lauantai 25. huhtikuuta 2015

Heräilee talvikoomastaan...


Tervehdys pitkästä aikaa, blogiystävät!




Kovin on ollut harrasta tämä mun blogipäivitystahtini viime aikoina. Syyttelen asiasta tämän hetken hitusen turhan hektistä työruutua, jonka vuoksi olen arkisin pääsääntöisesti aamuvarhaisesta iltamyöhään töissä. Se tietää onnellisesti piiiitkää kesälomaa ylityövapaiden seurauksena, mutta tällä hetkellä työ on vienyt käytännössä kaiken ajan paremmin kuin hyvin.

 

 


Se, että elämä on nyt hetkellisesti ollut vain töitä, on näkynyt vapaaajan vietossa ja harrastamisessa, tai oikeammin siinä, ettei mitään ole tullut tehtyä. Se on näkynyt myös kotona, jossa on ollut pääsääntöisesti todella sotkuista. Kevät puskee kuitenkin päälle, ja se on mielettömän ihana juttu ja tuo mukanaan niin paljon uutta energiaa ja virtaa. Sen seurauksena saatiin miehen kanssa viime viikonlopun ja useamman arki-illan urakkana kunnon kaamoksessa uinut koti perusteellisesti siivottua - ja nyt on kaikki ikkunat pesty, kaikki verhot, matot, peitot, tyynyt ja tekstiilit pesty, pinnat pesty, kaikki pesty.




 Kaikki on nyt hetkellisesti niin tosi siistiä, että pitkästä aikaa kaivoin kameran esille ja läimin kaikki kuvat todistusaineistoksi tänne.

 


Ja kannattaapa tämä ikuistaakin, kun kuitenkin huomenna joku nelijalkainen oksentaa matolle tai pöytäliinalle, ja siinä se riemu sitten olikin. :)




 Mutta huomaatteko - viimeisimmän postauksen pitsirahit ovat edelleen täällä. Ne ovat nahkaisen nelijalkaisen koskemattomina edelleen. Nahka-Spede alkaa siis oppia tavoille tuon suihkuttimensa kanssa, koska viimeisimmästä on jo todella monta kuukautta, mutta koputan puuta, koska ikinä ei pidä mennä vannomaan ennen kuin tipahtaa - tai lorahtaa.





 Sisustusrintamalla ei ole tapahtunut koko talvena mitään uutta.









 Kaikenlaisia visioita niin tuunausten, ompeluiden ja muidenkin väsäysten suhteen on mielen päällä ripakopallinen, joten kunhan tästä päästään kevättä siihen malliin, että vähän työn puolella rauhoittuu, niin pääsee taas toteuttamaan luovia tarpeitaan.





 Aurinkoa ja positiivista inspiraatiota sinun kevääseesi, kiva kun kävit piipahtamassa.

26 kommenttia:

  1. Kauniita sisustuskuvia, ihanaa kevättä ja kesää sinulle:-)

    VastaaPoista
  2. Voi hyvä ihme, että on kaunista.
    Ihanaa kevättä myös sinne ja työniloa!
    -päivi-

    VastaaPoista
  3. Onpa niin siistiä ja kaunista! Kissan keväthaukotus oli omaa olotilaani juuri tänä raukeana sunnuntaiaamuna loistavasti visualisoiva... Aurinkoa sunnuntaihisi ja tulehan piipahtamaan meidänkin Villassamme.

    VastaaPoista
  4. Kaunis koti ja ihana tunnelma. Mukavaa kevättä.

    VastaaPoista
  5. Voi että miten kaunista teillä on ja valoisaa! Kauniit matot ym.ym.

    VastaaPoista
  6. Voi että, ollapa itselläkin noin kaunis koti!
    Ihastuin etenkin tuohon keittiön mattoon, onko se tosiaan yhtä mattoa kokonaan? Itse kun oon joskus miettinyt tuontapaista tekeväni, mutta on jäänyt ajatuksen asteelle.
    Kivaa ja valoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiön matto on tehty palasista, jotka on sitten ommeltu yhteen. Eli tavallaan yhtä mattoa. :)

      Poista
  7. Olipa kiva kuulla sinusta.
    Oikein ihania kevätpäiviä!

    VastaaPoista
  8. Jotain etsiessäni (tosin en enää edes muista mitä...) eksyin blogiisi, ja sitä myöten muutaman tunnin täällä viettänytkin. Aivan ihana koti teillä ja ihana blogi. Täältä on saanut niin paljon ideoita ettei tässä enää liitoksissaan pysy. Mahtavaa toi sinun kerronta varsinkin Alvinin tempauksista, voi Alvin sinun kanssasi <3

    Aurinkoista kevättä teille! :)

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia! Teillä on niin tunnelmallista ja kaunista. Mukava kuulla susta :) Täällä vähän sama juttu, työ vie kaiken energian ja bloginpäivitysvälit vaan kasvaa ja kasvaa. Täällä sitä ollaan nytkin töissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hei, jos sitten kesälomalla olisi aikaa? :)

      Poista
  10. Voih, mukava kuulla että on muitakin joilla blogin pyörittäminen menee muun elämän ehdoilla...
    Itsellä on ollut niin paljon kiirettä viime kuukausina ettei aikaa, eikä etenkään energiaa ole jäänyt mihinkään ns. ylimääräiseen.
    Ensin oli rankka työharjoittelu rupeama, siinä samaan aikaan iso talo tyhjennettävänä, uuden kodin pikku rempat, muutto ja tavaroiden purkaminen... Blääh, tuntui hetken ettei mikään aika maailmassa riitä :D

    Nyt suuri osa tavaroista paikoillaan ja loput odottavatkin patiolla kesäisiä kelejä jotta niitä pääsee purkamaan...

    Kisu vauvakin meille nyt vihdoin saatiin, käyppä blogin puolella kurkkimassa, millanen otus meille kotiutui :)

    Teillä on niin valoisaa ja kaunista...
    Ja siistiä!

    VastaaPoista
  11. Tuo ihana puhtaus ja raikkaus oikein huokuu tännekin asti! Rakastan noita sinun kisukuviasi <3

    VastaaPoista
  12. Voi miten kauniilta teillä näyttääkään!
    Valoisaa tulevaa vikkoa sinulle ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)