Pari kengurupomppua päivässä pitää mielen virkeänä

Alvin rakastaa hyppimistä. Mikään ei ole parempaa kuin hillitön sinkoilu höyhenkepin perässä. Kissa ei juurikaan innostu leikittäessä juoksemaan (vaikka muuten kiitääkin jatkuvasti ympäri taloa), mutta hyppiminen jaksaa innostaa ja siihen riittää aina virtaa. Useita kertoja päivässä kissa kantaa kepin suussaan ihmisen viereen, jotta pääsee purkamaan loputonta energiaansa kunnon kengurupompuilla. 

Tässäpä siis kaikille Alvin -faneille video tämän illan yhdestä hyppyhetkestä. :)

Man's paradise

 Mitä muuta voisi minikokoinen tosimies verstaaltaan kaivata?

 Löytyy maskuliinisia ja kovaäänisiä koneita, kuten sirkkeli...

...pallogrilli ja lonkeroa...

...tuikitarpeellisia työkaluja...

...sekä moottoripyöriä ja naisia. Minikokoisen tosimiehen taivas?

No jaa, täältä löytyy kissa. Koska minikokoista tosimiestä ei näy, lienee tämä siis kissan paratiisi, tyttökuvineen, lonkeroineen ja grilleineen päivineen.

Pallogrilli syntyi kissojen lelupallosta sekä pumpulipuikoista ja sirkkeli sytyketikuista, korurasian kirkkaista kansista ja kellon rattaasta.

 Nurkassa on kaapelikela, jonka kela on palvellut alunperin puisena pitsirullana.

Metalliset karamellivuokat pitävät sisällään nauloja ja kaikenlaista pientä metallisälää.

Työkalupakki ja työkalut ovat valmiita miniesineitä.

 Verstaaseen jäi tilaa myös tuleville väkerryksille ja löydöille, mutta eiköhän tälläkin tarvikemäärällä yksi minikokoinen tosimies pääse töissään alkuun. Tai kissa.

Päivän kertumainen annos

Olin pitkän päivän töissä, ja palasin palaveri-illan jälkeen kotiin vasta yhdeksän tienoilla. Kertu teki kaiken ilahduttaakseen väsynyttä emäntäänsä - tai palvelijaansa, niinkös se kissoilla menikin. :)

Tässäpä siis sinullekin päivän annos Kertua:

Talonvaltaus

 

Pahvilaatikosta saa paljon iloa irti. Talonvaltaus -videota tähdittävät Taavi -talonvaltaaja ja Kertu, tuo sitkeä reviirinsä puolustaja. Taustalla lymyää myös Grisli, jota laatikkoleikki kiinnostaa, mutta samalla myös vähän kammottaa.

Ompeluhuoneessa

Viikonloppu alkaisi taas olla ehtoopuolellaan. Tänään touhuttiin kaikkea muuta kuin ommeltiin, vaan sitten yks kaks illalla iski blogeja selaillessa kauhea inspiraatio päälle, ja muutaman pitkään mielessä muhineen tekeleen sain viimein tehtyä.

Puusohvalle ompelin muorin vanhasta neulepaidasta tyynyn. Tämä oli sellainen tunnearvopaita, joka ostettiin joskus sata vuotta sitten yhdessä markkinoilta, ja nyt käyttäjänsä jo lähdettyä autuaammille markkinoille pääsi paita jatkamaan elämäänsä uudessa muodossaan tyynynä.

 

Paidan jämäpaloista ompelin vielä sydämen, jossa painettuna muorin minulle muinoin postimerkin kokoiselle pahvilapulle piirtämä hevonen. Jo aikoja sitten päätin, että joskus vielä tuo hevonen pääsee jossain muodossa esille. Nyt oli sen aika. :)

Ideaparkin Villa Rosmarinin poistopöydältä löytyi jokunen aika sitten tämä koukusto, joka oli ilmeisesti ollut myyntituotteiden esittelykoukustona. Alimmaisen rivin koukkuja oli irronnut ja taustalevy oli niiden kohdalta halkeillut ja repeillyt. Liimasin siihen miehen mummon lipastosta löytyneen rakkausrunon ja vähän lakanapitsiä, ja repeilleet koukun reijät jäivät piiloon.

Koukustoon oli hyvä heitellä killumaan kaikenmoista uutta ja vanhaa - kuten miehen teiniaikaisen mopon rekisterikilpi. :) Mopo lienee ollut paalissa jo iät ja ajat, mutta rekisterikilpi löytyi jokunen vuosi sitten.

 

Ikkunalaudalla mun ompeluseuranani istuu vuorollaan yksi, kaksi tai kolme kissaa. Nukkumispaikkana tätä käyttää vain Grisli, mutta sitäkin aktiivisemmin.

Tästä hyllykkö-lokerikko-kokonaisuudesta olette nähneet aiemmin ehkä jo miljoona kuvaa, vaan tässä vielä pari - jos on päässyt unohtumaan. :)

Olen ihaillut monissa blogeissa näitä kukkaneulatyynyjä (mm. Polkadot -blogissa olen näitä käynyt usein ihastelemassa). Neulatyynyn uusiminen on ollut asialistalla ties kuinka pitkään, ja tänään iltamyöhäisen tehokkuuspuuskassa sain tällaisen viimein tehtyä.

Pääsi mun uudet, hienot kristallinuppineulat esille. :) Joskus ne on nuo ihmisen ilot pienissä asioissa.

Tänään on tullut vahvasti sellainen olo, ettei meidän koti ole Kertun kestävä. Koko ajan jossain romisee ja kolisee, ja syyllinen on helppo arvata. Sen ohella, että neiti on tänään kunnostautunut hienossa taidossaan työntää silitysrauta kolisten lattialle (juu, ja se on pudonnut jo moooonta kertaa), on löytynyt hieno uusi paikka kiipeillä. Seuraavassa pääsette kurkkaamaan Kertun tähän päivän uuteen villitykseen 40 sekunnin ajaksi. Taustalle löytyi juuri sopivan kertumainen rallatus... :)

Ps. Kuvaus päättyi, koska neiti teki täyskäännöksen ja pyrki roikkumaaan oven takana olevissa verhoissa. Sen jälkeen oli tähtäimessä kattoplafondi, jonka sisään kaveri ilmeisesti kuvitteli oven nurkalta hyppäävänsä... Siinä kohtaa otin kissan alas - vaan uusi yritys on tietysti tehty illan aikana vielä monta kertaa.

Edit. Noin kolme minuuttia postauksen julkaisun jälkeen rymähti - ja jälleen kerran silitysrauta tippui lattialle, kun Kertu yritti saalistaa sisälle lentänyttä ötökkää.. Huoh.

Vangitut kissat?

 

Kissaihmisten keskuudessa on yksi asia, joka herättää ihan hurjasti kuumia tunteita puoleen jos toiseen – kissojen ulkoilu vapaana vs. sisäkissailu. Mulla ei ole kuumia tunteita kumpaankaan suuntaan, mutta kolme sisäkissaa, joista todennäköisesti vain yksi pärjäisi vapaasti ulkoilevana.

 

 

Kotikonnuilla maalla meillä on ollut kissa tai pari koko elämäni ajan. Lapsuuden kissaystävät elivät loputtoman vanhoiksi mielensä mukaan sisä- ja ulkoelämää viettävinä ja metsästävinä, vapaina kissoina, jotka pitivät hiiret ja myyrät maatalosta poissa ja olivat meille lapsille ihan parhaita kavereita, seurasivat mukana kaikkialle ja kuuluivat tietysti minun ja veljeni salapoliisikerhoon vakoojakissoina. 

Kertu pitkän nenänsä kanssa olisi myös aika hyvä vakoojakissa, vai mitä? :)

Vaikka maalla asuttiinkin, eivät kissoja vieneet paljon nettikeskusteluissa vapaana liikkuvien kissojen riskeinä pelotellut sudet tai haukat eivätkä silloin autotkaan, mutta vuosikymmenien aikana liikenne on lisääntynyt ihan hurjasti ja nopeudet kasvaneet, ja nyt myöhemmin vanhempani ovat joutuneet hautaamaan monet auton alle jääneet kissaystävät. Ja kun riittävän monet itkut on itketty, oli lopputulos se, että kotipuolessa eletään ilman kissaa. Maalaistalossa, jossa on totuttu elämään ovet levällään ja ikkunat auki, mennään ja tullaan, olisi haastetta opetella siihen, että sisällä on jotakin, joka ei saa päästä ulos. Vapaan kissan ihanne on ihana, ja olenhan minä itsekin nähnyt, miten kotipuolen kissat elivät täyttä ja nautinnollista elämää kulkiessaan aivan oman mielensä mukaan. Vaan jos kissan elämä päättyy muutamaan elinvuoteen tarjolla olevista paristakymmenestä, jää miettimään sen vapauden hintaa.

Oman kissan ottamista me pohdimme miehen kanssa vain kevyet kymmenkunta vuotta. Vapaana vs. sisäkissana eläminen pohditutti. Vapaana kulkevan kissan mielikuvat lapsuudesta painoivat vaakakupissa, mutta toisaalta selvää oli, ettemme ottaisi vapaana kulkevaa kissaa tänne, missä elämme nyt. Emmehän mekään kaupungissa asu, mutta emme myöskään varsinaisesti maalla. Vieressä kulkee vilkkaasti liikennöidyt tiet, ja vaikka täälläkin jokusia kissoja kulkee vapaana, olen myös törmännyt kohtalaisen tiiviisti asutulla asuinalueella myös vapaana kulkevien kissojen herättämiin ärsytyksiin, kun kissat tekevät tarpeitaan lasten hiekkalaatikoille ja kollit käyvät merkkailemassa naapureiden terassikalusteita. Siinä on jotakin, mikä saa miettimään, minkälaiset alueet sopivat kissojen vapaalle elämälle, ja missä kohtaa taas otetaan jo paljon riskejä.

Meille kotiutuneet kissat valitsivat sisäkissailun käytännön syistä tavallaan itse. Olen kertonutkin Taavin astmasta. Kaverihan on alkujaan ilmeisesti ollut ehta kujakolli, eli elämän vapaat puolet on kyllä nähty. Kissakodille kulkukissana päädyttyään Taavista tuli sisäkissa, ja toisinaan pohtii, mahtaako kissa kaivata villiä elämäänsä. Taavin kannalta sisäkissailu on kuitenkin ainoa vaihtoehto. Astmapiippua on otettava aamuin illoin, jotta kissa pysyy kunnossa (juu, ne huonot ajat on todellakin nähty, eikä kaipuuta niihin ole). Jos Taavi kulkisi vapaana omien aikataulujensa mukaan, saattaisi olla varsin epävarmaa, että kaveri olisi paikalla silloin kun pitää. Siitepölyt, pakokaasut ja muut saattavat myös laukaista astmakohtauksen, ja koska kissa ei osaa avaavaa lääkettä itse (vielä :) ) ottaa, on sisäelämä Taaville ainoa vaihtoehto.

Lyhyt videopätkä Taavin astmakohtauksesta viime talvelta. Tätä meillä oli viime talvi, useiden minuuttien pituisia kohtauksia monta kymmentä kertaa päivässä. Eipä Taavi silloin huonoimpana aikana ennen lääkityksen kuntoon saamista jaksanut muuta tehdäkään kuin yskiä ja nukkua.

Parivuotiaat Grisli ja Kertu ovat sen sijaan eläneet koko elämänsä sisäkissoina, eli eivät villistä ulkoelämästä tiedäkään. Rauhallista elämää rakastava kotihiiremme Grisli on niin arka vieraita ihmisiä, ääniä, liikkeitä ja ylipäätään kaikkea vierasta kohtaan, että jos ulos pääsisi, taitaisi singahtaa saman tien paniikissa tiehensä tulematta ikinä takaisin, jos nyt ylipäätään pihalle suostuisi menemään. Kertu olisi meidän kissoista ainoa, joka saattaisi oppia ulkoilemaan vapaana, koska rohkeutta neidiltä ei puutu. Kertu on kyllä sen verran utelias, että saattaisi kuljeksia sisälle taloihin, autoihin, varastoihin ja autotalleihin, mutta periaatteessa Kertu varmaan oppisi ulkoelämän salat.

 

Meillä valittiin sisäkissailu, vaan ei mitenkään äärettömän yksiviivaisella ajattelulla. Puolensa kaikessa. Siitäkin huolimatta, että meidän kissat ovat ehkä jonkun mielestä vangittuja sisälle, väitän, että ne pystyvät yhtä lailla elämään aktiivista, onnellista ja täysipainoista elämää. Tässä elämänvaiheessa ulkoilutarhan mahdollisuutta ei ole, ja happea haukataan verkotetun parvekkeen oven kautta (meillähän ei siis ole mitään oikeaa parveketta, vaan tuo hienosti nimetty ranskalainen parveke = pelkkä ovi). 

Väki valvoo takapihan lintuja - ja Grislin suun asennosta päätellen myös jutellaan ja kovaa.

 

Toivottavasti tulevaisuudessa on mahdollista tarjota kissoille myös ulkotarha – mutta ei vielä tässä kodissa. Ja vaikka meidän valintamme oli sisäkissailu, en kuitenkaan omaa tiukan kielteistä kantaa kissojen vapaana liikkumista kohtaan. Ei tämä meidän Suomen maa ole ollenkaan niin urbaania aluetta, etteikö täältä löytyisi ripakopallinen alueita, joissa kissat mahtuvat elämään vapaina pitkän elämän ilman huolta naapurisovun menetyksistä ja kohtalokkaan vilkkaasta liikenteestä. :)

 

  

Olen muutamankin kerran joutunut tahtomattanikin keskelle tiukkaa väittelyä aiheesta sisäkissat vai vapaana liikkuvat kissat, ja tiedän, että aihe herättää äärimmäisen kiivaitakin mielipiteitä. Keskustelu jää helposti vatkaamaan äärilaidoissa ”mitä kissan elämää on elää vangittuna sisälle” vs. ”vapaana liikkuva kissa on merkki vastuuttomasta ja lemmikistään piittaamattomasta omistajasta”. Vaan jos pitäydytään pois tiukoista ääripäistä ja mustavalkoisuudesta, uskaltaudun kysymään, millaisia ajatuksia teidän muiden kissaihmisten mielissä aiheesta pyörii?

Aihetta pohtivat tänään Eena ja kolme karvaista vankia :)