Tänään...

...syötiin aaamupalaksi terveellisesti lättyjä. Njam. :)

Grisli sen sijaan söi aamupalaksi ruohoa, jota mies kävi nyppäämässä pihasta ennen nurmikon leikkaamista. Grislillä on nyt ollut karvapallojen kakomisen kanssa hieman ongelmia, ja päätimme kokeilla sekä harjauksen (jota tämä kissa inhoaa yli kaiken) että ruohon tehokuuria, josko saatais neidin suolisto karvoista puhtaaksi.

Alvin joi aamupalaksi vettä lavuaarissa olleesta lasista. Mehän tilattiin kuukausia sitten kaikki hienoudet käsittävä juoma-automaattti, että kissoilla olisi aina raikasta ja kiertävää vettä, vaan Alvin tykkää mieluummin juoda lavuaareista, juomalaisesta, kastelukannusta...

Tänään kiinnitettiin seinälle eilen Pirkkalan Ropelli -kirppikseltä löytynyt kyltti. Juku, että ihastuin tähän.

Tänään istutettiin pihalle viimein kesäkukat. Meille siis tuli kesäkukat vasta tänään. Koska meidän ensimmäinen loma sijoittui kesän alkupuolelle ja oltiin miltei kaksi viikkoa poissa kotoa, päätettiin, ettei osteta kukkia pihaan kuolemaan ennen kuin ollaan taas kotosalla ilman pitkiä poissaoloja.

Tänään viriteltiin keittiön verhotankoon metallisia kukkia. Löysin eilen kirpparilta taas kasan vanhoja piparkakkumuotteja. Perinteisen piparkakun muotoisia alkaa olla jo niin paljon, että virittelin niistä ketjun verhotangon reunaan. Näin kesällä voivat edustaa kukkia, talvemmalla sitten jouluisia piparkakkuja.

Tänään pesimme myös nahkamiehen. Monet sfinxien hoito-ohjeet kertovat, että sfinx pitäisi pestä säännöllisesti noin kerran viikossa, vaan kasvattaja, jonka luona vierailimme muinoin sfinxeihin alkuun tutustuessamme, totesi, ettei oikeastaan ymmärrä, miksi kissaa täytyisi pestä niin usein, ellei kissa selkeästi rasvoitu. Kasvattaja epäili, että kissan viikoittainen peseminen itse asiassa saattaa johtaa hiljalleen siihen, että kissan nahka myös alkaa rasvoittumaan helpommin, ja sen jälkeen peseminen säännöllisesti onkin välttämätöntä. Hänen vinkistään emme alkaneet Alvinia kissan meille saapuessa pesemään säännöllisesti, vaan ihan täysin sen mukaan, miten kissa rasvoittuu. Ja tulos on ollut tosiaan se, että olemme pesseet kissan tämän puolen vuoden aikana vain kaksi kertaa. Kissan nahka ei juurikaan rasvoitu, eikä tiheämmille pesuille ole tarvetta. Voihan toki olla, että kollin kasvaessa tarvekin muuttuu, vaan tässä kohtaa harvat pesukerrat riittävät.

Sellaista tapahtui tänään. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

Aivan pihalla - kuvia puutarhasta ja tarina Nintendosta

Laiskasta kukkien kastelijasta huolimatta ja laiskasta ruohonleikkaajasta johtuen meidän minimaalinen puutarhamme rehottaa onnellisen villissä, ja silti melko hillityssä tilassa. Tässäpä teillekin kuvatujaus tuosta pienestä takapihasta, joka kukkii into piukassa.

 

Näkymä terassikaiteen takaa...

...ja näkymää terassinkaiteen sisäpuolelle. Takaseinän heinäseivästaustahan vilahtikin blogissa kuva-arvoituksena joitakin aikoja sitten.

Ja sitten sisätiloihin. Juhannusta vietettiin kotikonnuilla pohjanmaalla, ja sieltä matkusti mukana pirkanmaalle keinutuoli. Valmistujaisjuhlissani vieraillut vaarini mittaili meillä käydessään nurkkia ja teki jokusia suoria ehdotuksia siitä, mitä huonekaluja hänen mielestään voisi poistaa koko asunnosta. Juu, olemme suorasanaista sukua. :) Asian taustalla oli kuitenkin viaton ajatus lahjoittaa minulle toinen vanhoista keinutuoleistaan - pitihän sille jo tilaa mittailla. Vaarin sisustusehdotukset ja poistot jäivät noteeraamatta, mutta keinutuoli muutti meille. Tässä vielä kellastuneessa puukuosissaan, vaan josko sitä tässä lähipäivinä vetäisi maalit pintaan.

Pohjanmaalta tuli mukana jotakin muutakin... Tämän jälkeen on tullut tähän maailmaan pleikkarit, wiit ja x-boxit, mutta mikään ei voita vanhaa Nintendoa! Te kaikki 1980-1990 -lukujen taitteissa lapsuuttanne eläneet ymmärtänette, mikä nostalginen merkitys kytkeytyy tähän masiinaan. Minähän en juuri koskaan pelaa mitään, vaan nyt tuli se fiilis, että tämän laitteen seurassahan voisi vaikka viihtyäkin.

Juu, vaan ei tuo eilisen pelikokemus vastannut lapsuusmuistoja parinkymmenen vuoden takaa. Eräisenä lapsuuden jouluna meille muutti Nintendo ja Super Mario bros:in ensimmäinen versio. Nintendoa pelattiinkin sitten yötä päivää puolen kylän voimin. Minun ja pikkuveljeni pelaaminen oli enemmänkin kevyempää harjoittelua ja kokeilemista, vaan kun isosisko pelasi, silloin tuijotettiin peliä herkeämättä ja ääneti silmä kovana sisuskalut jännityksestä kippuralla - ja kun päästiin pelissä aiempaa pidemmälle ja tuli oikein haastava kohta, soitettiin lankapuhelimella naapurin poika, se ehkä kylän paras pelaaja, hätiin. Saattoipa olla, että naapurin poika oli juurikin ruokapöydässä, joten sitten vaan odotettiin into piukassa, että ruoka on syöty ja naapuri sai poljettua pyörällään paikalle. Naapurin poika toi mukanaan isosiskonsa, ja sittenhän meitä olikin jo iso lauma seuraamassa, miten peli etenee. Hurjaa jännitystä, tiivistä tunnelmaa, yhteishenkeä ja hyvää fiilistä - sitä se silloin oli.

Tiedättekö, miten kävi mun pelikokemukseni kanssa eilen? Mussa heräsi niin armoton kilpailuvietti, ettei mitään rajaa, ja jokainen kämmi sai lähinnä kiukkuiseksi. Peli koukutti niin paljon, etten kyennyt keskittymään yhtään mihinkään muuhun moneen tuntiin, hyvä kun muisti hengittää välillä. Peli oli pakko päästä läpi, ja hakkasinkin tuota muinaista, huonosti toimivaa peliohjainta vimmatusti puoleen yöhön saakka, että viimein saavutin tavoitteeni. Lopetin pelaamisen ärtyneenä ja levottomana, ja mikä säälittävintä, kaiken lisäksi armottoman kipein sormin peliohjaimen aggressiivisen rutistelun seurauksena (mitähän pomo olis mahtanut tuumata, jos olisin joutunut aamulla soittamaan, etten pääse töihin, kun pelasin Super Mariota sormet turvoksiin? ;) ) Yöllä nukuin törkeän huonosti, kun Super Marion tunnusmusiikit ja Koopatroopat lentelivät unissa, joten tänään nyppäisin Nintendon seinästä ja pakkasin takaisin pakettiinsa - saa lähteä paluukuljetuksena takaisin pohjanmaalle. Hei haloo, missä on ne lapsuuden nautinnolliset pelikokemukset?

Ja mitä tästä opimme analyyttisen pohdinnan ja omakohtaisen kokemuksen tuloksena: sen sijaan, että olisimme aikuisina huolissamme LASTEN pelaamisesta, kannattais vissiin katsoa peiliin. Lapset mitä ilmeisimmin (yleistettävänä empiirisenä havaintoaineistonani minä ja ne puolen kylän kakarat lapsuuden kotikylässä) osaavat suhtautua pelaamiseen leikkinä, osaavat lopettaa, osaavat pelata yhdessä ja jakaa pelatessaan yhdessä monenlaiset tunteet. Aikuiset (yleistettävänä empiirisenä havaintoaineistonani vain minä itse) mitä ilmeisimmin eivät. 

Johtopäätös: Lapsuuteen ei ole paluuta. Säilyttääkseni mielenterveyteni ja nostalgiset muistoni Nintendosta ja Super Mariosta on paras olla jatkossa kajoamatta tuohon muinaiseen kapistukseen. Ehkäpä sitä kuitenkin löytää viikon päästä alkavalle lomalle muutakin tekemistä, kun tämä "pelaan nintendoa neljä viikkoa putkeen" -tavoite nyt meni mönkään... ;)

Ihania, aurinkoisia ja hyväntuulisia kesäpäiviä sinulle, joka täällä piipahdit! Pysytelkäähän kaukana pelikoneista ja koopatroopista.