Tämän mustan rintaliivilaukun tein siskon häihin muutamia vuosia sitten. Sen jälkeen on idea on muhinut mielessä, vaan kun ei ole tuota materiaalia seuraavia laukkuja varten kovin nopsaa vauhtia kertynyt.
Jokin aika sitten sain ystävältä pussillisen materiaalia uusia laukkutuunauksia varten, ja tänään sitten päätin muutaman bra bagin väkästellä.
Yksistä sinisistä liiveistä ja yhdestä korsetista syntyi tämä Utu-Ullaksi ristitty laukku. :)
Utu-Ulla on alusta loppuun asti kierrätystä, ja miltei kaikki rintaliivien ja korsetin kauniit osat on hyödynnetty. Ainoastaan ompelussa käytetty lanka on uutta. Rintaliivit ompelin yhteen, ja yhtymäkohdan koristelin toisien liivien sivukappaleella, joka oli näissä liiveissä pitsiä. Rusetti syntyi toisten liivien olkaimesta, ja rusetin keskelle kiinnitin muutaman tinakulkusen rikkimenneestä korusta.
Toisella puolella laukkua on nyöritys, joka on tehty korsetin alaosan nyörityksestä. Koska rintaliivit ovat yllättävän kauniisti koristeltuja, kaikki muu koristelu pisteineen ja koristenauhoineen oli liiveissä valmiina. Kantohihnan tein toisesta olkaimesta.
Toinen laukku syntyi kaksista punaisista liiveistä. Tästä laukusta tuli väriensä vuoksi Utu-Ullaa villimpi versio, joten olkoon tämän nimenä Villi-Vieno.
Villi-Vieno on yhtä lailla täysin kierrätyskamaa ja kaikki materiaali irtosi noista kaksista rintaliiveistä. Kokopunaisten liivien olkaimista toinen pääsi kantohihnaksi, toisesta tein laukkuun koristekukkasen. Toisten liivien mustista olkaimista ompelin laukun saumaa peittävän koristenauhan.
Materiaalia riittää vielä, vaan sormenpäät ovat jo ihan kipeinä. Bra bagsien ompelu kun on niin ehtaa käsityötä, että jokainen pisto on ommeltava käsin - ompelukoneesta ei tässä projektissa ole hyötyä. Vaan veikeää, kun ei voi yhtään tietää, millainen lopputuloksesta tulee, ja liivejä tutkiessa löytää pieniä yksityiskohtia, joita voi hyödyntää mitä jännittävimmillä tavoilla. Tähän voipi jäädä koukkuun. :)
Veikeää lauantaita sinulle!