sunnuntai 19. elokuuta 2012

*** Arvonta ***


 Tässä blogissa on ollut vain yksi arvonta, ja siitäkin on jo aika tarkalleen kaksi vuotta... Hups. Ajattelin, että kun 200 lukijaa tulee täyteen, järjestän toisen arvonnan. 200 tuli ja meni, vaan nyt viimein, kun 100 000 käyntiä on ihan nurkan takana, on aika laittaa tässäkin blogissa pystyyn elokuun arvonta.


Palkintoina tässä arvonnassa on - yllätys yllätys - jotakin ommeltua. Ensimmäiselle voittajalle lähtee tämä pellavainen vanha vaaka -pussukka, Koti kultaisin -sydän ja Hetki unelmaa -sydän.


Toisen voittajan setti on miltei samanlainen, joskin sydäminä Bathroom ja Wc.


Kolmannelle voittajalle on tarjolla Keittiö - avoinna 24 h sekä Hyvä ystävä on aina tervetullut -pehmokyltit sekä kolme pellavaista sydäntä teksteillä Tervetuloa, Hetki unelmaa ja Koti kultaisin.


Jokainen tähän postaukseen kommentoinut saa siis yhden arvan (anonyyminä kommentoivat, laitattehan mukaan jonkin yhteystiedon, josta tavoittaa). Olen onnellinen jokaisesta lukijasta, joka blogiini kirjautuu, ja olen iloinen, mikäli täällä tykkäät käydä ja klikkaat itsesi joukkoon mukaan. Lukijuudesta ei tässä arvonnassa kuitenkaan saa lisäarpoja. Vaan koska olen itse viime aikoina löytänyt hurjan monta ihanaa blogia arvontalinkitysten kautta, toisen arvan saa, mikäli arvonnan linkittää omaan blogiinsa (voit käyttää ylimmäistä arvonta-kuvaa linkittäessäsi). Ilmoitathan kommentoidessasi, monellako arvalla olet mukana.


Arvonta alkaa tästä hetkestä ja päättyy 1.9.2012. :)

Tee se itse -naisen Globe hope copy

 Globe Hopella on minusta aivan ihania laukkuja. Tuotemerkki on kiehtova, ja tuotteissa yhdistyvät sekä kauneus että hyvä idea. Itselläni on muutamia Globe Hope -pussukoita, ja ensimmäinen kosketus merkkiin tuli siskoltani muinoin lahjaksi saamasta Lato -kassista, josta tykkäsin niin paljon, että käytin sen konkreettisesti loppuun. Kassi kului vuosien aikana lopulta niin, että pintamateriaali repeili käsissä, ja murhemielillä luovutin kassin roskakuskin kuljetettavaksi. Tätä Hertta -kassia olen ihastellut Globe Hopen sivuilla pitkään, vaan en ole malttanut ostaa... Tänään sitten löytyi kirpparilta mieletön löytö. Eräs pöytä oli täynnä kaikenvärisiä huopalaukkuja (mulle ei selvinnyt, olivatko jonkun käsitöitä vai jonkun liikkeen poistoja, mutta uusia joka tapauksessa), ja minulle väriallergisellekin oli tarjolla tämä harmaa mummomainen ihanuus.


Ompelin laukkuun kiinni palan pitsinauhaa ja pienen vanhan pitsiliinan - ja voilá - tee se itse -naisen Hertta -laukku on valmis. Mää kyllä nimesin tän toisin. Tästä tuli Kyllikki. :)



Kassi on niin mummo kuin vain voi, oikein umpimummo, ja niin viehättävä. :) Halusin kassin toiselle puolelle Globe Hopen tapaan jonkinlaisen tuotemerkin, ja pyörittelin jos jonkinmoista aforismia, mietelausetta ja kuolematonta mottoa. Ja lopulta, kaikkien hyvien ja elämää syleilevien vaihtoehtojen sijaan päädyin tähän:


"Älä syö keltaista lunta." Kuvana jälleen muorin piirtämä klassikko-hevonen.


 Tämä kassi tyydyttänee mun kaipuuni Hertta -laukkua kohtaan. :) Tosin ihan vielä en kehtaa kassin kanssa alkaa kulkemaan, on vielä liian lämmin paksulle huopalaukulle. Mutta eiköhän tuo syksy sieltä aikanaan tule, että pääsen Kyllikki-kassiani kanniskelemaan.



 Kirpparilta tarttui mukaani myös kuvan taaempi puuheppa, Taalainmaan hevosen halpakopio. Mutta kiva sellainen, ja hintaa oli hevosella vain kolme euroa.



 Vitosella ostin Riihimäen lasin mittapullon, joka pääsi toimittamaan kukkamaljakon virkaa.



Mittapullo on ihan iskemätön, ja ilman pohjassa olevaa Riihimäen ilveksen kuvaa olisin epäillyt sen olevan ulkolaista uudistuotantoa. Vaan ehta kotimainen on.


Olen pidempään etsiskellyt nättiä vanhaa tietynväristä ja -tyylistä kahvimyllyä, joka myös viimein löytyi kirpparireissulta. Tosin tämän purin miltei osiin ja jynssäsin tiskiharjan ja fairyn kanssa kunnolla ennen esille laittoa. Pohdittavaksi tuli jälleen, miten usein kirpparilta törmääkään siihen kummalliseen harhaluuloon, että loputtoman likainen on yhtä kuin vanhanaikainen, antiikkinen ja keräilyesine... No jaa, tämä nyt on oikeastikin vanha, vaan toisinaan tuntuu, että jotkut ne kauppaavat kaikkea, missä on vuosikausien likakerros pinnassa, termillä vanha ja talonpoikainen. Ja hinta on tietysti sen mukainen... Tämä oli kuitenkin kohtuuhintainen, ja siksi sen likakerroksineen kaikkineen kelpuutin mukaani. Nätti, tykkään.





Viime viikon iltoina ja nyt viikonloppuna sain myös joitakin mielessä muhineita ompeluksia valmiiksi. Muorin vanhasta reseptistä ja ystävältä saaduista alpakkalusikoista syntyi sydämiä.


Vanhoista kirpputorilta mukaan tarttuneista metallilautasista tuunailin lusikkatauluja.



Sisko oli nähnyt jossakin blogissa kuvan verhojäniksestä, joka kiinnitetään sivuverhojen nauhaan. Tänään väsäsin siskolle tällaisen version verhojäniksestä. Näissä meidän kuvausrekvisiittana toimineissa verhoissa ei ollut tuota verhonauhaa, johon pupu sitten kiinnitetään, mutta hyvinhän tuo pysyi nuppineuloillakin verhoissa kiinni.



Ja jälleen kerran estraadilla tuo ikuinen apulainen, Kertu. Joskus (lue: kymmeniä kertoja päivässä) mulla niin palaa pinna tuon otuksen kanssa, vaan tänään Kertu keksi taas niin tyhmiä juttuja, ettei voinut kuin nauraa. Lattialla oli kuitukangastyyny, josta olin ottanut täytettä ompeluksiin. Kertuhan se hoksasi houkuttelevan piilopaikan, ja syöksyi säkkiin. Uppoutuminen vanun sekaan innosti tietysti tuota höyrypäätä entistä enemmän, ja niinpä lattialla syöksähteli sinne tänne vanupussi, joka oli juuri saanut elävää täytettä...


Ai että miten ihanaa. :) Ja niin, aiemman kissapostauksen kommenteissa useampikin kyseli, miten meillä pysyy koti kunnossa tämän kissan kanssa. Vastaus on, ettei pysykään. Juuri viime viikolla imuroidessa mies huomasi muutamasta kohtaa lattiaa laminaatista lähteneen pieniä palasia - kohdat juurikin siellä, missä Kertu on kolttosiaan tehnyt ja tavaroita pudotellut. Portaissa on kolhuja Kertun pudottelemista esineistä, ja koska kissa tosiaan rakastaa vippailla tassulla lattialle kaikenlaista, mikä on pöydillä, tasoilla tai hyllyillä, kolisee meillä jatkuvasti. Kertun aktiivisen vippaustassun johdosta on muun muassa hajotettu yhdet silmälasit, ja sen sata kertaa yöpöydältä yöllä lattialle paiskattu kännykkä vetelee loputtomien putoamistensa seurauksena viimeisiään.


En oikeasti ole koskaan törmännyt toiseen näin aktiiviseen ja kaistapäiseen kissaan, varsinkin, kun tää täystuho on oikeasti jo aikuinen kissa. Vaan onhan koti asumista varten, tavarat kuluttamista ja elämä elämistä varten. Ja onpa tämä käsittämättömän rasittava ja silti niin rakastettava luontokappale kuitenkin tuhoistaan huolimatta kohtuuedullinen lapsi, syö jatkuvan kiireensä vuoksi hyvin vähän ja on sen verran itsenäinen, ettei tarvitse tästä päivähoitomaksujakaan maksaa. :D


Niin, ja ennen kaikkea mun luonne on tämän otuksen myötä jalostunut tarkasta nipottajasta vähän sinnepäin -tyypiksi, sillä eihän tämän kissan kanssa pysyisi järjissään, mikäli haluaisi kaiken olevan just eikä melkein. :)


Kertun elämänohjeet ihan jokaiselle:

- Syöksy päätä pahkaa kohti kaikkea uutta
- Suhtaudu jokaiseen arkipäivän tilanteeseen kuin elämäsi seikkailuun 
- Älä suotta liikaa ajattele ja pohdiskele asioiden seurauksia, vaan toimi. Liika ajattelu on yliarvostettua.
- Muista, että kaikki esteet on tarkoitettu ylitettäväksi, alitettavaksi tai kierrettäväksi, kaapit avattaviksi ja laatikot tutkittaviksi
- Jos joudut pulaan, huuda, kunnes joku hyvä ihminen tulee auttamaan sinut kiipelistä 
- Jos rikot jotain, älä suotta pakene paikalta tai ryhdy häpeilemään. Vahinko on jo tapahtunut, joten mitä sitä enää murehtimaan.
- Jos joku suuttuu sinulle, heittäydy rakastettavaksi, hyppää syliin ja ala kehrätä. Kyllä se ärsytys siitä helpottaa.
- Muista, että paras tapa osoittaa rakkautensa on jatkuva pieni pureskelu ja sylipaini. :D

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Etsi kissa


 Olen muutaman päivän juossut kamera kourassa kissojen perässä. Tarkoituksenani on ollut saada Kertusta ja Grislistä edustava yhteisotos lähetettäväksi Rekku Rescuen 2013 -kalenteria varten. Vaan arvatkaapa, onnistuuko, jos yrittämällä yrität. Näitä kahtahan ei saa samaan kuvaan vahingossakaan, vaikka muuten yhdessä koko ajan nyhjäävätkin. Kertu erityisesti on kunnostautunut loikkaamaan karkuun niissä tilanteissa, jolloin mä olen ollut juuri nappaamassa sen vuosisadan yhteiskuvan - neidin mielestä kun on hirveän paljon mielenkiintoisempaakin tekemistä, kuin pysyä hetki paikallaan...



Tämän postauksen teemana lieneekin "etsi Kertu"...


Ja sieltä loikalla alas astiakaapin päältä - minulla sydän hyppäsi neljä ylimääräistä pomppua, vaan Kertu jatkoi kaahaamistaan...


Olohuoneen verhojen takana on hirveen hyvä piileskellä...



 Mutta viimein ikkunan raosta lennähtänyt öttiäinen pelasti tämän heikko-onnisen kuvaussession. Tokikin sen perässä oli ensin hypitty pitkin seiniä, vaan kun viimein öttiäinen pakeni kattolampun sisään, jäivät neitokaiset hetkeksi tuijottamaan...


...ja raivoamaan tuolle heidän kotiinsa luvatta tunkeutunelle hyönteiselle. :) Ovat muuten aika pelottavan näköisiä huutaessaan, näin kun kuvasta katsoo.


Sitten hetken rauha, kun sisarukset asettautuivat ikkunalaudalle porstaamaan toisensa puhtaiksi vuosisadan kaahailuista, ja minä räpsin, räpsin ja räpsin.



 No niin, nyt on näiden kalenterityttöjen kuvat lähetetty.


Silloin, kun minä juoksin villipetojen perässä, keskittyi meidän paksu poikamme kaikessa rauhassa puremaan ja potkimaan antaumuksella tuota - ah, niin ihanaa - oranssia karvahiirtään. Onnensa meillä kullakin. :)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Ompeluhuoneessa


Viikonloppu alkaisi taas olla ehtoopuolellaan. Tänään touhuttiin kaikkea muuta kuin ommeltiin, vaan sitten yks kaks illalla iski blogeja selaillessa kauhea inspiraatio päälle, ja muutaman pitkään mielessä muhineen tekeleen sain viimein tehtyä.


Puusohvalle ompelin muorin vanhasta neulepaidasta tyynyn. Tämä oli sellainen tunnearvopaita, joka ostettiin joskus sata vuotta sitten yhdessä markkinoilta, ja nyt käyttäjänsä jo lähdettyä autuaammille markkinoille pääsi paita jatkamaan elämäänsä uudessa muodossaan tyynynä.

 

Paidan jämäpaloista ompelin vielä sydämen, jossa painettuna muorin minulle muinoin postimerkin kokoiselle pahvilapulle piirtämä hevonen. Jo aikoja sitten päätin, että joskus vielä tuo hevonen pääsee jossain muodossa esille. Nyt oli sen aika. :)






Ideaparkin Villa Rosmarinin poistopöydältä löytyi jokunen aika sitten tämä koukusto, joka oli ilmeisesti ollut myyntituotteiden esittelykoukustona. Alimmaisen rivin koukkuja oli irronnut ja taustalevy oli niiden kohdalta halkeillut ja repeillyt. Liimasin siihen miehen mummon lipastosta löytyneen rakkausrunon ja vähän lakanapitsiä, ja repeilleet koukun reijät jäivät piiloon.


Koukustoon oli hyvä heitellä killumaan kaikenmoista uutta ja vanhaa - kuten miehen teiniaikaisen mopon rekisterikilpi. :) Mopo lienee ollut paalissa jo iät ja ajat, mutta rekisterikilpi löytyi jokunen vuosi sitten.



Ikkunalaudalla mun ompeluseuranani istuu vuorollaan yksi, kaksi tai kolme kissaa. Nukkumispaikkana tätä käyttää vain Grisli, mutta sitäkin aktiivisemmin.




Tästä hyllykkö-lokerikko-kokonaisuudesta olette nähneet aiemmin ehkä jo miljoona kuvaa, vaan tässä vielä pari - jos on päässyt unohtumaan. :)



Olen ihaillut monissa blogeissa näitä kukkaneulatyynyjä (mm. Polkadot -blogissa olen näitä käynyt usein ihastelemassa). Neulatyynyn uusiminen on ollut asialistalla ties kuinka pitkään, ja tänään iltamyöhäisen tehokkuuspuuskassa sain tällaisen viimein tehtyä.


Pääsi mun uudet, hienot kristallinuppineulat esille. :) Joskus ne on nuo ihmisen ilot pienissä asioissa.

Tänään on tullut vahvasti sellainen olo, ettei meidän koti ole Kertun kestävä. Koko ajan jossain romisee ja kolisee, ja syyllinen on helppo arvata. Sen ohella, että neiti on tänään kunnostautunut hienossa taidossaan työntää silitysrauta kolisten lattialle (juu, ja se on pudonnut jo moooonta kertaa), on löytynyt hieno uusi paikka kiipeillä. Seuraavassa pääsette kurkkaamaan Kertun tähän päivän uuteen villitykseen 40 sekunnin ajaksi. Taustalle löytyi juuri sopivan kertumainen rallatus... :)


Ps. Kuvaus päättyi, koska neiti teki täyskäännöksen ja pyrki roikkumaaan oven takana olevissa verhoissa. Sen jälkeen oli tähtäimessä kattoplafondi, jonka sisään kaveri ilmeisesti kuvitteli oven nurkalta hyppäävänsä... Siinä kohtaa otin kissan alas - vaan uusi yritys on tietysti tehty illan aikana vielä monta kertaa.

Edit. Noin kolme minuuttia postauksen julkaisun jälkeen rymähti - ja jälleen kerran silitysrauta tippui lattialle, kun Kertu yritti saalistaa sisälle lentänyttä ötökkää.. Huoh.