Se perinteinen kesäpostaus

 

 

Sain menneellä viikolla sähköpostiini taas yhteistyötarjouksen blogiyhteistyöstä liittyen sisustustuotteisiin (sellaisiin, jotka eivät liity tämän postauksen kuviin). Minuutin ajan ajattelin, että tähän voisin melkein tarttua, koska firma oli kiinnostava, vaan sitten - ei se ole mun blogini juttu. Tää mun blogini on niin puuta heinää, ettei tämä taida haluta vieläkään mainostaa ketään tai mitään sovitusti. Täällä taidetaan mainostaa vain kaikkea sponsoroimatonta sellaista, joka on itsellä aiheuttanut sydämentykytyksiä. Yksi sellaisista asioista on Tyynelän tonttula. 

 

Kyllä, olen kirjoittanut Tonttulasta aiemmin pariinkin kertaan. Koska tämä paikka on yksinkertaisesti ihana, niin saatte nyt taas tonttulafiiliksiä sopivasti heinäkuun puolivälin helteisiin. Tai sateisiin. Tai mihin keleihin nyt tahansa.

 

 Mä olen käynyt tonttulassa neljä kertaa. Kerran joulun aikaan ja kolmena eri kesänä. Tonttulahan on auki heinäkuisin ja joulukuisin. Vähän ristiriitaista ehkä, mutta kesäreissut ovat olleet jouluisimmat. Näin siksi, että kerran joulun alla käydessämme väkimäärä oli niin hurja, että seisoimme tonttulassa kuin sardiinit purkissa ja kaikki energia meni levollisen joulufiilistelyn sijaan siihen, että sain tönittyä ihmiset kyynerpäätaktiikalla nurin ja juostua heidän ylitseen kahmimaan hienoimman tontun jonkun pienen lapsen sylistä itselleni. Tai jotakin sen suuntaista... ;) Ei vainen, mutta heinäkuisin on ollut mukavampi tehdä tonttularetriitti ja kierrellä ihan rauhassa.

 Nyt väkeä oli sopivasti, tonttuja hurjan paljon enemmän. Suhde siis kohdallaan.

Pieniä tonttuja, suuria tonttuja, nuorempia tonttuja, vanhoja tonttuja...

Vaaleapartaisia, harmaapartaisia, ruskeapartaisia, jopa muutama punapartainenkin... 

Tonttulan suuressa pihapiirissä tonttuja on lukuisissa eri rakennuksissa, aitoissa, ladoissa ja suuremmissa päärakennuksissa. Suuressa vanhanajan pihapiirissä ja rakennuksissa on tonttujen lisäksi myös paljon muuta katseltavaa. 

 

  

Tälläkään kertaa emme lähteneet kotiin tyhjin käsin. Auton takapenkillä matkusti kotiin kaksi tonttua, joiden nimilaput kertoivat kavereiden olevan Severi ja Vilho. Vasemmanpuoleinen Severi muutti vanhempieni luokse, murjottava Vilho taas meille aiempien tyyneläläisten joukkoon.

En laskenut, montako yötä jouluun on. En ihan vielä.

Kotimiehinä

Loppuviikon olemme viettäneet Pohjanmaalla vanhempien kotitalossa talonmiehinä. (Tämän postauksen kuvat myös näistä nurkista)

Äippä ja isäukko lähtivät reissuun, ja koska äippä holhosi meidän kissoja lastenkotiviikonlopun ajan, me vastavuoroisesti lupasimme holhota kotitalon yläkerrassa asuvaa vaaria heidän reissunsa ajan.

Ei siinä, että vaari nyt mitään holhoamista sinällään tarvitsee. Huolehtii kyllä pääsääntöisesti itse itsensä ja elää vintillä omaa elämäänsä, mutta lähinnä kaipaa jonkun olemaan olemassa, jos jotain sattuisi - onhan ukolla kuitenkin ikää jo kohta 90 vuotta, ja kohtalaisen tapaturma-alttiina ei koskaan tiedä, mihin mattoon tai ovenkulmaan sitä tulee itsensä tölvittyä. Se on tuota vanhan ihmisen jännittävää elämää. :)

Me ollaan otettu rennosti. Mies on potenut päälle käynyttä flunssaansa sohvalla peiton alla, minä olen ministellyt sydämeni kyllyydestä ja vaari on vintissä opettanut Alvinia puhumaan. Ei ole oppinut vielä.

Vaikka ukolle tulee ateriapalvelusta ruoka, ollaan pistetty elämä risaiseksi ja tilattu pizzaa, juotu pullokaupalla kokista ja syöty kermapullia. Maistuu kummasti yhtä hyvältä niin vanhan kuin nuoremmankin suussa.

Pihalla on tuullut pari päivää niin, että olen pelännyt kotitalon katon lähtevän lentoon. Takatalvea ei kuitenkaan ole, ainakaan vielä, näkynyt. Minun puolesta ei tarttiskaan. Täällä paistaa aurinko ja näyttää oikein keväiseltä. :)

Pääsiäistunnelmia Pohjanmaalla

 Muistakaahan siirtää kellot ensi yönä kesäaikaan, se on kevät nyt. :)