Kovin usein törmää siihen faktaan, että me ihmiset ollaan vaan aika kummallisia. Elämäkin on usein aika kummallista.
Mullahan on nyt vielä hetken meneillään tämä puolen vuoden Etsi itsesi -vapaa töiden suhteen. Puolen vuoden irtiotto normityöstä ja normirytmeistä. Enemmän omaa aikaa, aikaa olla, tehdä mitä huvittaa ja aikaa kuulostella itseään. Työjuttujakin olen tehnyt jonkin verran, mutta ihan toisenlaisia projekteja, sellaisia väljiä kuvioita, missä pystyn tekemään asiat itse määrittelemässä tahdissa.
Parin kuukauden kuluttua olis paluu työelämään, siihen mun alkuperäiseen, omaan työhön, mistä olen ollut nyt jo useamman vuoden muissa kuvioissa. Siihen tuttuun, turvalliseen, rakkaaseen. Mä oon tehnyt parin vuoden aikana monta lähtöä, että nyt tuntuis kivalta vuorostaan palata. Mulla oli tuossa jokin viikko sitten oikein feng shui -olotila tulevien
työkuvioiden suhteen. Sellainen syvä rauha ja tasapaino, ajatus pysyvyydestä, tasaisuudesta ja harmoniasta.
Joku rikkoi mun harmoniani juuri siinä parhaimmassa "lillun tasaisuuden aallokossa enkä ajattele mitään" -kelluntatilassa. Tarjosi jotakin ihan muuta. Pisti feng shuit heti kerralla rullalle. Sinne katosi mun harmonian ja tasapainon kuvitelma. Samalla meni hukkaan myös se ajatus, että mitäs mä nyt sitten taas halusinkaan tehdä. Niin, ihmisenä mä en taida olla kovinkaan tasainen ja harmoninen. ;)
Taas joutui uudelleen miettimään jo moneen kertaan miettimänsä asiat pohjamutia myöten. Kaivelemaan oman pääkoppansa nurkkia ja yrittämään etsiä sieltä, että mikä sää nyt oikein oot miehiäs. Että voisiks sää jo päättää, mitä sä oikein haluat. Kesti sisäistää, ettei tartte päättää. Ei mun tartte tänään tietää, mitä haluan tehdä vuoden päästä. Tai kymmenen vuoden päästä. Ei tartte olla valmis, eikä tasaisen, pysyvän ja harmonisen varma. Kunhan tekee elämänsä päätökset niin hyvin kuin sillä hetkellä ja niillä tiedoilla on mahdollista ja elää niiden valintojen kanssa. Usein tässä elämässä voi valita vielä uudelleenkin. Hirveen montakin kertaa uudelleen, jos työstä puhutaan.
Kolmisen viikkoa asiat on nyt olleet ihan auki. Olen istunut monenlaisissa palavereissa pohtimassa, kuuntelemassa, kyselemässä, empimässä, ajattelemassa. Jahkaillut. Puntaroinut sitä, että vaakakupeissa on kaksi äärimmäisen erilaista vaihtoehtoa, mittakaavaltaan aivan eri suhteissa olevaa, osaamisvaatimuksiltaan kaksi aivan eri kaliiberia olevaa ja silti kaksi todella hyvää vaihtoehtoa. Toinen vaihtoehto olisi kuin henkinen paluu jonkinlaiseen kotipesään, tuttuun, turvalliseen ja läheiseen. Toisessa olisi edessä isoja kuvioita, suuria haasteita, loputtomasti uusia ihmisiä, kilometrejä ja monenlaista uuden opettelua. Ai niin, ja jälkimmäisessä työn aloitus jo ihan pikimmiten, lähiviikkoina.
Tänään oli toiseen vaihtoehtoon liittyvä palaveri, joka hermostutti jo monta päivää etukäteen. Laitoin miehelle viestiä ennen palaveria, että mua hermostuttaa niin, että oksettaa. Mies tsemppasi todeten, että ei haittaa, vaikka oksentaisi palaverissa lattialle, koska on tärkeää olla oma itsensä. ;) En oksentanut.
Kaikki on edelleen yhtä auki kuin oli sinne mennessä, eikä johtuen vain minusta, vaan ennen kaikkea työn rakenteellisista kuvioista. Jännittävää, että tän kaiken epävarmuuden keskellä mulla oli kotiin ajellessa vain hirveen kepeä ja onnellinen fiilis. Päässä on soinut Cheekin ja Lord Estin Kaikki hyvin -rallatus.
Mä nautin täysillä tästä päivästä,
se on jotain, mitä kukaan ei voi viedä.
Mul on kaikki hyvin tänään,
ei voi pilata mun päivää mikään.
Mul on kaikki hyvin tänään,
se on jotain, mitä kukaan ei voi viedä.
Sen fiiliksen ajattelin säilyttää. Asiat menköön painollaan. Mä ajelin kotiin Arnoldsin kautta ja kasvatin omaa painoani isolla donitsilla.
Mulla kaikki hyvin on, ei voi pilata mun fiilistä millään.
