Kaunis vanhus

Taannoinhan kävi niin, että meidän valkoinen nahkasohva sai lähtöpassit pienen nahkaisen kissan vuoksi. Olohuoneessa oli pitkään jotenkin vajaata. Jokin aika sitten otettiin sisälle terassilla olleet valkoiset rottinkintuolit, mutta eivät nekään olleet ihan just. Ollaan haikailtu toista puusänkyä valkoisen sivusta levitettävän kaveriksi, ehkä päästä vedettävää, jonka saisi olohuoneen toiselle puolelle. Eilen sitten aloin etsiskellä torista ja huuto.netistä kandidaatteja, ja hops keikkaa, potentiaalinen ja ihan liian edullinen löytyi reilun 60 km:n päästä. Kolmisen tuntia myöhemmin tuosta oli haettu pakettiauto lainaan, käyty hakemassa sänky Pirkanmaan toiselta laidalta ja kannettu se kylpyhuoneeseen kunnon pesuun.

Pesun jälkeen tästä tuli kyllä kerrassaan kiva. Vähän sen jalkoja täytyy lyhentää, sillä sänky on hieman vintturassa. Puupinnan päällä on rippeet harmaasta maalista. Ne eivät siis ole ripisevää sorttia, koska eivät juuriharjalla pesussa hinkatessakaan lähteneet. Väri on veikeä, ja nyt tuntuu, että taidetaan pitää tää ihan tällaisena. Sitten kun on kunnolla kuivunut, täytyy etsiskellä sopivat patjat ja liuta selkänojatyynyjä.

Sängyn päädystä löytyi myös kaiverrettu vuosiluku 1865. Aika muinainen. Sänky on täysin puutapeilla koottu. Myöhemmin joku on korjaillut päätyjä, ja naulannut päätyjen päälle puulistat. Ne voisi ehkä kiskoa irtikin, mutta olkoon.

Aika räyhäkän värinen tähän vaaleuteen. Täytyi heti käydä varastossa penkomassa jotain muutakin tummaa, ettei ole ihan yksinäinen.

Tummaksi kaveriksi varastosta löytyi tämä pieni tuoli, johon istutin sittemmin yhden Eija Porkolan tontun tuunattuna uudella valkoisella lakilla. Olkoon siinä nyt sitten kotitonttuna.

Pesuhuoneessa on kuivamassa myös yksi varastosta mukaan otettu ruskea pinnatuoli. Vanhat matkalaukut tuovat myös oman ruskean osuutensa kokonaisuuteen.

Olohuoneesta löytyy myös yksi liikkuva ruskea. Sekin on kohtalaisen vanha, joten istuu kokonaisuuteen. :D

Aika namu. En malta odottaa, että on kunnolla kuivunut ja pääsen virittelemään patjoja ja päällisiä.

Näissä tunnelmissa palataan varmaan seuraavankin kerran. :)

Design Art

Tein eilen taidetta. Onnistuin mielestäni oikein hyvin.

"Pirstaloituminen"

"Pettävällä jäällä"

"Taivas repeää"

Vaihtoehtoja on monia, mutta en ole vielä päättänyt tän mun nykytaiteen suunnalta vaikutteita etsineen taideteoksen nimeä.

Taideteoksen työalustava oli puhelimen näyttö.

 Tosi hienosti onnistui. Ja ajatella, ihan vahingossa.

Sitä voi vielä käyttää...

...ja samalla voi ihailla taidetta puhelimen toimintojen päällä.

Oon mää kyllä aika lahjakas ihminen.

Sydämellinen

Sain valmiiksi vissiin elämäni ensimmäisen (tai toisen - ala-asteella tehtiin käsityötunnilla kaavoilla jonkinmoinen kassi) kaavoista tehdyn ompeluksen. 

Ohjeen nappasin Tilda -kirjasta, joskin muokkasin sitä jonkin verran. Nuken tehtyäni ei huvittanut enää käyttää kaavoja vaatteisiin, vaan tuunasin ne omasta päästä.

Jalkoihin virkkasin pienet tossut. Kuvakulma on hassu, koska jalat näyttävät jättikokoisilta. Eivät ihan näin suuret livenä ole. :)

Rentoa pääsiäisen aikaa sinulle, joka täällä piipahdit!

Digivelhot

Meillä on tässä taloudessa kaksi tietokoneongelmaa:

Nämä digivelhot kun tuuppaavat hyppimään, kävelemään ja juoksemaan tietokoneen näppäimistön yli aina, kun sen ääressä joku ihminen istuu. Jos laitat kantta kiinni tietokoneen ollessa auki, hakeutuu Alvin väliin lämmittelemään.

 Kertu ja Alvin on aika nörttejä, sillä vaikka näppäimille osuminen on hakuammuntaa, sattuu yleensä aina jotain mystistä. Milloin avautuu ihmeellisiä ikkunoita, milloin ruutu pienenee herneen kokoiseksi, milloin ilmestyy uusia kuvakkeita, milloin mitäkin. Seuraavan ongelman aiheutti Kertu. Näyttö näyttää siis normitilassa tältä:

Kertu kaahasi sata lasissa näppäimistön yli, ja hetken päästä näky oli tämä:

Meinas mennä herne nenään, kun en osannut kääntää näyttöä takaisin normitilaan. En edes tiennyt, että tällaisiakin kikkailuja on mahdollista tehdä. Aika velhoja. :D

Ei voi pilata mun fiilistä millään...

Kovin usein törmää siihen faktaan, että me ihmiset ollaan vaan aika kummallisia. Elämäkin on usein aika kummallista.

Mullahan on nyt vielä hetken meneillään tämä puolen vuoden Etsi itsesi -vapaa töiden suhteen. Puolen vuoden irtiotto normityöstä ja normirytmeistä. Enemmän omaa aikaa, aikaa olla, tehdä mitä huvittaa ja aikaa kuulostella itseään. Työjuttujakin olen tehnyt jonkin verran, mutta ihan toisenlaisia projekteja, sellaisia väljiä kuvioita, missä pystyn tekemään asiat itse määrittelemässä tahdissa.

Parin kuukauden kuluttua olis paluu työelämään, siihen mun alkuperäiseen, omaan työhön, mistä olen ollut nyt jo useamman vuoden muissa kuvioissa. Siihen tuttuun, turvalliseen, rakkaaseen. Mä oon tehnyt parin vuoden aikana monta lähtöä, että nyt tuntuis kivalta vuorostaan palata. Mulla oli tuossa jokin viikko sitten oikein feng shui -olotila tulevien työkuvioiden suhteen. Sellainen syvä rauha ja tasapaino, ajatus pysyvyydestä, tasaisuudesta ja harmoniasta.

Joku rikkoi mun harmoniani juuri siinä parhaimmassa "lillun tasaisuuden aallokossa enkä ajattele mitään" -kelluntatilassa. Tarjosi jotakin ihan muuta. Pisti feng shuit heti kerralla rullalle. Sinne katosi mun harmonian ja tasapainon kuvitelma. Samalla meni hukkaan myös se ajatus, että mitäs mä nyt sitten taas halusinkaan tehdä. Niin, ihmisenä mä en taida olla kovinkaan tasainen ja harmoninen. ;)

Taas joutui uudelleen miettimään jo moneen kertaan miettimänsä asiat pohjamutia myöten. Kaivelemaan oman pääkoppansa nurkkia ja yrittämään etsiä sieltä, että mikä sää nyt oikein oot miehiäs. Että voisiks sää jo päättää, mitä sä oikein haluat. Kesti sisäistää, ettei tartte päättää. Ei mun tartte tänään tietää, mitä haluan tehdä vuoden päästä. Tai kymmenen vuoden päästä. Ei tartte olla valmis, eikä tasaisen, pysyvän ja harmonisen varma. Kunhan tekee elämänsä päätökset niin hyvin kuin sillä hetkellä ja niillä tiedoilla on mahdollista ja elää niiden valintojen kanssa. Usein tässä elämässä voi valita vielä uudelleenkin. Hirveen montakin kertaa uudelleen, jos työstä puhutaan.

Kolmisen viikkoa asiat on nyt olleet ihan auki. Olen istunut monenlaisissa palavereissa pohtimassa, kuuntelemassa, kyselemässä, empimässä, ajattelemassa. Jahkaillut. Puntaroinut sitä, että vaakakupeissa on kaksi äärimmäisen erilaista vaihtoehtoa, mittakaavaltaan aivan eri suhteissa olevaa, osaamisvaatimuksiltaan kaksi aivan eri kaliiberia olevaa ja silti kaksi todella hyvää vaihtoehtoa. Toinen vaihtoehto olisi kuin henkinen paluu jonkinlaiseen kotipesään, tuttuun, turvalliseen ja läheiseen. Toisessa olisi edessä isoja kuvioita, suuria haasteita, loputtomasti uusia ihmisiä, kilometrejä ja monenlaista uuden opettelua. Ai niin, ja jälkimmäisessä työn aloitus jo ihan pikimmiten, lähiviikkoina.

Tänään oli toiseen vaihtoehtoon liittyvä palaveri, joka hermostutti jo monta päivää etukäteen. Laitoin miehelle viestiä ennen palaveria, että mua hermostuttaa niin, että oksettaa. Mies tsemppasi todeten, että ei haittaa, vaikka oksentaisi palaverissa lattialle, koska on tärkeää olla oma itsensä. ;) En oksentanut.

Kaikki on edelleen yhtä auki kuin oli sinne mennessä, eikä johtuen vain minusta, vaan ennen kaikkea työn rakenteellisista kuvioista. Jännittävää, että tän kaiken epävarmuuden keskellä mulla oli kotiin ajellessa vain hirveen kepeä ja onnellinen fiilis. Päässä on soinut Cheekin ja Lord Estin Kaikki hyvin -rallatus. 

Mä nautin täysillä tästä päivästä, 

se on jotain, mitä kukaan ei voi viedä.

Mul on kaikki hyvin tänään,

ei voi pilata mun päivää mikään.

Mul on kaikki hyvin tänään,

se on jotain, mitä kukaan ei voi viedä.

Sen fiiliksen ajattelin säilyttää. Asiat menköön painollaan. Mä ajelin kotiin Arnoldsin kautta ja kasvatin omaa painoani isolla donitsilla. 

Mulla kaikki hyvin on, ei voi pilata mun fiilistä millään.

Palasia

Aloitin kunnianhimoisen virkkausurakan. Kunnianhimoisen siksi, että mua ei useinkaan kiinnosta tehdä monta samanlaista, oli nyt sitten kyse mistä tahansa. Tähän täytyis tehdä hirvittävän monta samanlaista palaa. Mä tein kaikenlisäksi pieniä paloja, ja siksi tätä urakkaa on nyt vieläkin enemmän. Yli sata palaa kasassa, ja silti vasta neljäsosa peittoa tehtynä. Onnellista on kuitenkin se, että koska otin tavaksi kiinnittää palat toisiinsa aina uuden valmistuttua, ei ole enää lopussa edessä yhdistelyä ja päättelyä.

Väreinä tässä on harmaat, valkoinen ja siellä täällä yksittäisiä punaisia tilkkuja.

Pyynnöstä tein taas muutaman monogrammityynyn vanhoista, puhkikuluneista tyynynliinoista ja lakanapitseistä. 

On muuten aika upeita nuo vanhat monogrammit. Erityisesti ihastuin tuhon yläkuvan taideteokseen.

 

Nyt tuo Singeri tuossa houkuttelee olemassaolollaan, joten täytyy jatkaa kaahailua. Eipä mulla sitten muuta asiaa ollutkaan. :)

Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle, joka täällä piipahdit!