Tyynestiina

Tyynestiina, uunituore tissikassi, pääsi esittäytymään ompeluhuoneen juuri tapetoidun seinän edessä.

Tyynestiina valmistui kaverin kaksista rintaliiveistä, sai somisteeksi vähän pitsiä sekä kollegan vanhan kaulakorun. Ehtaa kierrätystä, siis.

 Tyynestiina muuttaa uuteen kotiinsa huomenna ja on onnellinen, ettei tule säilötyksi tuonne kaapin nurkkaan "tulipa tuokin tehtyä" -laatikkoon. ;)

Mulla olis eka virkavapaaviikko takana. Olen saanut jotakin ammatillisesti kehittävää aikaan, työstänyt kahta kirjallista projektia, yhtä tieteellistä artikkelia ja toista toimintaopasta, jotka menevät siis molemmat kategoriaan fiksut jutut. Lisäksi olen ommellut, askarrellut, mineillyt, suunnitellut, visioinut, soitellut isäukolle kerta toisensa jälkeen suurista ja vähän pienemmistä nikkarointi-ideoista  - ja ne kaikki menee kategoriaan luovat eikä yhtään niin fiksut jutut. Arvatkaa, kummasta olen nauttinut enemmän? ;)

Nyt kun olen päivät noiden neljän nelijalkaisen kotiäitinä, pääsee myös näkemään kaikki vinkeydet, mitä nuo täällä päivisin kehittävät. Eritoten Alvin ja Kertu tietysti virittelevät jos jonkinmoista metkua, Kertu tunkeutumalla kaikkialle, pudottamalla kaiken käyttäen taitavasti vippaustassuaan, kaivamalla esiin kaiken piilotetunkin ja osallistumalla kaikkeen, Alvin taas syömällä kaiken. Mä en voi käsittää, millainen kissa oikeasti syö KAIKEN sopivankokoisen, mikä eteen sattuu. Eiks se olis enemmänkin koiranpentujen juttu...?

 Näiden kanssa kasvaa harmaita hiuksia tukkokaupalla, toisaalta toisinaan saa sellaisia nauruja, että voi huoletta elää harmaiden hiustensa kanssa satavuotiaaksi. Ainakin.

Muutos

Lauantaina konkretisoitui muutoksen hetki. Jätin taakseni työyhteisön, jonka kiinteä osa olen ollut kuluneet viisi vuotta ja jonka esimiehenä olen toiminut viimeisen vuoden ajan.

Mä jotenkin haluan uskoa intuitioon. Että vaikka on ollut takana ihan hurjan opettavainen, onnistunut, hyvä ja antoisa vuosi, ja taakse jää loistava työyhteisö, niin itseään on joskus pakko kuunnella. Että tämä ei tässä kohtaa vain tuntunut oikealta minua varten. Että vaikka kaikki palaset tuossa isossa kokonaisuudessa oli periaatteessa täydellisesti kohdallaan ja kaikki ainekset oikein purkissa, niin tämä ei vaan tuntunut oikealta, ei tässä hetkessä ja tässä kohdassa. Tämä tehtävä ei tässä kohtaa yksinkertaisesti ollut minua varten enkä minä tätä varten.

Pitkään piti pyöritellä ja miettiä, yrittää saada kiinni karkailevista ajatuksista. Yhtenä yönä tuli oivallus siitä, että nyt. Että nyt mä lähden. Otan aikalisän itselleni ja kuulostelen puoli vuotta, mitä mä oikein haluaisin tehdä. Että missä se mun ekologinen lokero oikein oliskaan. Heti seuraavana aamuna en tokikaan vielä lähtenyt. Se nyt oli vasta reilua kuukautta myöhemmin.

Tänään mulla oli ensimmäinen virkavapaapäivä. Ensimmäinen niistä tulevista 196 virkavapaapäivästä. Jotakin on tulevalle puolelle vuodelle mielessä, jotakin on sovittu, jotkin muhimassa, paljon on vielä avoinna. Ja hirrrrrveen hyvä niin! :)

Koska olen kevyesti ilmaistuna aavistuksen verran tumpelo keittiössä, ei viitsinyt edes harkita läksiäistorttujen leipomista. Sen sijaan pohdiskelin johtamisen perustehtävää, antaa ihmisille välineet ja suuntaviivat, ja saada heidät tekemään itse. Se mielessäni mittasin jokaiselle pienen suklaakakun (ohje täältä) ainekset purkkiin ja ohjeistin jatkotoimenpiteet. 

Mitattavaa riitti. Purkkeja kun tarvittiin kuitenkin kaikkineen 37 kipaletta.

Jotakin sanattomaksi vetävää sain kuluneen vuoden kiitoksena. Leirinuotiolta tuoksuva, metrin mittainen pergamenttikirje sisälsi ajatuksia minusta. Tämä lista täytynee liiteröidä seinän kiinni ja lukea aina pahan päivän tullessa. :) Lisäksi kirjekuoressa oli jotakin, millä pääsen valitsemaan itselleni jotakin kaunista, pientä ja kimmeltävää.

Pari viikkoa sitten erään isomman koulutusrupeaman seurauksena pientä porukkaa kiitettiin koulutuspäivän järjestelyistä taulumuistamisilla. Taulut jaettiin ihan sattumanvaraisesti, ja itselleni osui taulu mietelauseella "näetkö muutoksessa mahdollisuuden kasvaa." Tämä istuu niin tähän hetkeen.

Oikeastaan mua kyllä huolestuttaa seuraavassa puolessa vuodessa vain yksi asia. Että kun jollekin antaa pikkusormen, niin se vie koko käden. Mulla on vähän taipumusta siihen, että menee koko ihminen kerralla. Ja se, mikä vähän mietityttää, on, että saanko mä oikeasti tehtyä tämän seuraavan puolen vuoden aikana mitään sellaista mitä mun pitäis. Sellaista, millä mä selvittäisin itselleni, mitä mä oikein haluan isona tehdä. Kokeilisin siipiäni, rajojani ja osaamistani. Sellaista fiksua. 

Mutta mutta... Mulla kun olis tuo isäukon kanssa viikko sitten nikkaroitu Tylypahkan kuusikerroksinen koulu tuossa ihan tyhjillään odottamassa sisustusta, huonekaluja ja asukkaita. Ja mulla olis niin paljon ompeluideoita. Ja mulla olis paljon sisustusideoita. Ja nikkarointi-ideoita. Jopa leipomisideoita. Ja kaikenlaisia muitakin ideoita. Mulla olis kaikenlaisia ideoita ihan jokaisen tulevan 196 virkavapaapäivän ratoksi, vaan ne nyt sattuu olemaan jotain ihan muuta kuin fiksua.  :D

Haittaakse?

Modernista mustasta lautaseinään

Meillä ei ole pitkiin aikoihin tehty mitään muutoksia sisustusrintamalla. Seinät ovat pysyneet sellaisinaan, eikä tässä nyt sinänsä ollut mitään aikomustakaan muutoksia tehdä. Eräänä iltana löytyi kuitenkin netistä inspiraatiokuva, ja koska harkinta-aikaa ei tässä taloudessa ole, oli tapetit äkkiä tilattu. Tänään saatiin viimeistelyt tehtyä.

Katsaus vielä sinne menneisyyteen. Ihan alkuun haluttiin oikein synkkä ja pimeä makuuhuone. Matkan varrella valkaistiin tunnelmaa päiväpeittoa, verhoja, yövaloja ja mattoa vaihtamalla. Nyt oli sitten aika kypsä vaihtaa koko makuuhuoneen olemus.

Muut seinäthän täällä olikin valkoiset, ja tapetoitu muutama vuosi sitten. Tehosteseinän tapetti vaihdettiin, ja tapetiksi löytyi Vallilan New England, joka iski ihan heti. Kiitos sinulle, joka lastenhuonetta esittelit ja jolta tähän inspiraationi sain (valitettavasti en pysty muistamaan, kenen blogi oli kyseessä). EDIT: Inspiraatio löytyi siis alkujaan Valkoista ja kiehkuraa -blogista tästä postauksesta. Kiitos kaunis inspiraatiosta sinulle, Saikku!

Yöpöytäratkaisuja on ollut monenlaisia puisista pylväistä pinnatuoleihin, ja nyt päädyttiin vuorostaan näihin puulaatikoihin.

Ovi on aiemmin toiminut pukkijalkojen kanssa ompelupöytänä, vaan se viritelmä muuttui nyt sängynpäädyksi. Seinältä löytyi paikka pidempään varastossa olleelle ikkunanpokalle.

Mä tykkään kyllä tästä nyt ihan hurjasti. Ei sillä, tykkäsin edellisestäkin, mutta tää tuntuu vielä paremmalta. Joskin että pari asiaa tässä tapahtui ihan huomaamatta. Beige hiipi takaisin, vaikka se jo ehdittiin jossain kohtaa kadottaa tästä kodista miltei kokonaan. Toinen seikka on se, ettei olla ikinä haluttu meille sinistä missään muodossa, koska jotenkin on tuntunut, että se ei ole yhtään meidän väri. Nyt on.

Meillä on tätä samaa tarkoitus laittaa ompeluhuoneen päätyseinään, jolloin makuuhuone ja ompeluhuone, jotka ovat yläkerrassa vierekkäin, muodostavat paremmin kokonaisuuden. Tavallaan tämä lautaseinä jatkuu sitten huoneiden läpi, kun on vierekkäisten huoneiden seinillä. Jos sitä saisi aloitettua ensi viikolla.

Kiireetöntä ja hyväntuulista alkavaa viikonloppua sinulle!

Lapsi ja kissa

 

 Mikä ihme sinä olet, en ole koskaan sinua nähnyt... 

 

 

Voiko sinua läpsiä, repiä, koskea, töniä, taputtaa - mitä sulle oikein voi tehdä? Ai silittää?

 

 

 *kiljumista, hihkumista, hykertelyä*

 

 

 

Toinenkin! Kukas sinä olet?

 

 

*Lisää kiljumista, hihkumista...*

 

 

 Teitä on niiiiin monta. Äiti, saanks mäkin? Edes yhden?

Pupu Pumppanen ja hittavaisjulkkiksia

Sellaisesta kirjasta tykkäsin lapsena, Pupu Pumppasen seikkailuista. Se tuli tässä eräänä päivänä mieleen, ja miltei heti rynnin huuto.nettiin tutkimaan, olisko siellä myynnissä Pupu Pumppasen kirjoja. Olihan siellä. Hengitin kuitenkin taas ja jätin vielä ostamatta. Muistaako teistä kukaan Pupu Pumppasta?

Pupu Pumppanen oli kyllä poikapupu. Tämä jokin aika sitten valmistunut on tyttö. Tämä syntyi vanhasta pellavaisesta pöytäliinasta, mekko puuvillaisesta pitsireunaisesta liinasta. Kodinkin jo löysi. :)

 Ystävän pyynnöstä askartelin pari taulua vanhoista aterimista ja työkaluista. Näihin Ikean vitriinikehykseen on kätevä väsätä aterintauluja, ovat suojassa pölyltä ja silti mahtuu paksumpiakin esineitä lasin alle.

Erään ystävän tupareille väsäsin ovistopparin, jota ystävä oli kaipaillut uuteen kotiinsa. Onnellisesti tungin painoksi monta kiloa kangaspussitettua hiekkaa, ja lähdin ennen tupareita kiertelemään ostoskeskukseen pariksi tunniksi  - juu, tämä möhkäle muovikassissa mukana. Jossain kohtaa alkoi sormet venyä ja olkavarsi pidentyä - ei tuo nyt tietysti kymmentä kiloa painanut, mutta kun sitä useamman tunnin roudaa kapeakahvaisen muovikassin varassa, niin tulee mieleen, että oliko tää ostosreissu nyt just fiksu tähän kohtaan. :)

Nostokahvana tässä on väännelty haarukka. Kestää kevyen nostamisen ja kahvan avulla stopparin siirtämisen, mutta ei tokikaan kantamista paikasta toiseen, ja enemmänkin on koristeena.

Kertu on auttanut taas aktiivisesti ja on ollut suurena apuna erityisesti kaikenlaisessa paketoinnissa, kuten kuvasta näkyy...

Ja vielä loppukevennys: hittavaiset ovat nyt julkkiksia. :D  Tuonne miniblogin puolelle tuli kyselyä Aamulehdestä tulla tekemään roomboxeista juttua. Jokusen päivän pohdin, että haluanko nyt ihan oikeasti identifioitua nimen ja kasvojen kera höyrähtäneeksi kolmikymppiseksi minijuttuja askartelevaksi hittavaismummoksi... Maanantain lehdessä me sitten irvisteltiin koko sivun juttuna. Minä ja hittavaiset. :)

Se olis kuulkaas työviikko puolessavälin. Vinkeitä ja inspiroivia ajatuksia sinun arkeesi!