Olohuone ja ruokailutila

Olen viettänyt tänään kuumepäivää kotona peiton alla. Se räkäisten suukkojen, päin pärstää suunnattujen aivastusten ja yskäyksien sekä ruokalautasella ja juomalasissa ruokailussa vierailevien kuolaisten sormien määrä työpäivän aikana päiväkodissa on sen verran huikea, että ei ole ihme, kun kausiflunssat tarttuvat. Se on noita työelämän ihania puolia. :) Toisaalta kymmenen vuoden päästä on varmaan niin tiukka vastustuskyky, ettei mikään pöpö tartu vaikka suoraan verenkieroon ruiskutettaisiin.

Päivä on mennyt sohvalla torkkuen ja blogeja tutkien. Sen verran sain illasta aikaan, että kuvasin meidän yhdistetyn olohuoneen ja ruokailutilan, keittiöhän meillä onkin on erikseen.

Olohuone ja ruokailutila olivat tiloja, jotka ensimmäisinä tännne muuttaessamme otimmee työn alle. Värimaailma oli kompromissi miehen kanssa; valkoista, mustaa ja tumman ruskeaa, ja tila on tarkoitus pitää kohtalaisen selkeälinjaisena.

Ruokapöytä tehtiin itse, tuolit ovat löytyneet kirppareilta ja miehen mummon jäämistöistä. Ruokapöydän viereisellä seinällä on tummapeiliset liukuovikaapistot - ne säilövät sisäänsä uskomattoman määrän tavaraa ja avartavat tilaa kivasti.

Päätyseinä, joka avautuu pienen puutarhamme puolelle, on kokonaan valkoisten verhojen takana. Seinällä on paljon ikkunoita ja terassin ovi, joten verhoratkaisu oli käytännöllisempi ja helpompi toteuttaa näin kuin verhottaa jokainen ikkuna erikseen.

Siinäpä se. Tällaisessa tilassa minä olen tämän päivän sairastellut.

Loppuviikosta laatikkoon tupsahti postilaatikkoon ekaluokkansa aloittaneen kummipojan kirje. Hauska. Kiitos Tomi!

Posti toi mukanaan myös arvontapalkinnon, jonka voitin Sarpan Valkoisten ruusujen kodin arvonnasta. Pellavaisen Home -kyltin lisäksi paketissa oli Tervetuloa -tarrateksti. Kiitokset ihanasta palkinnosta, Sarppa. Tykkään!

Ihanaista viikonloppua!

Mummomaisissa mietteissä

Tämän Beautiful blogger awardin sain Heidin väkerryksistä, Pieneltä Pilvenhattaralta ja Villa Harmoniasta. Kiitos kaunis, teille jokaiselle tunnustaneelle se kuuluisi myös takaisin. Jokin aika sitten jaoin jo tämän eteenpäin, joten nämä tunnustukset pidän tiukasti itselläni. :)

Toinen tunnustus tuli Onnesta unelma -blogista sekä Palasia Neiti Kevätauringon ja Joulupojan elämästä -blogista. Kaunis kiitos myös teille, napatkaahan tämä tunnustus myös itsellenne paluupostina takaisin, kivat blogit molemmilla ja ovat tunnustuksensa ansainneet.

Tämän tunnustuksen sääntöihin kuului

1. jakaa tunnustus eteenpäin viidelle ihanalle blogille

2. kertoa kolme asiaa, jota rakastaa

3. ja liittää mukaan itselle tärkeä kuva, ja selitys, miksi

Tämäkin tunnustus taitaa olla levinnyt kulovalkean tavoin, mutta laitan sen silti eteenpäin: mikäli saat tämän jo toiseen tai kolmanteen kertaan, äläpä siitä välitä. Haluan silti kertoa, että blogisi on niin ihana, että tämä lähtee sinulle joka tapauksessa.

Nuo viisi ihanaa blogia ovat

Kattojen Yli

Villa Linus

Pieni Pilvenhattara

Matkalla kotiin

Mammankammari

Kolme asiaa, jota rakastan... Hmm, taitaa tulla aika lyhyt ja tavanomainen lista, mutta tähän menisi 1) ihana mies, 2) omat vanhemmat ja 3) kaikki muut ihanat ihmiset, joita matkan varrelta on löytynyt ja vierelle jäänyt.

Tärkeässä kuvassa yksi elämän rakkaista ihmisistä, muori 83 v. Tätä meidän välisemme isovanhempi-lapsenlapsisuhde on varsin tiivis ja kaikkea muuta kuin vaaleanpunainen, ruusuntuoksuinen mummous. Ensimmäiset 18 vuotta saman katon alla yhteiseloa ja sen jälkeen varsin tiivistä yhteydenpitoa on tehnyt meidän suhteestamme aktiivisen, arjenmakuisen ja välillä varsin riitaisan, silti niin tärkeän suhteen. Ihminen, jonka myötä olen oppinut niin paljon ihmisyydestä, arjen iloista ja suruista, haasteista ja vastoinkäymisistä, elämän ratkaisuista ja valinnoista, vastakohtaisuuksista, ihmiselämän raadollisuudesta, ihanuudesta ja kummallisuudesta, elämästä ylipäätään.

Esikoulutehtävä vuodelta 1990.

Partakarvojen nyppimistä, iltahalauksia, lahjonta-uhkailu-kiristys -keinoja, palkkiolistoja liikkumisesta, kiivaita keskusteluja, vanhainkodilla uhkailua, köppäilyä ja hölmöilyä, yhteistä ajanvietettä, askartelua, käsitöitä ja kahdenkeskeisiä nallentekokursseja, kynsien lakkausta, tietojen vaihtamista sukulaisista, asioiden kauhistelua ja ihastelua, jännittäviä ostosreissuja ja pitkiä puheluita koomisia puhelinvastaajaviestejä unohtamatta - sitä on meidän mummoutemme. Mummoutta, joka on kaukana säröttömästä idyllimielikuvasta, mutta joka on niin todellista, realistista, tiivistä ja rakastettavaa, etten hetkeäkään vaihtaisi pois. Parasta mummoutta juuri minulle. :)

Mummokkaita aatteita kaikille mummoille ja mummonmielisille!

Arvonnan voittajat

Elokuinen arvonta blogissani päättyi 31.8, ja voittajatkin jo arvottiin, vaan nettiongelmien vuoksi ne paljastuvat teille vasta nyt.

Elikkäs

Virpi,

sinua odottaisi täällä valkoinen toilettipaketti, jossa wc-rulla -sydän, lihotuspilleritaulu, wc-kyltti ja maitosaippua 

ja

Hanni,

sinulle täällä olisi valko-beige toilettipaketti, jossa wc-sydän, wc-kyltti, vaniljasaippua ja uppo-nallen pissitaulu.

Laittakaahan sähköpostilla osoitetta tulemaan, niin heitän paketit postipojan matkaan.

Kiitokset kaikille osallistuneille, teitä olikin hurjan paljon! Nyt pyrin taas aktivoitumaan tässä blogielämässä ja käyn viikonlopun ja ensi viikon aikana tutkimassa teidän ihania blogejanne, niin vanhojen tuttujen kuin uusien vierailijoidenkin osalta.

Niin ja muuten, minuakin onni potkaisi - voitin Sarpan Valkoisten ruusujen kodin arvonnassa ja jännityksellä odottelen siis minäkin arpajaispalkinnon saapumista postilaatikkooni. Enpä olekaan ennen arvonnoissa voittanut. Jee!

Kauniimpia unia...

Meillä monet kodin muutosprojektit ovat usein pitkään suunnitteilla, mutta varsinainen työskentely alkaa sitten aivan yllättäen jostakin äkkinäisestä ideasta, ja asia täytyy sitten hoitaa saman tien. Yksi tällainen projekti on makuuhuone, joka on ollut kesken pitkään, ja nyt viimein tänään valmistui aivan yhtäkkisen idean sytyttämänä.

Tänään piti olla aivan tavallinen lauantai, korkeintaan pienine viikkosiivouksineen. Vaan niin kävi, että iltapäivästä heräsi yllättäen ajatus makuuhuoneen tapetoinnista, ja ennen kuin ajatus oli edes ajateltu loppuun, olimme jo kaahanneet Rauta-Otraan, Bauhausiin ja Kodin Terraan tutkimaan tapettivalikoimia. Iltakuuteen mennessä tapetit oli ostettu ja tapetoijat aloittivat innokkaina projektiaan, puoleen yöhön mennessä makuuhuone oli kokenut muodonmuutoksen ja tapetoijat olivat aivan puhki.

Meille on tärkeää, että koti on sellainen, jossa molemmat viihtyvät ja joka on molempien näköinen. Aina eivät suunnitelmat mene ihan yksiin, sillä minun unelmakotini olisi kovin vaalea ja maalaisromanttinen, kun taas tuo mies tykkää näkyvistä kontrasteista ja selkeistä linjoista.

Yhteisymmärrys on kuitenkin jokaisen huoneen kohdalla löytynyt hyvin, ja meidän kodissa nuo molemmat tyylit yhdistyvät - toisissa huoneissa toinen tyyli painottuu enemmän kuin toinen, toisessa tilassa taas toisinpäin. Ja tämä tuntuu kyllä tosi hyvältä näin, tykkäämme kumpikin paljon myös niistä omasta ideaalista poikkeavista ratkaisuista.

Makuuhuoneessa painottuvat siis nuo ei-niin-vaaleat-ja-romanttiset ratkaisut. Harmaa laminaattilattia laitettiin jo aikaisemmin, ja sen pohjalta lähdettiin huoneen värimaailmaa suunnittelemaan. Harmaa, musta ja valkoinen sekä kohtalaisen minimi tavaran määrä - siinä se oikeastaan onkin.

Valkoiset koukerot mustalla pohjalla toistuvat sekä villahuovassa, lakanoissa ja tehosteseinän tapetissa.

Tee-se-itse sängynpääty Aina sinun vierelläsi -tekstillä on ehtaa kierrätystä, sillä se rakennettiin isän työpaikalta hävitykseen lähteneen johtajan pöydän etulevystä. (Niin, ja itse asiassa tämä pöytä on hyödynnetty viimeistä piirtoa myöten, sen laatikostot menivät isän verstaaseen työvälinelokerikoksi ja pöydän jättikokoinen pöytälevy pääsi meidän ruokailutilamme pöydän kanneksi.) Pääty sai pintaansa mustan maalin ja valkoiset kirjaimet, jotka leikkasin tukevasta paperista ja lakkasin kalustelakalla kiinni. Siinä pysyvät, ja koska lakkaa on monta kerrosta, kestävät kirjaimet hyvin myös kostealla pyyhkimisen.

Nämä pienet syötävän suloiset töppöset löytyivät joitakin aikoja sitten kirpputorilta, ja sopivat vallan hyvin tähän huoneeseen.

Tämänhetkiset verhot ovat vielä väliaikaiset, ja kunhan saadaan sopivasta ideasta kiinni, teen makuuhuoneeseen "oikeanlaiset". Sängyn petaamisen kanssa olemme niin kehnoja, että päiväpeittoa taitaa olla turha ostaakaan, ja noita mustia lakanoita on tullut useampiakin kaappiin jemmattua, joten niillä pärjätään hyvin ilmankin päiväpeitettä. Mutta nyt tää läks nukkumaan kauniimpia unia uudistuneeseen unihuoneeseen, siispä

Mukavaa sunnuntaita teille ihanaiset!

Tunnustus

Tämä tunnustus piristi päivääni näin viikonlopun kynnyksellä, ja se tuli Suvimarjan Kotilaakso -blogista. Kaunis kiitos sinulle, Suvimarja!

Tunnustuksen saamiseen liittyi seuraavaa:

Lähetä 7:lle eteenpäin ja kerro 7 asiaa itsestäsi.

Laitan tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaviin ihaniin blogeihin, joista osa on itselleni uudempia tuttavuuksia, osa on tuttavuuksia vähän pidemmältä ajalta - käykäähän tutkimassa näitä, ovat kaikki vallan kiinnostavia blogeja.

Coctails and dreams

Suden silmukat

Irman kammari

Pientä sievää

Saltunraitilla

Hansumainen blogi

Wanha mummula

Ja sitten ne seitsemän satunnaista asiaa minusta:

1. tykkään kissoista, hameista, pitseistä, villasukista, murateista ja vanhoista tuoleista

2. hermostun vaikeasti avattavista pulloista ja tölkeistä, ruoka-ostosten tekemisestä (onnekseni mies hoitaa kauppakäynnit, TÄYSIN) ja joka aamu hukassa olevista silmälaseista 

3. en juo lainkaan kahvia, mutta olen koukussa coca colaan

4. katson aivan liikaa televisiota ja nukun liian usein päiväunia (jonka takia nukun yöni huonosti)

5. löydän itsestäni samankaltaisuuksia sekä Vilijonkan, Lisa Simpsonin ja Shrekin Aasin kanssa

6. harrastan opistopisteiden keräilyä - vaikka olen valmistunut ja vakituisessa työssä, olen myös ikuinen opiskelija - ja nautin siitä

7. olen juuriltani ja sydämeltäni aina aito pohjalainen, kaikkine siihen liittyvine lieveilmiöineenkin. :)

Ei yhtään minunlaiseni postaus...

...mutta nyt se kuitenkin on tehty. Mä kyllä jo aikoja sitten päätin, ettei nämä nuket ikinä tänne blogiin ilmesty, mutta nyt ne kuitenkin tässä ovat.

On joitakin aikas omituisia asioita, joihin ihminen saattaa vahingossa hurahtaa. Minä en ole sitten lapsuuden kotileikeistä ulos kasvettuani koskaan ollut minkäänlainen nukkejen ystävä. On koteja, joista löytyy nurkista kaikenlaisia posliinisia, muovisia ja kankaisia nukkeja koristeina, vaan minä en ole niistä koskaan piitannut. Etenkin kaikenlaiset posliininuket ja varsinkin reborn -nuket, outs, eivät yhtään minun makuuni.

Hurahdin sitten ihan vahingossa. Joitakin vuosia sitten päiväkodin unohdettua ulkovarastoa siivotessani tuli romukasan keskeltä vastaan pörröpäinen, hiirten syömä nukenraato. Heitin nuken kertaalleen jo roskikseen, vaan kävin nappamassa sen takaisin. Oli niin veikeän näköinen, että ansaitsi tulla pelastetuksi. Pelastin nuken muoviset osat, pistin kunnon kylpyyn ja ompelin otukselle uuden kangasvartalon ja vaatteet.

En ollut ennen moista vinkeää nukkea nähnyt, ja ajattelin, että ehkäpä yksi nukke hyllyn reunalla menee. Yllättäen noita veikeänaamaisia nukkeja sitten rupesi tulemaan vastaan kirppareilla silloin tällöin, enkä kyennyt niitä kirppareille unohdettuina jättämäänkään. Samanlaisia törkeitä takkutukkia, joiden puhdistaminen ja tuunaaminen uuteen uskoon vei aikansa.

Jokainen ostos on pitänyt olla viimeinen. Minähän en oikeastaan edes tykkää näistä nukeista, mutta en voi niitä vastustaakaan. Ovat niin vietävän erikoisia ja hauskoja. Siispä niitä on meillä jo hyllyllinen ompeluhuoneen oven päällä.

Ei yhtään minun tyylisiäni, silti niin ihania.

Jos näitä joskus tulee kirpparilla vastaan, tiedän, että mukaan lähtevät, vaikka en niin kai mukamas haluaisikaan. En tosiaankaan halua kotiimme mitään nukkearsenaalia, mutta tiedättehän sen tunteen, kun joskus joitakin asioita vain ei osaa lopettaa...? Jotakin tavaraa katsoessa tiedät, ettet oikeastaan tarvitsisi sitä, sinulla on niitä jo koko liuta kotona, eikä tälle uudelle olisi enää paikkaakaan... Ja silti se lähtee mukaan. Minulle käy niin, kun kyse on vanhoista kakkuvuokista, piparkakkumuoteista, leivosvormuista, ikkunanpokista, pitseistä - ja näistä nukeista.

Tämä poika oli surkeana pörrötukkansa kanssa. Mummoni virkkasi kaverille lakin, ja arveli, että jäpikkä alkaisi lakin saatuaan hymyilemään. Ei alkanut. Ehkäpä poika on surullinen, koska se kaipaa ympärilleen vielä muutamia kavereita... Siispä uusia otuksia metsästämään! :)

Jäähyväiset kesälle

Päivisin näyttää vielä ihan kesältä.

Rivitaloasuntomme pieni puutarha on kevään täysremontin jälkeen päässyt hyvään kasvuvauhtiin. Nurmikko on vihertynyt ja tuuheutunut, ja valkoinen kivikkosaareke on helppohoitoinen. Tykkäämme!

Pari lemmikkiäkin olemme pihaan saaneet. Pieni vesiallas täyttyy kuumina hellepäivinä kylpevistä somista pikku lintusista - siis suurista ja kovaäänistä variksista. :) Parhaimmillaan pienessä altaassa on pulikoinut kilpaa neljä varista, ja raakkuminen oli sen mukaista, kun kylpypaikoista taisteltiin. Sotkevat nuo aika tavalla, heittelevät katetta ja kiviä ympäri ämpäri, repivät maanpeitekangasta istutusten juurelta ja nyppivät kasveja, mutta olkoon - jos tuosta ilonsa saavat niin enpä minä jaksa ruveta siitä paineita ottamaan. Käyn vähin äänin siivoamassa sotkut ja taas on pari päivää rauha maassa. Ja oikeastaanhan nuo varikset ovat aika koomisia kavereita.

Illalla oikeastaan vasta huomaa, ettei ole kesä enää. Ihana hämäryys saa ajatukset suuntautumaan jo kohti syksyä ja tulevaa talveakin - eikä minua haittaa juuri ollenkaan, että kesä on ohi. Syksy on taas toisenlainen vuodenaika, omalla tavallaan niin ihana sekin.

Illalla sytytän kynttilät lyhtyihin tuomaan valopilkkuja pimeneviin tunnelmiin. Tänä iltana pilvien takana taivaalla loistaa yksi uusi tähti.