Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tunnustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tunnustus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kissoja, kirppariostoksia ja kirkkotunnustuksia


Nahkakissamme Alvin, tuttavallisemmin pikkunilkki, on löytänyt paikkansa kissapesueestamme.


Jumankekka tätä kohelluksen määrää. Koska meidän muu väki on hankittu aikuisina (joskin Kertu on tokikin ikuinen teini), en ollenkaan muistanut, millaista on elämä pennun kanssa. Holtitonta kaahaamista paikasta toiseen - eikä siinä mitään, vaan kun tuo fysiikka on vielä vähän hakusassa, ottaa hontelokoipi osumaa milloin seinistä, milloin tuolinjaloista, milloin ihmisten jaloista. Vaan asenne on kohdallaan, ja kissa on oikein positiivisen oloinen. Kehrää lujempaa kuin kukaan tuntemani kissa ja hymyilee koko kurttuotsaisella olemuksellaan, nauraa melkein.


Ja rakastaa lämmintä. Siksi kulkeekin mielellään sylissä huopaan käärittynä ja nukkuu peiton alla ihan liki. Muiden kissojen kanssa Alvinilla menee hyvin. Grislikin on viimein lopettanut läpsimisensä, mutta vaikka tämä väki kyllä muuten pesee toisiaan, eivät Alvinin nahkaan kielellään koske. Ainakaan vielä.


Sain Katjalta  11 kysymyksen haasteen. Moni minulle heitetty haaste on laiskuuttani mennyt ohi, vaan josko tähän nyt kokeilisin vastata.

1. Mikä on ollut vaikuttavin paikka missä olet käynyt? Miksi?

Varmaan se oli Keminmaan vanha kirkko. Käytiin siellä lapsena, ja muumio lattian alla oli kerrassaan järisyttävän jännittävä ajatus. Pikkuveljen kanssa käytiin ottamassa pienet juoksuspurtit kirkon liepeillä nurmikolla, ja siellä astuin pienillä, sievillä, uusilla, valkoisilla tyttökengilläni johonkin, jonka seurauksena kenkä kuorruttui ruskeaksi. Harmitti niin vietävästi, vaan murhe vaihtui hilpeydeksi, kun äiti lohdutti, että se oli vain muumion kakkaa.

En ole erityisemmin kirkkoihminen, mutta kirkot kiehtovat. Oikeasti vaikuttava kirkko on Kölnin tuomiokirkko. Vaikuttava, mahtava, pelottava.


2. Paras näkemäsi elokuva? 
Öh. Parhaiten uppoa umpifantasia. Kehtaanko edes myöntää, että aika tavalla iskee nuo potterit, kevyttä ja lennokasta katseltavaa.

3. Paras lukemasi kirja?
C.S Lewiksen Narnian tarinat – ja taas meni näköjään fantasian puolelle.


4. Asia, josta et suostu tinkimään elämässäsi? 
Lupa ajatella.

5. Millaisilla asioilla piristät läheisiäsi? 
Huonoilla jutuilla ja puujalkavitseillä. Sitä en tiedä, piristyykö ne siitä, mutta muuta harvemmin on tarjolla. :)

6. Mihin olet itsessäsi tyytyväinen?
Olen ikuinen ideoija ja visionääri, ja vaadin asioille, ideologioille ja toimintatavoille perustelut. Se lienee paras ja rasittavin puoleni.


 7. Millä piristät itseäsi?
Kirppiskierroksella tai televisio ja sipsit –illalla, ihan fiiliksestä riippuen.

8. Mikä on parasta kotikunnassasi?  
 Ihmisen kokoinen kunta. Hieno kirkko, kehittymätön keskusta ja Sukari. :)


 9. Millaisesta musiikista pidät? 
Kaikenlaisesta vanhasta ja kuluneesta. Kun joku biisi kolahtaa, sitä täytyy soittaa kerta toisensa jälkeen niin paljon, että miehellä menee hermot. Nyt on tullut kuunneltua paljon Loiria ja Miljoonasadetta. Laulan myös sujuvasti mukana. Mies on hiljaa, mutta Taavi kaivautuu aarioiden alettua aina kolostaan viereen naukumaan. Tykkää, pelkää vai ahdistuu?

10. Miten ylläpidät/ vaalit terveyttäsi?
Vaalin MIELENterveyttäni juomalla liikaa kokista ja syömällä liikaa sipsejä.



11. Mitä käsilaukussasi on juuri nyt?
Kaksi kännykkää, kalenteri, kasa avaimia, kolme huulirasvatuubia, kaksi muistitikkua ja lapaset. Voi sitten pihalla liikkuessaan palella, kun ei jaksa ottaa lapasia laukusta.


Kirppiskierrokset ovat viime aikoina jääneet vähälle, vaan anti on ollut sitäkin herkullisempi. Tampereella, Koivistonkylän Prisman yläkerran kirpparilta (sieltä, jonka nimeä en millään saa päähäni) löytyi jonkun näpertelijän aikaansaannoksia. Kynäkorviksista valitsin valkoiset, vaan maatuskamummojen äärellä pyörin pitkään miettien, mitkä otan. Värejä oli jos jonkinmoisia. Täytys käydä taas kurkistamassa ja hakemassa näitä mummoja lisää eri väreissä, ovat niin ihania.



Vanhoja herätyskelloja meillä on aika liuta. Jossakin kohtaa myin kirpparilla suuren osan pois, ja nyt olen alkanut ostelemaan uudelleen. Loogista minusta. Tämä umpiretro löytyi Lempäälän halkolantien kirppikseltä, kuten myös alla oleva sininen kaverinsa.




Ilmenukkeja mulla alkaa olla parisenkymmentä, kauniisti isoon muovilaatikkoon vaatehuoneen hyllylle pakattuna. En halua niitä esille, mutta vastaan tullessaan en osaa olla ostamattakaan, kun ovat niin vinkeitä. Vielä mä näille jotakin käyttöä keksin.


Kekseliäskeskiviikkoiltaa sinulle!

perjantai 25. toukokuuta 2012

Hukka on suden perässä


Nyt kun täällä on kerrankin vimpan päälle siistiä, melkein kaikki roikkuneet pienet korjaukset ja tuunaukset sekä kunnon kevätsiivot tehty, uskallan laittaa tänne mittavan kuvakokoelman meidän alakerrasta, joka pitää sisällään keittiön lisäksi olohuoneen ja sen jatkeena olevan ruokailutilan.











Ja vielä vähän keittiötä... Ruokailutilassa syödään ja kahvitellaan isommalla porukalla, kahdestaan syödään tällä iskän nikkaroimalla saarekkeella.






Ja tässä tuo jo pidempään käsittelyä odottanut, aivan ihana kirppislöytö. Vanha vaaka oli maalattu kultaiseksi, joten koska joku oli mennyt jo pilaamaan vanhan esineen maalaamalla, ei tuottanut ongelmaa pistää pintaan uutta maalia. Tuli niin ihana!


Ja vielä loppuun hyvää mieltä. Haltiakummi vastasi aiemmassa postauksessani oleviin ikuisuuspohdintoihin. Oivaltavat vastaukset viihdyttivät, ja jaanpa ne siis myös teidän kanssanne:

1. Kuinka paljon on monta? Monta on yleensä liikaa.
2. Jos kuristat smurffia, minkä väriseksi sen kasvot muuttuvat? Kuristettu smurffi on valkoinen, olen kuullut monesta.
3. Miksi ihminen kutiaa kun toinen kutittaa kainalosta, mutta kun itse kutittaa omaa kainaloa ei se enää kutitakaan? Ihminen kutiaa kutittamisen pelosta, ja siitä mitä seuraavaksi seuraa, siksi pikkuvauvat eivät kutia kun he eivät osaa jännittää kutittamista.
4. Onko äärettömän pientä kappaletta olemassa? Jos on, niin onko se olemassa? Ei ole, koska kaiken pystyy mittaamaan.
5. Mikä on pimeyden nopeus? Pimeydellä ei ole nopeutta, se vaan on, ja siksi valo onkin niin nopea.
6. Missä on hukka? Hukka on suden perässä.
7. Miltä ihmisen makunystyrät maistuvat? Makunystyrät maistuvat nystyröiltä.
8. Onko perhosilla hampaat? Perhosilla ei ole hampaita, mutta niillä on kärsä.
9. Miten sähkö laitetaan salamaan? Sähkön salamoituminen menee aika henkilökohtaiseksi, mutta koska se on laittamista niin se liittyy jotenkin kokkailuun, koska ruokaa laitetaan.
10. Miksi lampaat eivät kutistu sateella? Lampaat ei kutistu sateella, koska hellä käsinpesu viileässä vedessä tekee vain hyvää niille.
11. Jos jäniksenkäpälä tuottaa onnea, mitä jänikselle tapahtui? Josko käpälätön jänis on juurikin se, josta tulee sanonta onni onnettomuudessa. Itse kylläkin epäilen. 

Kiitos Haltiakummi, nää oli loistavia! Kiitän myös Maria saamastani tunnustuksesta, lämmitti mieltä. :)
 

Ja vielä loppuun omia tunnustuksia Tuijan heittämän haasteen kysymyksiin:

1. Millainen oli lapsuuden kotisi?  Keltainen maalaistalo navettoineen ja lehmineen.
2. Oletko unelma-ammatissasi? Ihanaa, että tällä hetkellä tuntuu oikeasti siltä. 
3. Ruokabravuurisi? Ei sellaista ole. *häpeää* Kokkaus on meidän kodissa niin out.
4. Miten vietät mieluiten ihan omaa aikaasi? Kotona ompelukoneen ääressä.
5. Suurin unelmasi? Olla onnellinen?
6. Onko sinulla salaisuuksia menneisyydestä, joista läheisesi eivät tiedä? Ei, mää oon tosi tylsä ja liian avoin ihminen salaisuuksiin... Tai ainakaan ne "salaisuudet" ei ole niin merkittäviä tai jännittäviä, että ne kiinnostaisivat ketään. Lehtiin en pääsisi, vaikka yrittäisinkin. :)
7. Puutarhanhoito - rentouttavaa vai työleiri? Hyh, työleiri minulle.
8. Unelmien kesäpaikka?  Ihan sama, kunhan siellä ei ole kalenteria. Tai kelloa. Mutta BB-taloon en kumminkaan halua. :)
9. Voisitko viettää juhannuksen ja /tai joulun ulkomailla? Vallan hyvin voisin, juhlapyhillä ei itselle ole niin kiinteitä, paikkaan sidottuja merkityksiä. Yhtä joulua juhlistettiin kirkossa vihkiytyessä, lisäksi on tullut vietettyä virolaisia lastenkotijouluja. Kaikkea voisi kokeilla.
10. Mitä muuttaisit kodistasi, vaikka se käytännössä olisi mahdotonta? Irrottaisin tämän asunnon tästä rivitalokokonaisuudesta ja siirtäisin suurelle omalle tontille viljapellon ja järven väliin.
11. Oletko onnellinen? Kyllä.


torstai 17. toukokuuta 2012

Onko perhosilla hampaat?


Viime viikkoina olemme viimeistelleet kaikenmoista pientä ja vähän suurempaa keskeneräisyyttä kotona, ja viimeisten nurkkien maalaamisen, listojen kiinni naputtelun ja muun tylsemmän homman keskellä on ollut jotain muutakin. Ja se yksi jokin muu oli tämä keittiön seinän kehystuunaus.



Joskus uusvanhana ostettu poka sai elämää muorin vanhoilla resepteillä, piparkakkumuoteilla, leivosvormuilla ja vanhoilla aterimilla. Tuli aika kiva, tykkään.




Ja vielä sitä keittiötä vähän muistakin kulmista...






 Keittiön tason ja kaakelithan vaihdettiin reilu vuosi sitten. Kun meillä muuten on hyvin hillittyä, tykkään tästä tummasta keittiön välitilasta - tuo kontrastia muuten vaaleaan asumukseen.






Alkuviikosta sain viimein pitkään roikkuneita tilaustöitä valmiiksi. Nämä tyynyt lähtivät pienen tulokkaan kotiin.


My first teddy, neuvolakortin kuoret ja sydän sen sijaan lähtivät postissa isosiskolle Porvooseen. <3 


Ja määhän sain kans postia. Sudelta  tilaamani kaksi apinaa valkoisissa vaatteissaan saapuivat tänään, ja olen niistä ihan ihkailoinen. Aivan ihanat, veikeät otukset, tykkään näistä tosi paljon. Kiitos Sude!



  Siä ne nyt istuu astiakaapin päällä olohuoneessa, mun hienot apinat.


Ja sitten vielä paljastuksia. Sain Marilta Tiiranpesästä haasteen, jossa pitää vastata hänen esittämiinsä 11 kysymykseen, keksiä samanverran uusia ja lähettää haaste eteenpäin 11 blogiin.

Marin kysymykset ja minun vastaukseni olivat seuraavanlaiset:

1. Mitä puuhastelet kesäviikonloppuisin?
Toivottavasti rentoudun. Tapa vapaa.
2. Millainen on mielimaisemasi ja miksi?
Kyllä mää vaan puhun niiden Pohjanmaan laakeiden peltojen puolesta. Ja toinen vois olla joku Havaijin valkoinen hiekkaranta. Olipa kumpi vaan, niihin mielikuviin linkittyy vahvasti huolettomuus, kiireettömyys, vapaus ja hyvä olo.
3.Mikä oli lapsuutesi unelma-ammatti, toteutuiko toive?
Ei totta vie toteutunut. Halusin salapoliisiagentiksi, kokki-leipuriksi (suunnitelmissa oli perustaa pikkuveljen ja lapsuuden kissamme kanssa yhteinen yritys) ja lentoemännäksi. :)
 4.Onko sinulla allergioita, jos niin mitä?
Olen allerginen yltiönegatiivisuudelle ja kyyniselle elämänasenteelle. Saan niistä näppylöitä.
5. Suosikkitaiteilijasi?
Lennart Helje, Tove Jansson, Astrid Lindgren, Aili Somersalo, Tommy Tabermann...
6. Pidätkö koirista, mikä on lempirotusi?
En pidä. Pelkään koiria.
7.Minkä taidon haluaisit omata?
Puhua venäjää.
8.Millainen maisema avautuu keittiösi ikkunasta?
Paloasema palomiehineen. :)
9. Saisiko olla teetä, mitäpä makua?
Yskollinen ystävä on tuttu ja turvallinen valinta.
10. Missä on kappale kauneinta Suomea?
Lapissa on kaunista, samoin vedän edelleen tuonne Pohjanmaan viljapeltojen suuntaan.
11. Jatka lausetta: En ole koskaan..
 ...imuroinut autoa, käyttänyt autoa huollossa, vaihtanut renkaita tai tehnyt juuri yhtään mitään muutakaan auton eteen. Kiitos alalla olevan miehen, saan silti kaahailla aina puhtaalla ja huolletulla autolla. Vaan oon mä vissiin kerran pessyt auton ja jokusen kerran tankannutkin. Siis niin hyvä suoritus, että voisi melkein kasvattaa viikset.

Kiitos Marille haasteesta, näitä kysymyksiä oli mielenkiintoinen pohtia.


Helatorstain riemuksi  heitän teille jokaiselle blogiin eksyvälle 11 kysymystä pohdittavaksi:

1. Kuinka paljon on monta?
2. Jos kuristat smurffia, minkä väriseksi sen kasvot muuttuvat?
3. Miksi ihminen kutiaa kun toinen kutittaa kainalosta, mutta kun itse kutittaa omaa kainaloa ei se enää kutitakaan?
4. Onko äärettömän pientä kappaletta olemassa? Jos on, niin onko se olemassa?
5. Mikä on pimeyden nopeus?
6. Missä on hukka?
7. Miltä ihmisen makunystyrät maistuvat?
8. Onko perhosilla hampaat?
9. Miten sähkö laitetaan salamaan?
10. Miksi lampaat eivät kutistu sateella?
11. Jos jäniksenkäpälä tuottaa onnea, mitä jänikselle tapahtui?