tiistai 5. tammikuuta 2010

Kalojen koti




Kalojen koti on nyt siivottu loppiaista varten. Akvaarioharrastus kiinnosti joskus niinkin, että meillä oli aikaisemmin kaksi akvaariota. Muuton myötä pienempi lähti. Mielenkiinto ei ole enää niin huikea tämänkään kanssa, mutta aina, kun se on siisti, on se kyllä kauniskin.











Akvaario kaloineen majailee yläkerran aulassa, joka toimii myös työtilana.





Tietokonepöytänä toimii vanhasta sittemmin lopetetusta kyläkoulusta (jossa muuten meidän lisäksemme ovat sivistystään kartuttaneet sekä meidän molempien isät että osa isovanhemmista) aikoinaan ostettu paripulpetti, jota anoppi oli varastoissaan vuosia jemmannut. Maalia poistettiin pulpetin entrauksen yhteydessä loputtomat kerrokset, sillä pulpetti oli koulussa palvelleidensa vuosien saatossa saanut pintaansa mitä uskomattomimpia maalisävyjä - ja kaikki yhtä kaameita. Nyt pulpetti on - yllätys yllätys - valkoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)