sunnuntai 22. syyskuuta 2013

KapinaPissa


Meiltä löytyy kapinakissa nimeltä Alvin. Ja Alvinilla on sellainen hieno, mutta onneksi kohtalaisen harvoin hyödynnetty taito nimeltä kapinapissa. Sen aika oli tänä aamuna.


Meillähän on kaksi ihmistä ja neljä kissaa käsittävä perhepeti, ja aina toisinaan on pakko nakata kissat yöllä sängystä pois ja laittaa ovi kiinni. Lähinnä siis siksi, että toisinaan alkaa jurppia kolmen kissan vallatessa 90 % sängystä ja neljännen, tuon nahkaversion, hyppiessä tasajalkaa selän päällä yrittäessään innostaa ihmisiä keskellä yötä heittämään leluhiirtä noudettavaksi - tämä koiramainen kissa nimittäin rakastaa tuota heitä ja nouda -leikkiä.


Makuuhuoneen oven sulkeminen on tälle ihmisiä yli kaiken rakastavalle kissalle pahinta, mitä voi tapahtua, traumatisoivaa suorastaan. Niinpä Alvin ilmaisee vastalausettaan kiljumalla oven takana ja raapimalla raivokkaasti ovea. Viime yönä kissakatras sai häädön sängystä, ja Alvin kapinoi pitkästä aikaa oikein loputtoman pitkään huutamalla ja ovea raapimalla. Jossain unen ja toden rajamailla pohdin, että mahtaakohan se kostaa tämän, ja aamulla selvisi, että kostihan se. Sohvalla olevan pitsitilkkupeiton päällä oli ehkä litran kapinapissa. Ai juku, onneksi mä huomasin tämän vasta siinä kohtaa, kun mies oli jo pakannut neljä kattia autoon ja lähtenyt kiikuttamaan näitä Pohjanmaalle viikoksi hoitoon meidän ensi viikonlopun lastenkotireissun takia. Hetkellisesti oli se fiilis, että keltainen pörssi auki ja "annetaan rasittava eläin hyvään kotiin" -ilmoitus vireille, vaan eipä sitten kuitenkaan. Peseehän tuon. Yleensä kapinapissa on osunut lattialle. Tällä kertaa pettymys oli niin kova, että Alvin valikoi paremman paikan. Mahtoi pienessä nahkaisessa pääkopassaan oikein hykerrellä, kun keksi, että tähän peiton päälle pissaaminen ärsyttää kapinoinnin kohdetta lattialle pissaamista huomattavasti enemmän.


Pistin sitten peiton pesuun. Samassa siivousinnossa pistin kaiken muunkin pesuun, lattiat, pöytätasot, pinnat ja hyllypölyt, kaikki peitot ja tyynyt mitä talosta löysin, muutamat matot... Kaiken. Tein oikein vuosisadan siivouksen. En ole vissiin ikinä ennen luutunnut, imuroinut ja pyykännyt niin perusteellisesti kuin tänään tuli tehtyä. Hinkkasin into piukassa jokaista oven karmia ja silikonisaumaa, listan päällistä ja patterin kulmaa.  


Miehen kanssa oli diili, että jos hän kuskaa kissat Pohjanmaalle, minä siivoan. Mulle oikein hyvä sopimus, koska yhden päivän aikana miltei 600 km ajaminen vain kattien hoitoon saamiseksi ei kuulosta yhtään houkuttelevalta. Tulipa samalla vuoden hyvä työ tehtyä, ja nyt se täydellinen siivoaminen oli mahdollista, kun nelijalkaiset apulaiset olivat poissa työmaalta.


Koska samassa tulin hävittäneeksi yhden maton, tarvitsin keittiöön uuden. Kun mies iltapäivästä kotiutui, käytiin Ikeassa ostamassa tämä mieltä kaihertanut pallomatto. Jotenkin kiva, ja kun hintaa oli vain 19,90 e, niin ei kauheasti tarvinnut miettiä.




Meillä oli joskus mustaa siellä ja täällä enemmänkin, vaan karsittiin jossakin kohtaa kaikki musta pois. Nyt sitä kuitenkin tuli vähän takaisin, ja maton kaveriksi heittelin muutamia mustia liinoja sinne tänne, että istuu mattokin paremmin kokonaisuuteen. 


 


Kissaton viikko edessä, ja loppuviikosta uusi yritys lähteä Viron lastenkotireissulle edellisen, kolmen viikon takaisen reissun päätyttyä yllättäen ennen kuin alkoikaan. Tällä viikolla ajattelin jo vähän miettiä joulujuttuja, koska Ikeasta mukaan tuli myös rullakaupalla jännittäviä lahjapapereita, pakettikortteja ja nauhoja - ei mulla niihin vielä juurikaan sisältöä ole, mutta josko jotain keksisi, että pääsisi vähän alkuun. :)





Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Ja vielä yksi brabag...


Nyt on sitten liivit loppu - ainakin tältä erää. Viimeinen tämän erän tissikassi syntyi vaaleansinisistä ja mustista rintsikoista, mustasta ketjusta, helminauhoista ja napista.


Kaikki laukussa käytetyt pitsit ovat liivien olkaimista ja sivukappaleista hyödynnettyjä palasia.



Laukun käyttäjä voipi valita laukusta sen puolen, kumpi on laukun "paraatipuoli", se, jota hallitsevat helminauhat, vai se, joka on pitsisempi.





 Sellainen brabag tällä kertaa. Jos nyt sitten siirtäin tuolla pääkopassaan sitä levysoittimen neulaa seuraavaan kappaleeseen ja vaihtais näistä tissikasseista johonkin seuraavaan projektiin. :)

perjantai 20. syyskuuta 2013

Minisinger


Taisin väittää, etten täällä enää mitään miniminiä esittele, vaan tätä en malta olla näyttämättä tämänkin blogin puolella.



Idean löysin joskus netistä, ja jäi mieleen kummittelemaan. Nyt sen sitten sain tehtyä, kun minikokoinen singerpöytä saapui postissa. Tämä pieni ompelupiste on tehty siis pitsipuolan päälle.



 Pienellä ompelijalla on pöydällään monenlaista tykötarpeistoa, pitsiä, sakset, neula ja lankaa.



Jakkarana toimii lankarulla ja istuimena nappi.


Mukavaa perjantai-iltaa sinulle!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Onni on...


 Onni on peitto, kasa tyynyjä ja hyvä kirja silloin, kun joutuu viimein antamaan omalle olotilalleen periksi ja jäämään kotiin sairastamaan.




 Onni on sunnuntainen tarmonpuuska ja sen lopputuloksena siivottu koti - on mukavampi nyt sairastaa, kun on siistiä. :)



Onni on kasa karvaisia ja karvattomia kissoja, jotka uskollisesti pitävät seuraa koko pitkän päivän ja viihdyttävät tätä viikon räkänokkaa loputtomalla koheltamisellaan.





Onni on kerrankin todeta, että nyt ei kannata yrittääkään olla tehokas ja tehdä sitä kaikkea, mitä elämän aikana on jäänyt tekemättä (mistä se ihme kuvitelma iskeekään aina sairaana ollessa, että nythän tää aika täytys hyödyntää niin toooosi tehokkaasti), vaan sytyttää pari kynttilää, leikkiä talvista tunnelmaa ja istua alas. Istua tai maata siinä sohvalla sitten vaikka koko päivä kirjan kanssa ilman huonoa omaatuntoa mistään.




Onni on iltapalaksi tehdyt lätyt ja kummalliset täytteet - banaania, kermavaahtoa ja vuohenjuustoa. Njam, herkullista oli. Ja melkeinpä niin herkullista, että oli viittä vaille ällöttävää.



Onni on turhamaisuusostoksena hankittu uusi muumimuki, jossa on hienot värit.


Onni oli tänään myös seuraavissa asioissa...

...miehessä, joka toi töistä kaupan kautta tullessaan paketin vuohenjuustoa, ison pullollisen coca colaa ja paketillisen nenäliinoja
...ystävässä, jonka kanssa oli päiväsaikaan mahdollisuus jutella pitkä puhelu
...postin saapumisilmoituksessa, joka kertoi, että pientä minikokoista hittavaistarpeistoa on saapunut noudettavaksi
...lääkekaapissa, josta löytyi nenäsumutetta, jota ilman olisin ahdistunut pystyyn
...järjessä, joka kerrankin huuteli, pysy siellä sängyssä vielä huominen. Aikataulut on tehty muutettaviksi ja ne tekemättömät työt odottaa työpaikalla uskollisesti ihan varmasti vielä torstainakin - edelleen tekemättöminä. :)