tiistai 30. lokakuuta 2012

Tuiketta pimeyteen


Jukran pujut mää tykkään kynttilöistä. Sytyttelen niitä into piukassa pitkin kämppää, vaan koska en osaa vain olla, siirryn tuota pikaa ompeluhuoneeseen, ja sammuttelen juuri sytytetyt kynttilät saman tien. Ompeluhuoneessa kun ei oikein uskalla savustella... Mutta toisinaan, ihan toisinaan, sitä malttaa hetken istua, fiilistellä ja vain olla.




Vaan koska nuo hetket ovat näemmä erittäin huonoja kuvattavia, täytyi räpsäistä valot päälle ja kuvata sitten valojen kera.




Lupasin miehelle, etten ala hössöttää mitään joulujuttuja ennen marraskuuta. Onneksi on tätä lokakuuta enää huominen jäljellä. Punaisen kynttilän kuitenkin jo laitoin pari päivää aikaisemmin. Kohta saa aloittaa joulutykityksen kotona oikein kunnolla. :)




Taisi olla joku hääsivusto, josta löysin idean pienistä kakkupapereista ledivaloissa, ja täytyihän sitä kokeilla. Kertu tietenkin oli riemuissaan, että tein moiset revittävät paperikoristukset ihan häntä varten, ja kissahan kiipeilee tuossa peilissä vähän väliä ja raastaa kakkupapereita irti. Oikein tuhovimmaisten öiden jälkeen kakkupaperin riekaleita löytyy pitkin taloa. Mutta ajatus oli kiva, ja sitkeästi nostelen valoja takaisin pelin päälle ja metsästän kakkupapereita lattioilta takaisin valoihin. Vaan ei nää kyllä joulua tule näkemään...









 Tällä kertaa olikin hyvin kuvapainotteista asiaa. Eilen ostamani tontun partavillat polttelevat mieltä, joten lienee parempi siirtyä loppuillaksi ompelukoneen seuraksi. Kunhan päästään marraskuun puolelle, täytyypi teillekin esitellä, millaisia tonttumiehiä täällä on rakenneltu.



Ps. Huominen vielä aikaa osallistua kolme sanaa -kilpailuun. Muutamia vahvoja suosikkeja on löytynyt, vaan vielä ehtii. :)

14 kommenttia:

  1. Kynttilöitä ja valoja sytytellään täälläkin. Ja tykätään niistä.
    Oletko muuten tehnyt itse tuon taulunkehys-valonauha-jutskan? Näyttää tosi kivalle!

    VastaaPoista
  2. Peppi: Musta helmivalonauha on ostotavaraa, ja kiinnitin sen muutamalla naulalla tyhjänä seisoneeseen kehykseen. Kiva, että tykkäsit!

    VastaaPoista
  3. Niin kauniita kuvia ja tunnelmia!

    VastaaPoista
  4. Jee,viikonloppuna meinaan keittiöön alkaa Joula laitteleen! Maagista marraskuun vaihtumista oon ootellu, mutta het ihan siihen ekalle päivälle ei ehdi kun pitää Halloweenia juhlia :D

    VastaaPoista
  5. Onneksi löysin tämän ihanan blogisi! :) Lukijaksi jäin :)

    VastaaPoista
  6. Hyvännäköistä jälleen;) kakkupaperivalot on oiva idis...pitänee kokeilla;)

    VastaaPoista
  7. Ihanat lyhdyt, tuo iiiiiso varsinkin ♥
    Olen koittanut sivusilmällä etsiskellä jotain vastaavanlaista, ykskaks viimeisten pyöritysten jälkeen sellaiselle olisi paikka :D


    Jokos olet saanut idean "prinsessaan"??

    VastaaPoista
  8. IHANIA LYHTYJÄ!!!! voi vau. Ja tuo penkki peilin alla.. mahtavan rouhee :D

    Kauniita ja tunnelmallisia kuvia!!

    VastaaPoista
  9. upeita kuvia...ja nuo sydämet lusikoilla ja ohjeilla on tämänhetkinen lempparini ;D Kiitos vielä niistä,ne on niin I H A N A T <3 kynttilät palavat täälläkin ja 1.11 syttyvät ''jouluvalot''pihallamme :)

    VastaaPoista
  10. Kaunista, kaunista, ihania yksityiskohtia kodissasi :) Minäkin ihailin tuota valoköynnös kehystä♥

    VastaaPoista
  11. Kyllä olet laittanut kauniisti kynttilät :-) Niitä ei vaan koskaan ole liikaa, vaan ainakin 1 aina liian vähän ;-) Niin ihania kun ovat :-)

    Oletko kurkkinut blogiini? ;-)

    VastaaPoista
  12. Iik ja voih ja vautsivau miten nättiä teillä on!

    VastaaPoista
  13. Ihana joulu lähestyy... Iiks! <3

    Voin kuvitella Kertun silmien vimmaisen kiillon, kun sä asettelet Maailman Hauskinta Kissanlelua aina uudestaan ja uudestaan omalle paikalleen :).

    Kynttilöistä tulee niin levollinen ja hyvä fiilis!

    Voisin heittäytyä mukaan kolmen sanan kilpailuun tällä -->

    1. Oman onnensa sepät

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)