Nelijalkaisten reissuunlähtö

  

Perjantaina olisi edessä aamuöinen lähtö virolaiseen lastenkotiin. Ennen tuota reissua on kuitenkin edessä kissojen reissuunlähtö. Nelijalkaiset lähtevät taas lastenkotireissun ajaksi Pohjanmaalle. Matkaa kertyy mukavasti hoitopaikan sijaitessa 250 kilometrin päässä. Jos näitä olisikin vain yksi tai kaksi, voisi ehkä tarjota hoidokkeja lähemmäs kylään jollekulle tutulle, mutta kun

 a) niitä on neljä - kuka hullu ottaisi kotiinsa hoitoon neljä kissaa? Emmää ainakaan... :D

b) joukossa on Tauski, joka tarvitsee astmapiippua aamuin illoin

c) joukossa on Grisli, jolla varmaan piuhat sekoaisi vieraaseen paikkaan vietäessä ja varsinkin, jos se tarkoittaisi eroa jostakusta toisesta kissasta 

d) joukossa on Alvin, joka saisi hoitajansa hermoraunion partaalle hetkessä

ja e) niitä on edelleen neljä. 

Kissat lähtevät siis hoitoon Pohjanmaalle vaarin vinttiin, jossa alakerrassa asustavat isäukko tai paremminkin äippä käy ne hoitamassa. Vaari on kissaseurasta onnessaan, ja äippä ikänsä lehmien ja sonnien kanssa nujakoineena pärjää myös Alvinin kanssa - useimmiten. :D

 "Hei dude, mitä sää siellä kassissa teet?"

"Mää lähen Pohjanmaalle. Mä oon pohjimmiltani maalaiskolli ja lähden landelle."

"Mäkin lähden. Siellä on hyviä kiihdytyssuoria, joissa voi juosta matot ruttuun sata kertaa päivässä. Ja voi livahtaa salamana jokaiseen komeroon, jonka vaari avaa. Se on niin hidas, ettei ehdi estää. Ja se on myös lystiä, jos pääsee livahtamaan portaikkoon, josta pääsee alakertaan. Silloin tulee vanhalle ukolle aina kiire.""

"Mä lähden kans. Siellä voi juoda maitoa vaarin kans samasta mukista, se oikeen tarjoaa. Ja muistaksää, kun me löydettiin sen hammasharja ja pelattiin sillä pitkin lattioita, ja se vaan nauroi. Eri äijä kyllä. Mä aion tälläkin kertaa hypätä sen niskaan. Se vaan sanoo, että pysy nyt siellä, niin lähdetään tutkimaan taloa. Ja siellä mää sit kiikun kun se hiippailee ympäri mökkiä. Onneks sillä on paksu villapaita. Muuten tulis sen niskaan reikiä. Joskus on tainnut pari tullakin.  Jouluna mä purinkin sitä. Se usutti, ja mä hyperaktivoiduin, innostuin ja purin. Sillon se kyllä vähän suuttui ja sanoi, että oot sää kyllä aika sairas kissa. Ehkä se on jo antanut anteeksi."

Ihmisiä, lahjoja ja lahjoja ihmisille

 

Kerrassaan järjetön otsikko, joka kuitenkin kiteyttää tämän postauksen pääteemat. Viime viikolla oli elämässä paljon ihmisasioita.

Viime viikolla tajusin yhden hiipuneen ihmissuhteen kohdalla, että välissä on paljon asioita, jotka ovat kasvattaneet risuaitaa vaikeasti leikattavaksi. Yli tai ali ei hevillä mennä kummallekaan puolelle.

Toisen ihmissuhteen kohdalla heräsin viime viikolla siihen, että koskaan ei ole liian myöhäistä. Sain kutsun teiniaikaisen ystävän polttareihin. Mietittyäni kieltäydyin kutsusta, kun mietin, että viime vuosina olemme olleet niin vähän tekemisissä, etten millään koe olevani sopiva ihminen niin lähipiirin yhteiseen tilaisuuteen kuin polttareihin. Samalla päätin, että tässä voinee olla paikka tsempata ja olla aktiivisemmin yhteydessä, ettei jatkossa tarvitse tehdä samaa havaintoa uudelleen.

Viime viikolla tutustuin kahtena eri päivänä kahteen uuteen, mukavaan ihmiseen. Yllätyin, miten hyviin keskusteluihin pääsi sellaisten ihmisten kanssa, joita ei ennestään tunne lainkaan. Piristävää.

Kävin viime viikolla työpaikalla, juttelin muutaman pitkän ajan kollegan ja yhden vähän uudemman tuttavuuden kanssa ja mietin, että yhdenlainen arjen onni on ihmisissä, joiden kanssa voi jakaa saman arvo- ja asennemaailman ja joiden kanssa jutellessa ajatukset ja asiat jalostuvat aina asteen eteenpäin. Aina kehkeytyy jotain uutta, luovaa ja motivoivaa.

Viime viikolla tuplasti minun ikäiseni ystävä riemastutti tekstiviesteillään, jotka vilisivät teinislangia, ihkuja ja muita tämän päivän sanoja. OMG puuttui. 

Puhuin viime viikolla pitkän puhelun ystävän kanssa, jonka kanssa emme juurikaan koskaan näe, ja soittelemme harvakseltaan. Matkan varrella elämään on kertynyt jokunen sellaisia helmiä, joiden kanssa voi toisinaan olla kuukausia ja jopa vuosia välimatkaa ja –aikaa, ja silti jutellessa tuntuu aina äärimmäisen helpolta, luontevalta ja rennolta, ihan kuin olisi viimeksi eilen tavattu. 

Tällä viikolla sosiaalinen elämä huipentuu loppuviikon lastenkotireissuun koillis-virolaiseen lastenkotiin. Siellä pääseekin sitten sosiaalisen toiminnan ytimeen siinä määrin, että seuraavan viikon voi eristäytyä rauhassa kaikesta muusta maailmasta. :)

 

Lahjasavotta on ollut taas melkoinen ennen reissunlähtöä. Lähipiirin lisäksi lahjarumbaan ilmoittautui muutama ulkopuolinen, ihana ihminen, ja heitänkin kiitokset kolmen naisen koplalle, joka tikkusi kasoittain villasukkia, lapasia ja tuubihuiveja, sekä sinulle, joka hankit paketit viidelle lapselle. 

 Nyt on kolmisenkymmentä pakettia kauniisti pakattuna ja odottamassa matkaan lähtöä.  Matkaseuraan kuuluu tällä kertaa mies, velipoika ja tamperelainen baabuska. Jee, kiva lähteä!

Mollamaija

Ystävä laittoi eilen viestiä ja kysyi, osaisinko tehdä mollamaijan. Koska oon isäukon puolelta saanut sellaiset geenit, joiden mukaan kuvittelen osaavani ihan mitä vaan, vastasin ystävälle, että toki teen. Vaikka suuria odotuksia tai vaatimuksia mollamaijan tyylistä ei tullut, ja sellainen uudemman tyylinenkin olisi kelvannut, päätin kuitenkin haastaa vähän itteäni ja yrittää tehdä sellaisen vanhemman tyylisen.

Naaman muottina käytin omaa lapsuusaikaista nukkea, jonka pään kelmutin, sen jälkeen vuorasin maalarinteipillä saadakseni kasvonmuodot ja lopuksi liimasin päälle kankaan. Kasvojen maalaukseen otin mallia netistä löytyneestä kuvasta (yläkuvassa näkyy siis vasemmalla oma versioni, oikealla mallikuva) ja maalasin akryyliväreillä. Kun maali oli kuivunut, irrotin kelmu-teippi-kangasvirityksen nuken päästä ja sain mollamaijan kasvot käsiini.

Ja sitten vähän kangasta, vanua, pellavalankaa hiuksiksi...

Siinä se nyt olis. Vanhanaikaiselle mollamaijalle tyypillisesti kaverilla on tuollaiset katkaistut kädet ja jalat, kuten äippä tuumasi. :)

Toivottavasti tää on nyt sellainen, millaista toivottiin.

Raitaa, ruokaa ja häijyjä hampaita

 Keinutuoliin virkkaamalla tehty raitatyyny valmistui. Se olkoon nyt viimeinen värinlisäys olohuoneessa. Onhan niitä nyt jo, kun on väriä matoissa, pallovaloissa, parissa tyynyssä ja taulujen päällä olevissa Taalainmaan hevosissa. Tää väripläjäys on nyt oikein riittävä tähän huusholliin.

Suoristelin oikein matotkin kuvia varten. Vielä olen poltellut päivisinkin kynttilöitä ja laittanut ikkunatähtiin valot, vaikka eilisen jälkeen lumi on mystisesti kadonnut johonkin ihan kokonaan ja tuntuu jotenkin hassulta vielä laittaa "jouluvalot" päälle.

Lumen katoamiseen liittyy jotakin kiusallistakin. Me ei haravoitu tuota muutaman neliön takapihaa syksyllä ollenkaan. Laiskotti sen suhteen niin totaalisesti, ja odotettiin vaan kiivaasti lunta, joka peittäisi ruskeat lehdet. Kovin vähän aikaa oli lehdet piilossa. Tänään hävetti kun katsoin pihalle. En kyllä tosiaankaan mee nyt haravoimaan. Se vasta hävettäis.

 Tänään syötiin vuohenjuusto-punajuuria. Njam. Olivat hyviä. Leivoin myös sämpylöitä. Taputin itseäni tyytyväisenä päähän ja koin olevani oikein perfect housewife kun oli miehelle ruoka valmiina kotiin tullessaan.

Muu päivä menikin moniprojektien parissa. Perfect housewifet ei kyllä sellaisia taida tehdä... Mä en saanut vanhemmiltani kolme- tai kymmenvuotislahjaksi nukkekotia, mutta sain sellaisen kolmekymmenvuotislahjaksi. Talo on kuvassa vielä hyvin keskeneräinen, enkä siitä sen kummemmin täällä ajatellut jaaritellakaan, mutta kuva täytyi laittaa tuon kissapedon takia. Kertu piti tästä talosta, mutta ei sen asukkaasta. Kävi ikkunaluukun kautta kimppuun.

Paha eläin.

Kodittomia

Osallistuin siskon kanssa vuosia sitten antiikkinallekurssille. Kurssilla opeteltiin tekemään vanhan ajan nalle perinteisiä menetelmiä käyttäen. Hurahdin. Nallejen tekeminen oli työlästä ja aikaa vievää, mutta koukuttavaa.

Tuon kurssin seurauksena tein vaikka kuinka monta nallea. Tehtailin nalleja yksin, itselle, lahjaksi, pidettiin omia nallekursseja muorin, miehen siskojen ja anopin kanssa, ostelin turkiskankaita ja isojen nallejen vaatteita, tilailin niveliä ja lasisilmiä...

(Yläkuvassa muorin taidonnäytteet) Tein pieniä nalleja, isoja nalleja, mininalleja, vaatteellisia nalleja, alastomia nalleja, ruskeita nalleja, valkoisia nalleja, mustia nalleja, kirjavia nalleja...

Miehelle ompelin synttärilahjaksi ford-nallen. Haalarit pienensin miehen työhaalareista.

Nalleja tuli kuin tehtaasta, ja sitten lopahti. Ihan totaalisesti. Ei syntynyt enää yhtään nallea. Iso kasa suuria nalleja jäi ompeluhuoneen ylähyllylle keskeneräisinä, silmättöminä, korjattomina, nenättöminä tai muuten hippasta vaille valmiina odottamaan päivää tulevaa. Olis ehkä neljä vuotta nyt siellä olleet. Tänään kaivoin ne esille. Viimeistelin muutaman, osa vielä odottelee. 

Nyt he etsivät uutta kotia. Itsellä ei valitettavasti ole paikkaa näin suurelle nallearsenaalille, ja kuusi isoa nallea (korkeus n. 60 cm) on vailla omaa uutta kotiaan. Ovat tällä hetkellä vielä hieman tuohtuneita, koska joutuivat tuhlaamaan monta vuotta elämästään hyllyllä maaten, ja siksi toivovatkin itselleen rakastavaa, parempaa kotia. Ovat siis täysin käsityötä ja tehtyjä lähinnä sisustukseen ja helliin leikkeihin. Raajat ovat nivellettyjä, osalla myös pää kääntyy.

Osa nalleista hyppäsi jo tähän esittelyyn vaatekuvien ja alastonkuvien kera. Osa vielä odottelee silmiään ja korviaan, ja pääsevät sitten myös hekin uusia kotejaan etsimään.

 

Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

Ei ole koskaan liian myöhäistä saada Harry Potter -synttärit

Tänään pidettiin mun pienimuotoiset kolmikymppiskekkerit. Kutsuvieraslista oli hyvin lyhyt, ja kutsuin näihin minipippaloihin vain omat vanhemmat ja sisarukset puoliskoineen, jolloin meitä oli kaikkineen kahdeksan aikuista ja yksi lapsi.

Mulla oli näissä juhlissa kolme teemaa:

1. Ei ole koskaan liian myöhäistä saada Harry Potter- synttärit. Mulla ei ole koskaan ollut teemasynttäreitä. Syy on toki ihan selvä, sellaisia ei nimittäin harrastettu silloin, kun mä olin lapsi. Nyt halusin sitten nimelliset sellaiset järjestää, ja iskipä päähän, että Harry Potter on mun teemani.

2. Kuvittelusynttärit. Koska leipomistaitoni on oikeasti äärimmmäisen onneton, joutui näissä kemuissa turvautumaan pitkälti mielikuvituksen voimaan. Tämä keksi tässä voi olla Hagrid, pöllö tai huispauksen ryhmy. Se voi olla ihan mikä vaan, kun oikein tehokkaasti kuvittelet.

3. Voisiko mikään leipomisessä mennä enää enempää pieleen -synttärit. Kolmion muotoiset keksit, joista tulikin epämääräisiä kasoja. Juustosarvet, jotka näyttivät uuniin mennessään koirankakalta, uunista ulos tullessaan paistuneelta koirankakalta. Kääretorttu, joka halkesi. Kinkku-juustopiirakka, joka oli uunissa miltei kaksi tuntia, kun ei vain kypsynyt. Voileipäkakku, jonka koristelut valahtivat onnellisesti tarjottimelle yön aikana jääkaapissa...  

Taiteellisuuteni ei riittänyt millään muotoa leivoskoristeluihin, ja tulos oli sen näköistä. Vai mitäs sanot näistä silmälasikoristuksista? Surrealismia? :D

Tai nämä alruunamuffinssit, kerrassaan säälittäviä, mutta hei, mä tein ne IHAN itse. Kun viikon aikana erilaisia juttuja tehdessäni tuli takkiin sen sata kertaa, väänsin ylimielisyysvaihteen silmään ja lohdutin kutistuvaa, nolostelevaa ja nöyryytettyä egoani sillä, että eihän kukaan voi olla hyvä kaikessa.

Mutta hei, kaikki maistui kummiskin hyvältä, kaikkea upposi ja juhlat olivat kaikin puolin mukavat ja onnistuneet.

Näissä juhlissa menu oli seuraava:

Alruunamuffinssit (suklaamuffinssien resepti täältä)

Kääretortut silmälasicremellä (kääretortut täältä, creme täältä)

Toffeepiparit (ohje täällä)

Lempi-mummun vaaleat piparit (ohje täällä)

Mokkapalat (ohje täällä)

Mango-piimäkakku (ohje täällä)

Kinkku-juusto-piirakka (ohje täällä)

Pesto-valkosipulituorejuusto -juustosarvet (ohje täällä)

Voileipäkakku (ohje täällä)

Väinämöisen palttoonnapit savoporojuustolla, tomaatilla ja viinirypäleillä

Karkki- ja sipsibuffet

Itselleni annan tuhat pistettä siitä, että kaikki leivonnaiset olivat ihan omin kätösin tehtyjä. Yritystä kyllä löytyi. Ja niin, suurin osa näistä oli sellaisia, joita en ollut koskaan tehnyt. Pääosin hyödynsin ystäväni Sumin reseptejä, ja jouduin soittamaan Sumille (+ äitille ja siskolle) näitä tehdessä sen sataan kertaan, että mitä mää nyt teen... Kiitos siis ohjeista ja tuesta, ilman niitä mikään ei olis onnistunut. ;) Ja hei, jos haluatte nähdä näillä resepteillä tehdyt hienot lopputulokset, niin kannattaa kurkata ne suoraan Sumin blogista. Mun teokset ei näyttäneet yhtään samoilta. ;)

Koska tarjottavaa oli sitten kuitenkin hurjan paljon enemmän kuin meitä syöjiä, jäi kahvipöydän jälkiruokana ollut karkki- ja sipsibuffet hyvinkin pitkälti koskemattomaksi. Meillä riittää nyt miehen kanssa ahmittavaa. :)

 

Olemme väsyneitä, mutta tyytyväisiä. Kaunis kiitos sinulle, joka olit tekemässä näistä kolmen teeman juhlista Juhlan isolla J:llä.