Kontaktimuovia ja parisuhdepohdintoja

Keittiön tasot ja kaakelit on vaihdettu nelisen vuotta sitten, vain hitusen ennen hurahdusta harmaaseen ja vain kuukautta ennen kuin lattiat menivät vaihtoon. Lattioistahan piti tulla myös ruskeat. Tulikin lennossa harmaat, mutta ne kaakelit ja tasot oli jo ruskeat...

Tummat kaakelit ja tasot on närästäneet jo pitkään, ja pitkällisen kypsyttelyn jälkeen tilasin netistä kokeilumielessä pari rullaa dc fixiä. Ajatuksena oli testata, että miten tuo ihmemuovi toimii, ja jos hyvin, oltais ostettu lisää ja maalattu samalla myös kaakelit valkoisiksi.

Into piukassa eilen raaputettiin silikoneja irti ja pinnoitettiin yksi osa tasosta. Oli kerrassaan helppoa ja tuli oikein siistiä jälkeä. Miehen kanssa meinasi tosin tulla jonkin sortin kukkotappelu, kun tekemisen tyylit näissä hommissa hitusen meinaa poiketa toisistaan. Minä en kestä miehen tapaa miettiä puolta päivää jokaista siirtoa etukäteen, mies taas ei kestä mun tapaani alkaa tekemään sata lasissa ja ajatella vasta sen jälkeen. Toisen ajatus on se, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja se sitten riittääkin kun se on hyvin suunniteltu. Tekemiseen ei välttämättä kannata ryhtyäkään ettei vaan mene pilalle. Mä taas teen, kokeilen, puran, kiroilen, teen uudelleen, puran, sovellan, luovin ja korjaan lennossa tekemiäni virheitä - ja ajattelen jälkikäteen, että kappas, olishan tän voinut kerrallakin tehdä kunnolla, jos olis jaksanut sekunnin ajatella. Mutta hei - saatiin taso oikein hienosti laitettua. Silittelin ja ihastelin uutta tasoa puoli iltaa. 

 

No ei se nyt niin hieno vielä ole, kun valtaosa tasoista on edelleen ruskeita ja kaakelit myös, mutta tuo pikkupala näyttää jo kivalta. Hirrrrveen kivalta.

Tänään menin tilaamaan lisää. Ja kääks - "Tuote on tilapäisesti loppu." Ei menny niin kuin Strömssöössä. Tilapäinen on suhteellinen käsite. On pari verkkokauppaa, joiden tiettyjen, kyttäämieni tuotteiden tilapäisesti loppu on kestänyt viisi vuotta. Kun ei nyt kävis tässäkin niin. Minuuttia myöhemmin olin kirjoittanut verkkokauppaan kyselyn siitä, mahtaako tuotetta tulla enää ikinä koskaan milloinkaan.

Kun minä kiukuttelin ja meuhkasin tietokoneen ääressä, mies katseli verkkokaupasta mun olan yli muita dc fix -kuoseja ja totesi rauhalliseen tapaansa, että voihan sitä sitten hankkia uudet muovit, jos ei samaa enää saakaan. Voidaan ottaa vaikka tuo valkoinen puukuosi. Tai tuo toisenlainen harmaa. Että eihän sitä tiedä mitä haluais, kun tuli paljon uusia mietittäviä vaihtoehtoja.

Minä jatkoin murjottamista. Mun kiukutellessa nelijalkaiset jollottivat saunan lauteilla. Niistä kaksi on vähän niin kuin tuo siippa - rauhallisia ja harkitsevia, ja kaksi tuollaista enemmän mun henkistä olentoa, vähemmän harkitsevia tyyppejä, jotka tekevät aina ennen kuin ajattelevat, mikäli nyt ylipäätään sittenkään ajattelevat. Siellä ne silti lojuivat hartaassa ja rennossa yhteisymmärryksessä.

Koska itsellä meinaa kaiken murjotuksen ohella olla flunssainen olo, taidan heittäytyä sängyn pohjalle miehen kainaloon, avata telkkarin ja katsoa jotain umpiturhaa viihdettä. Vaipua sinne rennon ja hartaan yhteisymmärryksen ulottuvuudelle, vaikka toisinaan kovin erilaisia ollaankin. Olis niin kovin rasittavaa, jos meitä yliaktiivisia, liian nopeita, impulsiivisia ja tunne-elämässään sekunnissa nollasta sataan kiihtyviä ihmisiä olis tässä taloudessa kaksi. Pärjätään niin hyvin juuri näin, joissakin asioissa niin totaalisen erilaisina. :)