Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keittiö. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kivikuvitelmia keittiössä


Samalla, kun tuunattiin makuuhuoneetta uuteen uskoon, laitettiin keittiöön hieman terästystä kivikuvioisella tapetilla. 


Lähtötilannehan oli kokovalkoinen.


Nyt saatiin vähän kontrastia. 






Ehkä keittiöön tuli tällä vähän ryhtiä.




En tiedä teistä, mutta minä tykkään. :)


tiistai 23. elokuuta 2016

Kotijuttuja ja ihania turhakkeita

 
Mä olen viime aikoina karsinut ihan hurjasti tavaraa tästä kodista, jos sitten joitakin turhakkeita hankkinut tilallekin. Yksi jotenkin kamalan ihana turhake on tää munakaappi, jonka tilasin fb:n kautta. On siis ihan pirkanmaalaista käsityötä.

 

Meillä syödään todella paljon kananmunia, jonka vuoksi tää on jatkuvassa käytössä. Tätä ostaessa vähän epäilin, että tuleeko ihan oikeasti käytettyä vai laitanko kirpparille kuukauden päästä, mutta on ollut kyllä oikein toimiva juttu, kaunis ja kuitenkin käytännöllinenkin. Hyvä turhake.




Toisena turhakkeena mä olen ihastunut vesilahtelaisen Linnateräksen rautaisiin lyhtyihin ja amppeleihin. Osan olen ostanut ko. firman kotiesittelyistä, osan löytänyt kirpparilta.


Tummasta lyhdystä tykkään sellaisenaan, sen sijaan alkujaan ns. valkokultaiset amppelit maalasin hopeisiksi, sopivat tähän kotiin mukavammin näin. Tykkään näiden massiivisuudesta, samalla ilmavuudesta.




Tavaran karsimisen lisäksi täällä on pesty tai pesetetty, vähän maton koosta riippuen, kaikki matot, liinat ja verhot. Ne ovat vielä hetkisen odottelemassa ompeluhuoneen puusohvalla lattialle pääsyä, koska pari viikkoa sitten Taaville tehtiin isompi hammasoperaatio ja useamman heikkoon happeen päässeen kulma- ja poskihampaan poisto, jonka vuoksi varauduin oksenteluun ja veritahroihin, ja vähän pienemmässä mittakaavassa samanlainen operaatio on edessä lähiviikkoina Grislillä. Matot pääsevät lattiaan vasta kun kissojen operaatiot on hoidettu kunnialla loppuun. Tai no, Taavia nyt ei näytä ihan hirveästi tää mattokato haittaavaan, pääseehän niiden päälle kuolaamaan tuohon sohvallekin.



 

Ja minä, minä suunnittelen ystävän kanssa pidempää vaellusta vielä tälle syksylle ja olen onnellinen siitä, että voi jo vetää villasukat jalkaan (vaikka kyllä, vielä on kesää jäljellä).


Aurinkoa sun päivääsi. :)

perjantai 9. lokakuuta 2015

Ruosteessa


Mä oon vähän itsekin ruosteessa tämän blogini kanssa, mutta otsikko viittaa nyt enemmänkin muutamiin ruosteisiin aarteisiin, jotka roudasin kotipuolesta Pohjanmaalta viime viikonloppuna.



Toinen niistä on tämä kerrassaan päheä umpiruosteinen lyhty.



Se on roikkunut kotipihan pihlajan oksassa vuosikausia ja ruostunut siinä ittekseen. Pihlaja pistettiin siivuiksi viime viikonloppuna ja minä sain lyhdyn. Jukra, että on nätti.



Toinen aarre oli tämä lampunvarjostin.



Kyseessä on oikeastaan hitusen pyromaanin vikaa omaavan äipän taideteos. Oli paiskannut rikkinäisen varjostimen poltettavien roskien kasaan palamaan, ja sieltä jäi sitten jäljelle ruostuneen palanut varjostinkehikko. Se oli lähdössä metallinkeräykseen, mutta nappasin turvaan. 



Vanha öljylamppu löytyi kirpparilta jo aiemmin.



Ja sitten pari muuta kotikuvaa.













Kirpparilta löytyi jokin aika sitten hauska emalinen, puhki ruostunut mittakannu. Suppilo on ostettu jo vuosia sitten. Sain nuo viimein viritettyä keittiön keinulautaan kiikkumaan.





Taaskin kovin vähäsanaisin ja kuvapainotteisin terveisin toivottelen hauskaa viikonloppua sinun elämääsi. :)