Piste.

 

 Kuluneen viikon olen viettänyt itseni, tietokoneen ja gradun parissa. Aika rasittavaa. Näemmä olla liikaa yksikseen, omien ajatustensa kanssa silloin, kun pitäisi myös saada jotain stressaavaa loppuun.

Sitä ehtii ajatella kaikenmoista samalla tuossa stressinsä ja gradunsa kanssa istuessaan. On ihan kummallisessa tilassa, ei jaksa keskittyä, mutta ei kyllä rentoutuakaan. Mitta alkaa olla ihan täynnä, mutta hetkeksikään ei oikein osaa vaihtaa lepovaihteelle, koska se on edelleen kesken. 

 

Kuluneen viikon aikana olen värkännyt ihan liikaa työasioita, pohtinut kaikenmoisia kurjuuksia, potenut yllättäviä alemmuuskomplekseja, ikävöinyt jotakuta, jota ei enää ole, nukkunut huonosti... Niin, ja tehnyt sitä gradua.

Vaan nyt piisaa. 

Sillä arvatkaas mitä?

Se on nyt valmis. :)

Rintaliivilaukku - vimpan päälle kierrätystä :)

Joskus muinoin törmäsin kirpputorilla rintaliiveistä tehtyyn iltalaukkuun. Pitihän sitä kokeilla itsekin. Siskon mennessä naimisiin viime keväänä tuli sopiva tilaisuus askarrella mustaan juhlamekkoon sopiva laukku, ja se syntyi kaksista mustista liiveistä. Koska minulla ja miehellä oli juhlissa teemana mustan rinnalla vihreä, tein laukkuun nyörityksen vihreästä satiininauhasta. Toinen puoli sai somisteekseen ison mustan satiinirusetin.

 Kynnet olivat myös vihreän tehosteteeman mukaiset, samoin korut.

Itse väkästelin laukkuni kirpparilla muinoin näkemäni mielikuvan perusteella, vaan myöhemmin löysin näitä rintsikkalaukkuja enemmänkin, niitä löytyy mm. täältä:

http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/48379-yhteen-laukkuun-tarvitaan-kahdet-rintaliivit

http://hupsu.fi/hupsu-handbags/

http://yle.fi/vintti/yle.fi/kirppis/node/410.html

Astmakissamme Taavi...

...sai eilen eläinlääkärissä käydessä inhalaattorin.

Minä olin asiaan tyytyväinen, sillä tabletteina otettuna kortisonilla tuuppaa olemaan niin paljon enemmän haittavaikutuksia pitkässä juoksussa kuin hengitysteitse imaistuna, jolloin lääke vaikuttaa vain ja ainoastaan sinne, minne pitääkin, eli keuhkoihin. Ja kun tämä nyt näyttää meidän Taavin kohdalla olevan niin, että kissa tulee tarvitsemaan jatkuvaa lääkitystä loppuelämäkseen.

  
Taavi oli asiasta vähemmän innoissaan. Meidän normaalisti niin helposti käsiteltävä punkeromme pisti eilen ensimmäistä kertaa inhalaattorista hengittäessään koko kuuden kilon voimalla vastaan niin, etten ollut uskoa samaksi kissaksi, jonka voi kynsiä leikatessa kääntää selälleen ja saksia kynnet lyhyemmiksi kissan juuri huomaamattakaan, joka eläinlääkärissä antaa ottaa verinäytteet ilman yhtään murinaa, sähinää tai tempomista ja jolle päivittäiset lääkkeet saa sujautettua ongelmitta ruuan mukana suuhun. Se Taavi pisti nyt niin kampoihin, että koville otti tuo ensimmäinen kerta, vaikka oltiinkin ensin yritetty totutella maskiin herkkujen kera ja hissukseen.

Aamuhenkosista kamppailtiin myös verisesti tänä aamuna, vaan päivän aikana kokeiltiin sitten monta kertaa pelkkää maskia herkkujen kera ja nyt illalla hengitettiin jo kohtuukiltisti kortisonit keuhkoon. Hyvä niin, koska nuo meidän karvaiset lapset on lähdössä ensimmäistä kertaa kotikonnuille vanhempieni hoidettavaksi kuun vaihteessa meidän Viron lastenkotireissun vuoksi, ja vähän jo jännitti, millaisia matseja äiti joutuu herran kanssa käymään... Mutta älä huoli, äippä, kyllä se sitten hyvin menee, kun nyt toisena päivänä hengitettiin jo näin nätisti. :)

Kortisonia hengitellään aamuisin ja iltaisin, ja pahoissa yskän puuskissa hengitellään lisäksi avaavaa lääkettä. Kortisonia menee vielä kuukauden verran tablettinakin näiden ohella, ja toivotaan, että kuukauden päästä herra alkaisi olla siinä kunnossa, että pärjättäisiin jatkossa pelkillä suihkeilla. 

Kertua Taavin maski kiinnostaa ihan loputtomasti. Neiti on päässyt sitä sovittelemaan naamaansa omatoimisesti monta kertaa, ja tietysti Taavin hengitellessä oli tiukasti vieressä seuraamassa ja koheltamassa.

Grisliä sen sijaan ei voisi, ainakaan kuvan perusteella, vähempää kiinnostaa. :)

Kissamaisia terveisiä lähettelevät Eena ja karvapallot

Reborn

 

Minua on jo pitkään houkutellut ajatus reborn-nuken tekemisestä. Olen ihastellut netissä hurjan taitavien reborn-nuken tekijöiden luomuksia, ja mieli on tehnyt itsekin kokeilla. En ole niinkään kiinnostunut itse nukesta, enkä varsinaisesti haluaisi aidon vauvan näköistä nukkea kotiini, mutta itseäni on houkutellut ajatus siitä, saisinko tehtyä yhtään oikean näköisen nuken, vai minkälainen hirviö minun käsissäni syntyisi. Reborn-nukkekurssit ovat hurjan kalliita, joten päätimme jokin kuukausi sitten kahden serkun kanssa järjestää oman reborn -nukkekurssin. Tilasimme nukketarvikkeet ja pidimme omatoimisen reborn -nukkekurssin youtubesta löytyvien tutoriaalien avustuksella.

Mun nukkeaihioni "Kiri" blancona.

Eikä muuta kuin pää käteen ja maalia pintaan.

Oikeiden nukketaiteilijoiden oppien mukaisesti teimme varmasti kaiken ihan väärin, mutta perusidea oli selvä - maalaa ja polta, maalaa ja polta, maalaa ja polta. Maalattiin verisuonia, oikeanvärisen ihon löytämiseksi nuken naamaan tuputeltiin monenlaista väriä, maalattiin kynsiä, taiteiltiin ihopoimuja ja varjostuksia, tehtiin kirkkaalla lakalla vähän valuva nokka... Ja aina välillä grillattiin nukkeja uunissa värin kiinnittämiseksi. Lopuksi liimattiin silmät paikalleen, kiinnitettiin raajat ja pää kangasvartaloon, täytettiin vanulla ja painotettiin hiekkapusseilla, liimattiin ripset ja voilá - siinä se sitten on.

 Ei nyt ehkä aidosta vauvasta menis, mutta eikös tullut kohtalaisen hyvä? Noin niin kuin omatoimisen youtube -kurssin tuloksena tehdyksi. :)

 

 Meidän nuket oli miniversioita, ja valmis vauva on vain 25 cm pitkä, ja painaa puolisentoista kiloa.

Kuten sanottu, minua kiinnosti enemmänkin se, pystynkö tekemään nukkeaihiosta yhtään oikean vauvan näköisen nuken, ei niinkään nukke itsessään. Paikkaa tässä kodissa tälle pienelle nukelle ei siis ole, joten tämä odottaa kärsivällisesti kaapin hyllyllä tulevaa kohtaloaan. Ehkä se joskus pääsee päiväkodissa jouluevankeliumin vauvaksi, tai sitten se muuttaa myöhemmin jonkun pienen tytön luokse asumaan.

Mistä niitä ompeluksia oikein tulee...

 Pääsiäisen pyhät ommellessani ompeluhuone oli niin kaaostilassa, etten uskaltanut sitä kuvata, voin nyt siivottuani laittaa tänne kuvia siitä, missä niitä sydämiä, tyynyjä ja muita ompeluksia oikein syntyy. Tässä siis meidän kodin ompeluhuone.

Tästä huoneesta löytyy monia kotimme rakkaimpia esineitä; miehen mummon vanha puusänky, isin tekemä kaappikello, paapan tekemät peilit, muorin vanha matkalaukku, hyvältä ystävältä saatu puusaavi, lapsuuden kotitalon vanha ruokakomeron ovi, vanha musta Singer...

Tämä seinähyllykkö rakennettiin miehen kanssa muutamasta vanhasta laudasta. Hyllyssä on sekä ehtoja vanhoja rukin puolia sekä isin tekemiä uudempia puolia. Hyllyn alapuolella roikkuu kirpputorilta löytynyt kirjasinlaatikko, joka maalattiin valkoiseksi.

Puolarullakko löytyi viime kesänä Pohjanmaalta kirpputorilta. Oli aivan huikea löytö, tykkään tästä tosi paljon! Rullakossa on 21 puolaa, joten pitsiä mahtuu.

 Tällaisessa huoneessa ompelukset tätä nykyä syntyvät. Mies tuossa muistelikin, miten mun ompeluharrastukseni edellisessä asunnossa toteutui olohuoneessa ompelukone pienen jakkaran päällä nököttäen, kun tilaa minkäänlaiselle ompelupöydälle ei ollut. Ja nyt on kokonainen huone ihan mun luovuuttani varten. :)

 Vaan nyt tämän alkaneen viikon ajan mun luovuuteni on valjastettu ihan toisenlaiseen käyttöön. Gradun deadline lähenee ja palautus on ensi viikolla. Mullahan tuo valmistuminen ei sinänsä ole ollut mitenkään tiukasti agendalla, koska maisteriksi valmistuminen ei muuta mun työkuvioitani ja mulla on oman alan tutkinto valmiina jo ennestään. Lisäopiskelu on mulle ollut työn rinnalla harrastus. Vaan nyt viimein olisi aika saada tuo pois alta (niin, koska kesäkuussa odottelen tietoa pääsystä seuraavaan maisteriohjelmaan :) ). Ja vaikka onkin tullut tänään nukuttua liian myöhään, surffailtua blogeissa, siivoiltua, jne, jne, olen mä ihan oikeastikin aloittanut tuon kirjoitusurakan loppuun viemisen (että usko pois äiti, kyllä mää ihan oikeasti oon kirjoittanut, vaikka tää blogin päivittäminen kiinnostaakin nyt juuri hirveen paljon enemmän :) Kyllä te vielä kekkereihin pääsette. ) Kyllä tää tästä pian valmistuu. :)

Ja se päivän aforismi: 

"Ellei viime tingan hetkiä olisi, mitään ei tulisi tehdyksi."