Astiasto on Apilanlehden Kelkkaretki -sarjaa, jossa Carl Larssonin kuvitus. Haaveilin tästä vuosikausia, mutta en malttanut alkaa keräilemään, kun ovat kuitenkin kohtuutyyriitä ja hitaita keräillä. Tori-fin kautta sitten löytyi sopivan kokoinen, kahdeksalle hengelle kasattu sarja, ja nyt pääsin ekaa kertaa kattamaan sillä tämän kahden hengen joulupöydän.
Alvin ei ollut ihan samaa mieltä jouluisesta lookistaan. Yhden kuvan onnistuin saamaan, kun kissa lähti taas omille kiireilleen ja rusetti lensi mäkeen. :)
Kauniita joulujuttuja <3 Tuo pöydän kattaus on aivan ihana ja tunnelmalliset lautaset! Riisipuuro kuuluu kyllä ehdottomasti jouluun. Harmi, että juhla meni taas niin nopeasti ohi, toinen joulu heti perään kiitos ;)
Äkkiä tulee kyllä myös jouluähky - henkinen ja fyysinen. Mä keräsin tänään kaikki joulujutut pois. Kuusen jätin vielä, mutta muu lähti. Kaupassa teki mieli ostaa jotain keltaista kukkaa pöytään, jotta olisi jotain ihan muuta kuin joulua. :)
Oi miten kaunis kattaus ♥
VastaaPoistaKiitos Sude. ♥
PoistaKaunista ja tunnelmallista. Alvin ♥
VastaaPoistaKiitos Cheri. Alvinilta terveiset mustalle herralle.
PoistaKaunista<3
VastaaPoistaKiitos Eila. ♥
PoistaKauniit kuvat ja niin kaunis kattaus!
VastaaPoistaKiitos Lisay. ♥
PoistaYlitsevuotavan kaunista!
VastaaPoista-Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-
♥
PoistaMikä ihana astiasto kyseessä? Kaunis kattaus ja tunnelma teillä!
VastaaPoistaAstiasto on Apilanlehden Kelkkaretki -sarjaa, jossa Carl Larssonin kuvitus. Haaveilin tästä vuosikausia, mutta en malttanut alkaa keräilemään, kun ovat kuitenkin kohtuutyyriitä ja hitaita keräillä. Tori-fin kautta sitten löytyi sopivan kokoinen, kahdeksalle hengelle kasattu sarja, ja nyt pääsin ekaa kertaa kattamaan sillä tämän kahden hengen joulupöydän.
Poistakaunein kattaus ikinä !!!
VastaaPoista-tiina-
Vautsi, kiitos huikeasta kommentistasi. :)
PoistaMinustakin todella kaunis kattaus! Ja astiasto on hurmaavan jouluinen.Jouluisesta Alvinista puhumattakaan...
VastaaPoistaT.Asta
Alvin ei ollut ihan samaa mieltä jouluisesta lookistaan. Yhden kuvan onnistuin saamaan, kun kissa lähti taas omille kiireilleen ja rusetti lensi mäkeen. :)
PoistaKauniita joulujuttuja <3 Tuo pöydän kattaus on aivan ihana ja tunnelmalliset lautaset! Riisipuuro kuuluu kyllä ehdottomasti jouluun. Harmi, että juhla meni taas niin nopeasti ohi, toinen joulu heti perään kiitos ;)
VastaaPoistaÄkkiä tulee kyllä myös jouluähky - henkinen ja fyysinen. Mä keräsin tänään kaikki joulujutut pois. Kuusen jätin vielä, mutta muu lähti. Kaupassa teki mieli ostaa jotain keltaista kukkaa pöytään, jotta olisi jotain ihan muuta kuin joulua. :)
Poista