Grisli tietää, miten Alvinin saa pienillä liikkeillä häädettyä yöllä ihmisen vierestä. Joitakin erityistaitoja omaavat siis hekin, mutta siinä se niiden älykkyys sitten onkin.



Vaan sitten on tämä valopääkaksikko, Kertu ja Alvin. Ne onkin sitten aika paljon fiksumpia eläimiä. Usein liiankin fiksuja, koska molemmat aukovat kaappeja, laatikoita, ovia, tutkivat kaiken, opettelevat kaiken, jos jotakin oppivat, eivät opi siitä koskaan ulos, sun muuta.


Alvin sivistää itseään mielellään tietokoneen ääressä...


...sen sijaan Kertun neroudella on usein myös muille aukeamaton, pimeämpi puoli. Vaan eikös kaikilla neroilla ole?



Tänään Kertu näytti taas nuo fiksut puolensa itsestään.


Tarina kulminoituu viherkasviin. Mä ostin jokin aika sitten eräästä fb-ryhmästä lankaköynnöksen ruukkuineen. Ruukku painaa pienen ja pullean ihmisen verran, joten se oli ensin lattialla. Kaikki nelijalkaiset olettivat, että se on lahja heille, ja söivät siitä ensimmäisen puolen tunnin aikana ehkä kolmanneksen suihinsa. Kasvi päätyi turvaan kukkapylvään päälle, jotta nelijalkaiset eivät ylettäisi siihen.


Kertua ei yleensä estä mikään. Ei tälläkään kertaa. Se venytteli itseään pari viikkoa pylvästä vasten aivan pitkäksi niin, että onnistui koukkaamaan tassullaan palan kasvia maahan, vaan tänään katti joutui toteamaan, että kaikki alhaalle roikkuvat köynnökset on syöty, eikä venytystekniikalla enää tuohon vihreään herkkuun yllä.


Katti kyttäsi puoli päivää kukan lähistöllä olevan rahin päällä, ja raksutus vain kävi päässä, kun sen pienet aivot miettivät uutta tapaa päästä kukkaan kiinni.


Ja sitten - kytätään, mittaillaan....


...ponnistus...


...ja tadaa. "Luuliksää typerys ihan oikeasti, etten mä keksisi jotakin?" Kissa teki suoritteensa pariinkin kertaan, joista onnistuin kuvaamaan jälkimmäisen.


Näillä kahdella neropatilla työnjako on aina ollut saumaton, ja nytkin Kertu pudotteli kasvista alas lehtiä, jotka lattialla odottava Alvin popsi suihinsa. Samahan toimii kärpästen metsästyksessä - Kertu onnistuu äärimmäisen taitavilla tassuotteillaan ottamaan kärpäsen vaikka lennosta kiinni, makustelee sitä suussaan vähän, tiputtaa maahan ja Alvin syö. Yhteistyössä on voimaa.


Mun vartavasten kissoille kasvattamani ruoho ei maistu. Sen syömisessä ei ole mitään haastetta, koska se on vapaasti tarjolla. Grisli nyt toki syö, mutta se ei lihavana ja yksinkertaisena kissana harrastakaan itsensä älyllistä tai fyysistä haastamista, vaan menee aina sieltä, missä aita on matalin - tai mielellään sieltä, missä ei ole aitaa ollenkaan, ettei rasita itseään liikaa.


Se olis jälleen 1-0 Kertulle. Jos oikein tarkasti katsoisi, niin varmasti tuo katti hymyilisi pirullisesti ja jos pystyisi, niin näyttäisi mulle keskisormea. Tai varvasta.

torstai 29. lokakuuta 2015

Lämpöö


Pieni illan piristys kaikille Alvin -faneille. Sellainen lämpöpostaus.


Alaston nahkaeläimemme rakastaa lämpöä. Siksi sen lempipaikkoja ovat kaikki kuumat paikat. Hellat esimerkiksi.


Tai läppärin näppäimistö.



Vessojen ja kylpyhuoneen lattialämmitys...


...ja jos en tuota mutakakkua olisi uunista otettuani tiiviisti valvonut, niin olis varmaan heittäytynyt päälle makaamaan.


Kaveri rakastaa peittojen alle kaivautumista...


...ja aurinkokylpyjä ikkunan kautta otettuina.
 

Uusin buumi on piiloutua verhon taakse. Siinä saattaa olla virikkeenä verhon takana hohkaava patteri, mutta ehkä vielä suurempana kimmokkeena verho itsessään - sen takaa kun on järjettömän siistiä hyökätä salakavalasti pahaa-aavistamattoman kanssaeläjän kimppuun. Musta kyllä erittäin huono piilopaikka, mutta nelijalkaisille lajitovereille menee täydestä. Meillä on siis jatkuvasti tuollainen pieni harmaa kummitus verhon takana, mutta sehän sopii, kun kerta tuo halloweenkin on ihan just. :)

maanantai 26. lokakuuta 2015

Jänisjuttu


Yksi pitkäjalkainen valmistui viikonloppuna. Sille oli koti jo odottamassa, mutta mun puputehtaani oli vähän hitaalla työstöllä.

 

Tästä tuli tällainen pitkulainen koikkeliini.



 Valkoinen lyhyempikasvuista lajiketta edustava pupunelikko valmistui jo aiemmin.



 

Pari iloista pomppua siis sinunkin alkaneeseen viikkoosi. :)

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Ikiruusuja


Kun isovanhempieni kotia vaarinkin sittemmin edesmentyä tyhjennettiin viime keväänä, otin mukaani ruusutaulun, joka oli perinnönjaon jälkeen jäänyt tyhjälle seinälle nököttämään.


Se oli ruusutaulu, jonka muori teetti 70-vuotissyntymäpäiväruusuistaan. Niistäkin kekkereistä on kohta jo 20 vuotta. Taulu on minusta aina ollut kaunis, ja se oli muorille merkityksellinen taulu, kun tuo 70 vuotta oli silloin hänelle jotenkin saavutus, vaikka pääsi kyllä juhlimaan hyvissä voimissa 80-vuotiskekkereitäänkin. Nuo kultareunaiset, puusivuiset kehykset eivät kuitenkaan olleet ihan tätä päivää, ja kun sovittelin taulua seinille, näytti se vain yksinkertaisesti liian mummomaiselta mun makuun.


Tuo oli onneksi helposti muutettavissa, ja kiitos Ikean, löytyi kultareunaisten kehysten tilalle hillitymmät valkoiset vitriinikehykset, joihin eilen ruusutaaulun napaloin. Samalla sain enemmän hengitystilaa kukkien ympärille.


Siinä se nyt on. Tykkään siitä ihan hirveästi.


Kellastuneissa ruusuissa alkaa jo aika näkyä, mutta se lieneekin tässä koko taulussa paras juttu. Sellaisia ikiruusuja.