Meille muutti eilen tällainen kaveri.
Kissasta olen haaveillut jo vuosia, vaan pikku hiljaa on mieskin lämmennyt, ja eilen kävimme sitten Hämeenlinnan Kissakoti Kattilassa tutkimassa, kävelisikö joku suoraan sydämiimme. Ja tämä käveli. Käveli oikeastaan suoraan päälle. Suoraan syliin, häikäilemättä ja empimättä. Ja niin me ajelimme kotiin kissa kyydissä ja hymy korvissa.
Arviolta parivuotias kollipoika on kovia kokenut, rujo kaveri. Korvanpäät ovat paleltuneet ja pudonneet matkan varrella pois, ja leukakin on vähän vinksallaan. Vaan otus on mitä hellyyttävin, hurjan huomionkipeä, rakastettava ja varsinainen sylikissa. Alkuun toki arkakin, kovat äänet saavat kaverin vielä siirtymään nopeasti sohvan alle piiloon, mutta kunhan sieltä hetken maanittelee, on taas hetken päästä sylissä kiemurteleva, kehräävä karvapallo.
Tämä otus on kyllä valloittanut meidät ihan täysin. Me ollaan niin myytyjä!