Nostalgiaa

Pieni Lintu -blogissa on meneillään valokuvakilpailu, jonka tämän kertainen aihe on nostalgia. Pohjanmaalla käydessäni suunnittelimme kilpailukuvan 88-v vaarin kanssa, ja tuo meidän kilpailukuvamme kilpailee numerolla 16 ja nimellä "En vaihtais sekuntiakaan".

Käyhän kurkkaamassa aivan ihanat nostalgiset kilpailukuvat ja äänestä suosikkiasi.

Nostalgia -teemaa pyöritellessä jäin miettimään, mikä mulle on oikeastaan sitä nostalgiaa. Ja lopultakin, minulle nostalgiaa ei ole vanha silitysrauta, puinen pyykkilauta, pitsirulla tai rukki, vanhat vaunut tai marttanukke. Ne ovat tavaroita, joita kotiini hamuan ja joita loputtomasti ihastelen, vaan minulle sen nostalgisen sisäisen (tai ulkoisenkin) kiljahduksen herättävät ne esineet, joihin liittyy tiiviisti muistoja omasta lapsuudesta. Minulle nostalgia taitaa olla enemmänkin jotakin seuraavaa:

Vanha legoukko, lapsuuteni ensimmäinen lego, jonka oli saanut nimekseen jostakin kumman syystä Nukkumatti. Nukkumatti oli legoukko, jolla oli persoona ja luonne, ja se oli aina minun ja pikkuveljen legoleikeissä se kylän viisain, tietäväisin, hyväntahtoisin ja kunnioitetuin. Nukkumatti löytyi Pohjanmaan reissulla legolaatikosta, ja se oli pakko napata vierailemaan Pirkanmaalla.

Äiti kävi joskus lapsuudessani nukkekurssilla, jonka tuloksena hän sai tehtyä kolme kangasnukkea; yhden itselleen, toisen siskolleni ja kolmannen minulle. Näitä käsiteltiin varovaisesti eikä niillä ollut lupa leikkiä, ja siksipä minunkin nukkeni on edelleen iskemättömässä kunnossa reilut pari vuosikymmentä myöhemminkin.

Himmeli. Niitä tehtiin joskus yhdessä muorin kanssa ja ne ovat kyllä viimeisen päälle nostalgisia joulun tuojia. 

Puuakka. Pienet ihmishahmot, legoukot ja puuakat ovat ilmeisesti kiehtoneet mua lapsuudessa, koska myös tämä muorin kolmesenttinen puuakka herättää minussa vallan nostalgisia tunteita. Siellä se aina oli, puolipaneelin reunalla muorin ja vaarin vintissä. Ja nyt se on täällä meidän omassa kodissa.

Ja löytyyhän tuota nostalgiaa, kun vähän katselee kodissa sillä silmällä vanhoja esineitä, tutkii vanhoja tavaroita ja valokuvia. Nostalgiaa löytyy niin C-kaseteista ja disketeistä kuin keltaisesta lankapuhelimestakin, johon puhuminen ja varsinkin vastaaminen oli kohtuupaljon virallisempaa kuin kännykkään nykyään. Nostalgiaa löytyy kangaskaapista löytyvästä retrokankaasta, jossa keltaiset ja ruskeat nallet leikkivät, se oli meidän lastenhuoneen verho silloin joskus. Ja nostalgiaa löytyy vanhasta vedettävästä kaappikellosta, jonka sisälle pystyi piilottamaan salaa jos jonkinmoista pientä lelua, suklaamunayllätystä ja pyyhekumia. Jännittävintä oli tietysti, kun omat kädet eivät yltäneet näitä aarteita sieltä poiskaan ottamaan, ja viimein vuosia myöhemmin jo unohtuneet aarteet löytyivät, kun käsissä alkoi pituus riittää kaappikellon sisusten tutkimiseen.

Mistäs sinun nostalgiasi syntyy?

Onni on...

Yhteinen sävel - sitä on onni.

Pieni lintu -blogissa on jälleen meneillään valokuvakilpailu teemalla onni. Osallistuin kisaan kuvalla, joka on muutaman vuoden takaa voimauttava valokuva -kokeiluista. Kuvassa ovat entisessä elämässään metsätonttuina eläneet, sittemmin ihmisinä elämänsä tallustaneet vaari ja nyt jo takaisin vihreämmille tonttuilumaille siirtynyt muori.

Käyhän kurkistamassa kuvat Pienen linnun blogista ja äänestämässä omaa suosikkiasi.

Viimeisellä rannalla

Pieni lintu -blogissa on jälleen äänestyksessä viimeisimmän valokuvauskilpailun työt, käyhän kurkkaamassa ja antamassa äänesi omalle suosikillesi.

 

Teemana oli tällä kertaa Beach life. Mulle tulee tuosta teemasta mieleen vaalea hiekka, aurinko ja turkoosi vesi, eikä oma kuvakokoelmani pidä mitään sellaista sisällään. Minun suosimani suomalaiset rannat ovat vähemmän beach life -henkisiä, ja olin jo aikonut jättää osallistumatta ja ihailla tällä kertaa vain muiden otoksia. Vaan siskon houkuttelemana lähetin kuitenkin kilpailuun tämän kuvan.

 Kuva on otettu eräisenä menneenä kesänä. Muori, jonka liikkuminen oli jo tuolloin hyvin heikkoa, ei ollut käynyt rannassa vuosiin, vaikka kotitalo sijaitsikin aivan järven rannalla. Oma ranta oli sen verran kivikkoinen, ettei rollaattorilla sinne oikein päässyt, eikä muori olisi jaksanutkaan. 

Niinpä nappasin muorin autoon ja kaahasimme autolla viereiselle uimarannalle. Siinä nurmikon töyräällä istuessamme otimme kengät ja sukat pois, ja kokeilimme, miltä tuntuu, kun varpaat uppoavat hiekkaan. Puhallettiin voikukan höytyviä, hipelöitiin lämmintä hiekkaa ja paiskottiin kiviä järveen. Istuttiin ja ihmeteltiin.

Rannalta lähteminen kruunasi päivän, kun rantapenkereeltä kaasutellessani onnistuin sudittamaan takapyörät syvälle hiekan sekaiseen nurmikkoon. Vaan onneksi paikalle eksynyt vanhempi herrasmies tuli apuihin, ja pääsimme kunniallisesti kotiin. Tästä ihmeellisestä päivästä puhuttiin ja pitkään. Nyt siitä puhun enää vain minä, sillä se oli muorin viimeinen käynti rannalla.

Beach life -kilpailussa on aivan mielettömiä otoksia, eikä ajatukseni ole tällä erilaisella beach life-kuvalla kilpailua voittaa. Vaan koska kuva on minulle hyvin tärkeä, laitoin sen tänne silti, saadakseni jakaa tämän tarinan teidän kanssanne.

Kevättä ilmassa - ja se uusi sohva!

Tämä postaukseni paljastaa minusta taas sen, minkä minä itse jo tiesinkin - sen, että olen yksinkertaisesti materialisti. Mutta minkäs teet, kun joskus nuo uudet ihanat esineet vain tekee niin iloiseksi!

Tänään saapui viimeinkin hartaasti odottamani uusi sohva. Se on niin ihana! Ja jotta tekin nyt varmasti näkisitte sen joka puolelta, niin tässä se nyt on. :) Kissat ottivat uuden sohvan heti omakseen. Toivon hartaasti, että kohtelevat sohvaa yhtä varovaisesti kuin minä - ilman kynsiä.

Kevätfiiliksissä kävin jokunen päivä sitten ostamassa kaikenlaisia kevätkukkia, vaan eivätpä nuo ilonamme pitkään olleet, sillä astmakissamme Taavi alkoi yskiä perunanarsissin puhjettua kukkaan niin, että kukat lähtivät ulos kodistamme yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Nyt on taas yskitty vähän vähemmän. Se niistä kevätkukista. Mutta kuvat kertovat, että niitä oli.

Sudelta Suden silmukoista tilasin itselleni ihanan veikeät Angry Birds -lapaset. Kiljuva kuoro oli vastassa, kun marssin töihin lasten pariin uusissa lapasissani: "MÄÄKIN HALUAN!" Vaan kun niitä tarpeeksi monta kertaa pieniin käsiin kokeiltiin oli pakko myöntää, että nää on nyt oikeestikin aikuisten kokoa. :) Kiitos Sude!

Meidän kolmikko kiittää saamistaan terveisistä Kaisaa ja Tassumiestä ja kurisee takaisinpäin. :)

Voitin Pieni Lintu -blogin valokuvakilpailun ja voitin 20 euron arvoisen lahjakortin teippitarha.fi -verkkokauppaan. Kiitän ihan hurjasti teitä jokaista äänensä antanutta. Pähkäilen vielä muutaman päivän, kunnes teen oman tilaukseni.

Ihanaa loppuviikkoa sekä aurinkoista ja keväistä mieltä - vaikka sitten se uhkailtu takatalvi viikonloppuna tulisikin.

Pehmeä - äänestäthän?

Osallistuin Pieni lintu -blogissa hauskaan valokuvauskilpailuun. Kilpailun aiheena oli "pehmeä". Minun pehmeä kuvani numerolla 11 on seuraava:

Kuvauskilpailun voittajalle on luvassa lahjakortti teippitarha.fi -verkkokauppaan. Putiikki oli itselleni entuudestaan vieras, vaan löytyihän sieltä vaikka mitä. Nyt täytyis vaan voittaa tuo kilpailu, niin pääsisi tilaamaan. :) Mun ostoslistallani olisivat ainaskin seuraavat (kuvat lainattu teippitarhan luvalla):

 

Käyhän kurkistamassa pehmeät kuvat ja äänestä, mieluiten tietysti numeroa 11 (vink vink*), mutta paras kuva voittakoon - tietysti. Äänestysaikaa on vielä sunnuntain ja maanantain ajan.

Taas ollaan tunti lähempänä kesää, joskin nyt ikkunasta ulos  lumentuiskuiseen pimeyteen tuijottaessa siltä ei tunnukaan. Vaan jos taas huomenna. Meillä on täällä tehty kaikenlaisia ideointeja, joista olen aivan into piukassa - niistä lisää lähipäivinä. :)