Kaapissa on majaillut pitkään miehen lapsuuden lelu, pappansa tekemä puinen vedettävä dinosaurus. Kahteen palaseen haljennut otus oli alkuperäiseltä väriltään vihreä-keltainen, vaan valitettavasti ei kovin kauniisti ikääntynyt niin värinsä kuin kuntonsakaan puolesta. Viimein otettiin otus työn alle. Mies korjasi otuksen rikkoutuneen ruhon, ja minä pistin maalia pintaan. Pitkään pohdimme väriä, ja päädyimme tähän seeprasaurukseen. Raita-Jussi sai nimensä tekijänsä mukaan.
Ja siellä se Raita-Jussi nyt nököttää uudessa lookissaan, apinoiden vieressä. Jee, kiva, tykkään!
Sain operoitua valmiiksi myös keinutuolin maalauksen. Tuolihan näytti ennen tältä:
Tuolin maalaamisen aloittaminen oli kyllä työn takana. Ollaan kumpikin euroopan laiskimpia kotitöiden tekijöitä, minä vielä miestäkin paljon laiskempi. Kotityöt jaetaankin yleensä kovilla kaupankäynneillä ja sopimuksilla: käy sää kaupassa, niin mää LUPAAAAN imuroida, tai jos sää laitat pyykit kuivumaan, niin mää LUPAAAAAN vaihtaa huomenna lakanat. No, mies useimmiten hoitaa osansa diilistä. Mä useimmiten lupaan ja luistan. Tämän tuolin maalaamisen diili oli kyllä huonoin ikinä tekemäni.
Eräänä iltana iski hirveä cokiksen himo, ja yritin kaikkeni, että saisin
miehen lähtemään kauppaan - itseä kun ei huvittanut yhtään. Cokishimo yltyi, ja viimein sain ylipuhuttua miehen kauppaan sillä, että lupasin maalata keinutuolin seuraavana päivänä.
Cokisostoilta palattuaan mies kantoi keinutuolin ompeluhuoneen
lattialle, jotta en luistaisi diilistä. Ja kunhan päivä vaihtui
seuraavaan, määhän maalasin.
Mulla meni tuohon neljän maalikerroksen
sutimiseen loputtoman monta tuntia - ja kaikki yhden säälittävän puolen litran
cokispullon takia, joka oli tietysti maalamista aloittaessa jo juotu.
Hmph. Mutta keinu tuli maalattua, ja sehän siinä vissiin pohjimmiltaan oli tarkoituskin. :)
"Jos mä siirtyisin tästä sentin eteenpäin ja astuisin puoli askelta vasemmalle, niin olisiko mä sitten ihan tän maton keskipisteessä?"
Samaan kuvaan osuneena meidän kaksi kissaa ja Taavi-koira. Eihän kukaan kissa oikeasti makaa noin - jatkuvasti? Mun useat hypnotisointiyritykset, joiden tarkoituksena on ollut saada Taavi ymmärtämään olevansa kissa, ei ole toistaiseksi tuottaneet tulosta. Odottelemme siis ensimmäistä haukkumista...
Ensimmäisen työviikon päättymisen kunniaksi palkitsin itseni kukkapuskalla.
Palkitsin itseni myös ruukkukukalla, vaan kissat, jotka lupasivat jättää mun kimppuni rauhaan, tulkitsivat tämän olevan heitä varten.
Kertu nuuhkii...
"Hei, määkin haluan kokeilla!"
"Jos mää vaan ihan vähän haukkaan, kun tää tuoksuu niin hyvältä..." Vaan toivottavasti ei tuoksu liian hyvältä. Voimakastuoksuiset kukat kun saavat astmapulliaisemme Taavin yskimään, ja silloin kukka joutuu siirtymään pihalle.
Kissanlelut ovat maailman epäsisustuksellisimpia juttuja, ja meillä pyöriikin pitkin nurkkia jos jonkinmoista, muotoista, väristä ja karvaista hiirtä, palloa ja myttyä. Kertulla on sama värimaku kuin emännällään - valkoiset pingispallot ovat parasta, mitä neiti tietää. :) Vaan koska Taavi suorastaan rakastaa kirkuvan oranssia, revittyä ja toisinaan aivan limaiseksi pureskeltua, karvat kuolasta tönkkönä sojottavaa suurta pehmohiirtä ja Grisli kumisia keltaisia palloja, emme voi siirtyä kokonaan sisustukselliseen kissanlelumaailmaan...Vaan ehkä mun väriallerginen silmäni kestää tän hirveän epäkohdan.
Ihanaa, että se olis taas viikonloppu. Siispä insporoivaa ja ihanaa sellaista sinullekin!
Ps. Ai niin, ja mitä enemmän päivät tästä elokuun edetessä lämpenee ja aurinkoistuu, sitä innokkaammin olen surffaillut huuto.netin maailmoissa tilailemassa lisää villasukkia joulukalenterivisioita varten. :)
