Mistä niitä ompeluksia oikein tulee...

 Pääsiäisen pyhät ommellessani ompeluhuone oli niin kaaostilassa, etten uskaltanut sitä kuvata, voin nyt siivottuani laittaa tänne kuvia siitä, missä niitä sydämiä, tyynyjä ja muita ompeluksia oikein syntyy. Tässä siis meidän kodin ompeluhuone.

Tästä huoneesta löytyy monia kotimme rakkaimpia esineitä; miehen mummon vanha puusänky, isin tekemä kaappikello, paapan tekemät peilit, muorin vanha matkalaukku, hyvältä ystävältä saatu puusaavi, lapsuuden kotitalon vanha ruokakomeron ovi, vanha musta Singer...

Tämä seinähyllykkö rakennettiin miehen kanssa muutamasta vanhasta laudasta. Hyllyssä on sekä ehtoja vanhoja rukin puolia sekä isin tekemiä uudempia puolia. Hyllyn alapuolella roikkuu kirpputorilta löytynyt kirjasinlaatikko, joka maalattiin valkoiseksi.

Puolarullakko löytyi viime kesänä Pohjanmaalta kirpputorilta. Oli aivan huikea löytö, tykkään tästä tosi paljon! Rullakossa on 21 puolaa, joten pitsiä mahtuu.

 Tällaisessa huoneessa ompelukset tätä nykyä syntyvät. Mies tuossa muistelikin, miten mun ompeluharrastukseni edellisessä asunnossa toteutui olohuoneessa ompelukone pienen jakkaran päällä nököttäen, kun tilaa minkäänlaiselle ompelupöydälle ei ollut. Ja nyt on kokonainen huone ihan mun luovuuttani varten. :)

 Vaan nyt tämän alkaneen viikon ajan mun luovuuteni on valjastettu ihan toisenlaiseen käyttöön. Gradun deadline lähenee ja palautus on ensi viikolla. Mullahan tuo valmistuminen ei sinänsä ole ollut mitenkään tiukasti agendalla, koska maisteriksi valmistuminen ei muuta mun työkuvioitani ja mulla on oman alan tutkinto valmiina jo ennestään. Lisäopiskelu on mulle ollut työn rinnalla harrastus. Vaan nyt viimein olisi aika saada tuo pois alta (niin, koska kesäkuussa odottelen tietoa pääsystä seuraavaan maisteriohjelmaan :) ). Ja vaikka onkin tullut tänään nukuttua liian myöhään, surffailtua blogeissa, siivoiltua, jne, jne, olen mä ihan oikeastikin aloittanut tuon kirjoitusurakan loppuun viemisen (että usko pois äiti, kyllä mää ihan oikeasti oon kirjoittanut, vaikka tää blogin päivittäminen kiinnostaakin nyt juuri hirveen paljon enemmän :) Kyllä te vielä kekkereihin pääsette. ) Kyllä tää tästä pian valmistuu. :)

Ja se päivän aforismi: 

"Ellei viime tingan hetkiä olisi, mitään ei tulisi tehdyksi."

Singerillä kaahailtuja

 

Mun kiinnostukseni ompelemiseen alkoi tästä. Äiti ompeli muinoin milloin mitäkin, ja minua tuo ompelukone kiinnosti kauheasti. Vaahtosammuttimen kokoisena pääsin jo kokeilemaan, ja vähän isompana tuli ommeltua äitin singerillä monenlaiset barbin vaatteet ja pannulaput.

Löysin tänään kaappeja siivotessa ensimmäiset ompelukseni. Surkea, punainen pieni pannulappu, johon piirsin kukat kangasväreillä, tehtiin muorin kanssa joskus 1980-luvun loppumetreillä. Ja tuo neulatyyny on ensimmäisen luokan äitienpäivälahja.

Tämä karmeus pöllähti myös esiin kaappia siivotessa. Kyseessä on taideteos, jonka olen tehnyt joskus hetki ennen kouluikää. Muori opetti virkkaamaan, ja minä päätin virkata kissan. Ei nyt kyllä ihan kissalta näytä, mutta yritys oli hyvä. :) Ihan hirveen paljon paremmin mä en taida virkata vieläkään, tuo ompeleminen on enemmän mun juttuni.

Jotkut asiat eivät koskaan muutu. Ompelukaverina on edelleen äitin vanha singeri, ja haaveissa on lähitulevaisuudessa ostaa myös brodeeraava ompelukone. 

Kertu on mieltynyt tuohon Singerin vanhempaan tuotantoon, mutta merkkiuskollinen on hänkin.

Pääsiäisen vapaat olen sitten todellakin kaahannut luovuuden vimmoissani Singerillä satanen lasissa. Joskus näitä ompelupuuskia tulee niin, ettei meinaa nukuttuakaan saada, kun öisin värkkäilee, mitä huomenna tekisi. Ja tietysti tää iski nyt, kun tiedossa on ensi viikolla "loma"viikko, jonka aikana pitäisi saada viimein gradu pakettiin. Niinhän se menee, että silloin tekee hirveesti mieli tehdä ihan jotain muuta, kun olisi edessä jotakin pakkotekemistä... Vaan olen nyt sitten kaahannut niin mielin määrin, että huomenna täytyis alkaa jo se graduntekokin maistua.

Pääsiäisen pyhinä olen ommellut paljon paljon tyynyjä...

...loputtomasti sydämiä...

... ja tämän vessaotuksen. Tämä oli tilaustyö, toiveena mustavalkoinen wc-nalle, jonka teossa sai käyttää huumoria. Tällainen silmälappuinen linnakundi tästä tuli. Vankinumerona tilaajansa hääpäivä ja pussissa nippu väärennettyjä seteleitä perheenjäsenten kasvokuvilla.

Näitä wc-rullat sisäänsä kätkeviä wc-otuksia tein joitakin vuosia sitten enemmänkin. Pupuja, karhuja ja yhden ei-niin-onnistuneen sammakonkin. Nämä oli sellainen yhden ajan juttu, innostuin niistä niin, etten osannut lopettaa ja tehtailin aina vaan lisää. Ompelin näitä niin paljon, että lopulta mielenkiinto loppui näihin ihan tyystin. Nykyään näitä tulee tehtyä vain harvakseltaan silloin, jos joku erikseen pyytää.

Vanhan kerrostalon Seijalta sain tällaisen tunnustuksen. Kiitos Seija!

Laitan tunnustuksen eteenpäin seuraaviin blogeihin:

Kaisalle Sentimental journey -blogiin

Tuijalle Sitä & Tätä -blogiin

Sanna-Marille Räpellystä -blogiin

Marikalle Hirsitalon suojissa -blogiin

ja Rintelän Ruusalle

Saattaapi olla, että olette tämän tunnustuksen jo montakin kertaa saaneet, vaan se tulee täältä joka tapauksessa. :)

Ihanaa alkavaa viikkoa taas teille kaikille, jotka täällä kävitte kurkkimassa!

Life is like a fairytale

 Jokunen vuosi sitten onnistuin haastamaan puoli sukua mukaan kokeilemaan voimauttavan valokuvan sovelluksena erilaisia kuvausprojekteja. Sen seuraksena syntyi liuta ihania satumaisia valokuvia, joissa nuo arjen sankarit, oman elämänsä supermallit, hyppivät metsän siimeksessä tonttuina ja peikkoina, tanssivat niityllä prinsessoina ja keijukaisina, kummittelevat onnellisina aaveina vanhassa riihessä tai tutkivat merirosvoina kadonneita aarteita. Kuvattavien ikäskaala oli välillä 4-84 vuotta.

Nämä hetkellisesti melkein jo unohtuneet kuvat tulivat jokin aika sitten mieleen, ja nyt viimein löysivät sopivan paikkansa eteisen tuulikaapin seinältä. Kuvia on kertynyt reilut sata, vaan tiukan valikoinnin tuloksena parhaimmistoon pääsi 16 kuvaa, joissa on meille molemmille tärkeitä ihmisiä. Aikas ihania, vai mitä? :)

Työkaveri äimisteli kuvat nähtyään, että miten olen saanut ihmiset lähtemään mukaan näihin kuviin. Jaa, sitähän minäkin. En usko, että onnistuisin tässä enää. :)

Niin, ja onnea taas vanhenemisen johdosta aprillipäivän sankarille, Äitille! :)

Korosta sitä, mitä et voi piilottaa. Tätä fraasia ajattelin kokeilla eteisen sähkökaapin kohdalla. Hmm. Menettelee.

Tänään kävin ostamassa eteisen tuulikaappiin kodin ykkösestä uuden maton, ja samalla kelloteemalla mukaan lähti myös uudet olohuoneen lamput. Josko mies jaksaisi tänään kötöstää ne vielä paikalleenkin. Kivat, tykkään!

  

Ja lopun kevennyksenä joka paikkaan itsensä tunkeva Kertu. Neiti on loputtoman utelias, ja perjantaina siivotessa tunki itsensä keskelle lattiaa nostettuun auki olevaan isoon lyhtyyn. Kun kuvan ottamisen jälkeeen avasin lyhdyn oven, ei uuteen asumukseensa mieltyneellä Kertulla ollut mitään kiirettä ulos, vaan kissa jäi lyhtyyn pitkäksi aikaa makoilemaan ja kyyläämään tuota talon jännittävintä vekotinta, imuria.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille toivotteleepi Eena ja lyhtykissa Kertu. :)