Pikkusen mustaa

Mullon ollut viime aikoina tarvetta saada pikkusen mustaa tähän kotiin. 

 

Oon ystävystynyt mustan spray -maalin kanssa ja maalaillut jos jonkinmoista. Paapan tekemät puiset kellot näyttävät itse asiassa äärimmäisen hyviltä mustina. Tykkään!

  

Hoksasin yhtenä työpäivänä lounasseuraa pari minuuttia odottaessa kukkakaupan näyteikkunassa vanhoja lehmätauluja. Ilmeisesti ruotsalaisia, meinasi myyjä. Minä hain yhden ittelleni.

 

Paapan kellotuunaus part 2. Yllä alkuperäinen, alla uudistettu versio. Tykkään ihan hurjasti!

 

Ikean puuhevosetkin vaihtoivat väriä.

Linnateräksen amppeleita, kynttiläjalkoja sun muita teräsjuttuja olen niin ikään vedellyt mustaksi.

Ja kaivoin laatikosta jo unohtuneen Raita-Jussin. Tämä on siis miehen lapsuuslelu, pappansa tekemä. Oli alkujaan keltavihreä, ja hajonnut osiin vuosien varrella. Jokunen vuosi sitten korjasin ja maalasin uudelleen, ja nyt pääsi taas esille.

 

Nahkis sai uuden pesän. Tää oli mun köyhän miehen wannabe-Eero Aarnion pastillinkorvike, mutta se ei ollut pitkäikäinen. Kerkesi olla muutaman päivän, kunnes pieni ystävämme oivalsi, että täähän on vessa - sekä sisä- että ulkopuolelta. Huoh. Mä luulen, ettei tämä jää meille... Nahkis ei yleensä luovuta hevillä, joten laitetaan kuvat talteen tänne, jotta näkyi, että meillä OLI hetken tämä aikas hauska Youzoon doonut.

Mukavaa sunnuntaita. :)

Löytöjä

Selailin tuossa menneenä päivänä paikallista fb-kirppistä, ja sattui silmiini vanha koulutaulu, joka oli a) järjettömän nätti ja b) erittäin kukkaroystävällinen. Mä sen sitten nappasin itselleni, ja ihan ite kairasin sen tuohon seinään.  

Koulutaulut on hauskoja, mutta yleensä niiden aiheet ja värimaailmat ei istu meille. Tää on poikkeus.  Hirveen nätti minusta.

Taulu on siis mun ompeluhuoneeni seinällä. Se on sellainen huone, jota ei voi yleensä kuvata. Syitä on kaksi. Ensinnäkin tuo Ikean veikeä lamppuihme ei paljoa valaise. Työvalojen avulla toki ompelee sujuvasti, mutta ilta-aikana kattovalon avulla on turha alkaa mitään kuvaamaan. Toinen syy on vielä painavampi. Se on se, että huone on aina tolkuttoman sotkuinen. Mun luovuus roihuaa vain, jos kaikki tavarat, projektit ja materiaalit on levällään ja saat siitä sitten kattella ja valikoida ja visioida. Ei kauheen kotiystävällinen taipumus.

Ja sitten vielä yksi lämmin asia tähän pakkaseen: villasukat. Ostin villasukkakirppikseltä ehkä maailman kauneimmat sukat.

En ehkä ikinä riisu näitä.

Se perinteinen kesäpostaus

 

 

Sain menneellä viikolla sähköpostiini taas yhteistyötarjouksen blogiyhteistyöstä liittyen sisustustuotteisiin (sellaisiin, jotka eivät liity tämän postauksen kuviin). Minuutin ajan ajattelin, että tähän voisin melkein tarttua, koska firma oli kiinnostava, vaan sitten - ei se ole mun blogini juttu. Tää mun blogini on niin puuta heinää, ettei tämä taida haluta vieläkään mainostaa ketään tai mitään sovitusti. Täällä taidetaan mainostaa vain kaikkea sponsoroimatonta sellaista, joka on itsellä aiheuttanut sydämentykytyksiä. Yksi sellaisista asioista on Tyynelän tonttula. 

 

Kyllä, olen kirjoittanut Tonttulasta aiemmin pariinkin kertaan. Koska tämä paikka on yksinkertaisesti ihana, niin saatte nyt taas tonttulafiiliksiä sopivasti heinäkuun puolivälin helteisiin. Tai sateisiin. Tai mihin keleihin nyt tahansa.

 

 Mä olen käynyt tonttulassa neljä kertaa. Kerran joulun aikaan ja kolmena eri kesänä. Tonttulahan on auki heinäkuisin ja joulukuisin. Vähän ristiriitaista ehkä, mutta kesäreissut ovat olleet jouluisimmat. Näin siksi, että kerran joulun alla käydessämme väkimäärä oli niin hurja, että seisoimme tonttulassa kuin sardiinit purkissa ja kaikki energia meni levollisen joulufiilistelyn sijaan siihen, että sain tönittyä ihmiset kyynerpäätaktiikalla nurin ja juostua heidän ylitseen kahmimaan hienoimman tontun jonkun pienen lapsen sylistä itselleni. Tai jotakin sen suuntaista... ;) Ei vainen, mutta heinäkuisin on ollut mukavampi tehdä tonttularetriitti ja kierrellä ihan rauhassa.

 Nyt väkeä oli sopivasti, tonttuja hurjan paljon enemmän. Suhde siis kohdallaan.

Pieniä tonttuja, suuria tonttuja, nuorempia tonttuja, vanhoja tonttuja...

Vaaleapartaisia, harmaapartaisia, ruskeapartaisia, jopa muutama punapartainenkin... 

Tonttulan suuressa pihapiirissä tonttuja on lukuisissa eri rakennuksissa, aitoissa, ladoissa ja suuremmissa päärakennuksissa. Suuressa vanhanajan pihapiirissä ja rakennuksissa on tonttujen lisäksi myös paljon muuta katseltavaa. 

 

  

Tälläkään kertaa emme lähteneet kotiin tyhjin käsin. Auton takapenkillä matkusti kotiin kaksi tonttua, joiden nimilaput kertoivat kavereiden olevan Severi ja Vilho. Vasemmanpuoleinen Severi muutti vanhempieni luokse, murjottava Vilho taas meille aiempien tyyneläläisten joukkoon.

En laskenut, montako yötä jouluun on. En ihan vielä.

Huomasitteko?

Perjantaina ilmestyneessä Oma koti kullan kallis -lehdessä oli juttu tästä huushollista.

Paras osa juttua oli ehdottomasti yläkuvassa olevan aukeaman oikean sivun kuvateksti, joka kertoo valkoisen peiton tarinan: "Peitto oli Elinan ja hänen mummonsa yhteisprojekti: Elina teki peittoon neljä neliötä, mummo reilut sata." Mutta onhan ne kulmapalat aika keskeisiä. :)

Jutun alkutekstissä luki, "vihdoin kaikki on valmista". Juttu tehtiin itse asiassa jo reilu puolitoista vuotta sitten, ja katselinkin, että onpas taas kaikki siitä muuttunut. Ei ollut vissiin kaikki valmista. :)

Sinä, joka satuit lehden ostamaan, tunnistitko tämän kodin sieltä?