Ja vähän vaaleampia unia...

Meillähän on ollut hyvin pimeä ja musta makuuhuone. Olemme tykänneet siitä, ja erityisesti kesällä on ollut kyllä aikas ihanaa, kun makuuhuone on ollut silti hämärä ja tumma, vaikka muuten onkin ollut valoisaa. Vaan aina ei tarvita paljon, että mieli muuttuu...

Meillähän on siis tv makuuhuoneessa. Halusin sen aikoinaan olohuoneesta pois, koska jotenkin inhotti se asettelu, että tv on kaiken keskipisteenä kodissa, ja siirrettiin se sitten tuonne makkariin, sopii sinne tumman ulkoasunsa vuoksikin paljon paremmin kuin vaaleaan olohuoneeseen. Ja mä olen haikaillut siihen tv:n alle lipastoa.

Kun lipasto viimein Ikeasta meille viikonloppuna muutti, tuli sitten päähänpistos saada jotakin muutakin vaaleaa makuuhuoneeseen, ja vaalean maton, päiväpeiton ja verhojen myötä asetelma muuttui kyllä ihan tyystin. Taidan tykätä tästä musta -vaalea -asettelusta enemmän, kuin aiemmasta musta -harmaa -painottuneesta värimaailmasta. Tämä pysyy!

Aiempi makuuhuoneväritys löytyy siis täältä.

Yövalot siirtyivät lipaston päälle ja virittelin ledivalolistat sängynpäätyyn yövalojen virkaa toimittamaan. Ovat meillä toimivammat, koska Kertulla oli tapana yöaikaan herättää huomiota yrittäen työntää yöpöytien lamppuja lattialle, ja nyt on ainakin toistaiseksi jättänyt lipaston päällä olevat lamput rauhaan.

Kuvaussessiot ovat meillä suosituimpia hetkiä, ja kissat punkevat kilpaa itseään esille. Grisli, joka siis muuten on valinnut miehen ihan omaksi ihmisekseen, sai tällä kertaa minulta eniten huomiota, ja koska Kertu sen sijaan luulee omistavansa minut ihan yksinoikeudella, johti Grislin huomioiminen Kertun puolelta hyökkäykseen ja siskon löylyttämiseen. 

Kun sisarukset nujakoivat ja ajoivat toisiaan takaa pitkin taloa, Taavi asettui rauhassa viltin päälle ja valtasi sängyn lämpöisimmän paikan. Toisinaan tuo hitaus ja harkitsevuus siis näemmä toimii. :)

Valokehys

 

Ja nythän mää sen idean keksin.

Ostettiin joskus muutama vuosi sitten purettavalta rakennukselta isoja yksiruutuisia ikkunanpokia peräkontillinen hintaan 1 e. Noita pokia on tullut käytettyä monenlaiseen, vaan sitten yhtäkkiä päässä yhdistyivät kaksi asiaa samaan kokonaisuuteen: vanha ikkunanpoka sekä muorin virkkama pitsiliina.

Soviteltiin ja mittailtiin, ja miten sattuikaan, että pitsiliina oli ihan justiin kehykseen sopiva! Pitsiliinan kiinnitin niiteillä, jotta saa sitten halutessaan myös joskus irtikin. Liinan taakse pujottelin ledivalot ja avot - valokarmi on valmis!

Olin niin täpinöissäni sekä ylpeydestä polleana nerokkaasta keksinnöstäni (joka siis toteutettiin eilen aikavälillä 22.30-23.30), etten sitten saanut unta kuin vasta aamuyöstä. Kiepuin sängyssä ja visioin ja hykertelin tyytyväisyydestä. Aamulla väsytti niin armottomasti, että oli muuten taas kovin nöyrä fiilis. Itku pitkästä ilosta, sanois vanha kansa...

Vaan on se siltikin aikas hieno. :)

Laatuaikaa Singerin seurassa

Tämän viikonlopun pyhitin itselleni ja Singerille. Mies oli viikonlopun töissä, eikä mulla ollut siis mitään tarpeita olla sosiaalinen mihinkään suuntaan. Siispä olen vain ommellut, ommellut ja ommellut. :) Singerin äärellä syntyi lauma pupuja, jotka sopivat joko kevyisiin leikkeihin, unikaveriksi tai sitten verhon reunaan roikkumaan.

Alastomat ja kasvottomat puput odottamassa jatkotyöstöä...

Ajatus verhopupuista löytyi aikoinaan siskolta, joka oli bongannut netistä idean ja toivoi moista verhossa kiikkuvaa jänöjussia. Sisko on omansa saanut jo kesällä, vaan nyt tein näitä ripakopallisen lisää. Viisi on lähdössä vaihtokauppojen merkeissä toisaalle, ja jäljelle jäänyt suuntaa juuri kolme vuotta täyttäneen kummipojan luokse. Ai niin, ja sille prinsessaa kovasti odottavalle tiedoksi, että raajat on jo kasassa. :)

 Yksin en ole ommellut. Seuranani on ollut jälleen kerran lauma karvaisia otuksia, jotka ovat löytäneet perunalaatikoista kasatun hyllyn päältä talon parhaan kyttäyspaikan - siitä kun on erittäin hyvä näköala ompelupöydän äärelle. Tosin Kertu nyt tietenkään ei ole malttanut hyllyn päällä katsella, vaan on tietysti majaillut ihan lähituntumassa ompelupöydällä lankarullia pudotellen, pitsinauhoja varastellen ja kankaiden päällä makoillen.

Jokin aika sitten sain valmiiksi myös ystävän toivoman wc-nallen, vai olisko tää paremminkin kakkakarhu...?

Reseptisydämiäkin tein taas vähän lisää, ja tällä kertaa på svenska.

Ensi viikolla ajattelin laittaa jo vähän joulufiilistä kotiin. Odotin niin sitkeästi tätä marraskuuta, ennen kuin aloitan, ja nyt ei sitten olekaan ollenkaan joulumieltä, eikä huvita yhtään. Kai se oli tuo lumi, joka sen joulufiiliksen hetkeksi toi. Vaan jos kohta saataisiin taas lisää. *elää toivossa*

Ihanaa sunnuntaita ja mukavaa alkavaa viikkoa teille, pitäkäähän villasukat jalassa! :)

Albus ja Nikolai

 

Viime viikkojen ylimääräiset tunnit olen elänyt tonttuelämää. Tätä edelsi iltojen surffailu netissä etsimässä blogeista tai nettikaupoista käsitöinä tehtyjä, suurehkoja tonttuja, koska olisin halunnut Suleville kaverin, vaan en onnistunut löytämään juuri minkäänlaisia. Ja päätinpä sitten taas uskotella itselleni, että osaan mää ittekin (taipumus, joka lienee syntymäperintönä iskältä omaksuttu). Tuosta uskottelusta lähti sitten liikkeelle projekti nimeltä Albus.

Tonttumiehen kasvon syntyivät fimoairista, vartalo kankaasta, vaatteet huovasta ja parran villat tarjosi tuttavan PriMan-lampola.

Noin 50 senttinen, pitkänhuiskea, hoikanpuoleinen tonttumies sai nimekseen Albus.

Ruokahalu kasvaa syödessä, ja kun äiti teki toivomuksen suuresta tontusta, päätin kokeilla vähän massiivisemman tontun tehtailua. Tämän tontun tekovaiheet olivatkin huomattavasti moninaisemmat johtuen tavoitteesta saada tonttuun niin paljon tukirakennetta, että tonttu pystyisi seisomaan omin jaloin ja toisaalta, että sitä voisi jossakin määrin myös väännellä erilaisiin asentoihin.

Ensin vartalon hahmottelua kankaasta ja vanusta...

Ja sitten kilometrin verran rautalankaa ympärille.

Ja päällimmäiseksi kangassuikaleista kiedottu iho.

Jotta tonttu pysyy seisomassa, laitoin villasukkiin vanutäytteen keskelle suuret kivet, jotka pitävät painopisteen alhaalla. 

Tonttu vielä vailla päätä.

Ja valmiina pään kera. Kasvot syntyivät edellisen tapaan fimoairista. Kasvojen takana on kankainen pää, ja parran askaroin tähän tonttuun hahtuvaisesta.

 Nikolai, tuo metrin mittainen, tanakka tonttu on syntynyt. 

Äiti halusi tonttulakin punaisena, vaan vaihtoehtona on äipälle myös valkoinen huopahiippa. Itse tykkään tästä valkohiippaisesta enemmän, vaan onhan tuo punainen tietysti aina jouluisempi. Äippä valitkoon oman mielensä mukaan sitten, kun näkee Nikolain ihan livenä.

 Vaikka olenkin tyytyväinen lopputuloksiin, etenkin tähän suurempaan tonttuun, taitavat nämä tonttutalkoot loppua tähän. En ole omimmillani muovailun tai maalaamisen kanssa, ja olikin aikamoista arpapeliä, miten näiden kasvot onnistuivat (molemmistahan meni siis yhdet koekappaleet naamoja roskiin karsean maalauksen ja huonon, halkeilevan muotoilun vuoksi). Lisäksi tontun työstäminen monine työvaiheineen oli niin työläs operaatio, ettei ole ihan mun juttuni - mun kun täytyy saada nopeasti valmista aikaan.

Mutta hei, se olis marraskuu nyt! :)

(palailen kolme sanaa -kilpailun päätöksiin, kunhan saadaan miehen kanssa yhteisymmärrys aikaiseksi)