Osallistuin siskon kanssa vuosia sitten antiikkinallekurssille. Kurssilla opeteltiin tekemään vanhan ajan nalle perinteisiä menetelmiä käyttäen. Hurahdin. Nallejen tekeminen oli työlästä ja aikaa vievää, mutta koukuttavaa.
Tuon kurssin seurauksena tein vaikka kuinka monta nallea. Tehtailin
nalleja yksin, itselle, lahjaksi, pidettiin omia nallekursseja muorin,
miehen siskojen ja anopin kanssa, ostelin turkiskankaita ja
isojen nallejen vaatteita, tilailin niveliä ja lasisilmiä...
(Yläkuvassa muorin taidonnäytteet) Tein pieniä nalleja, isoja nalleja, mininalleja, vaatteellisia nalleja, alastomia nalleja, ruskeita nalleja, valkoisia nalleja, mustia nalleja, kirjavia nalleja...
Miehelle ompelin synttärilahjaksi ford-nallen. Haalarit pienensin miehen työhaalareista.
Nalleja tuli kuin tehtaasta, ja sitten lopahti. Ihan totaalisesti. Ei syntynyt enää yhtään nallea. Iso kasa suuria nalleja jäi ompeluhuoneen ylähyllylle keskeneräisinä, silmättöminä, korjattomina, nenättöminä tai muuten hippasta vaille valmiina odottamaan päivää tulevaa. Olis ehkä neljä vuotta nyt siellä olleet. Tänään kaivoin ne esille. Viimeistelin muutaman, osa vielä odottelee.
Nyt he etsivät uutta kotia. Itsellä ei valitettavasti ole paikkaa näin suurelle nallearsenaalille, ja kuusi isoa nallea (korkeus n. 60 cm) on vailla omaa uutta kotiaan. Ovat tällä hetkellä vielä hieman tuohtuneita, koska joutuivat tuhlaamaan monta vuotta elämästään hyllyllä maaten, ja siksi toivovatkin itselleen rakastavaa, parempaa kotia. Ovat siis täysin käsityötä ja tehtyjä lähinnä sisustukseen ja helliin leikkeihin. Raajat ovat nivellettyjä, osalla myös pää kääntyy.
Osa nalleista hyppäsi jo tähän esittelyyn vaatekuvien ja alastonkuvien kera. Osa vielä odottelee silmiään ja korviaan, ja pääsevät sitten myös hekin uusia kotejaan etsimään.
Mukavaa keskiviikkoa sinulle!
Voisko ihanampia olla, ihailen kyllä kädenjälkeäsi suuresti. Aivan sama mitä olet tehnyt niistä huomaa kyllä, että teet ne taidolla ja tunteella. Nuo kaksi ylimmäistä nallea ja iso tumman ruskea tyttönalle <3
VastaaPoistaVoi kiitos Tea, olipa ihana kommentti. <3
PoistaLaitoin sinulle Martta-postia :)
VastaaPoistaMartta taitaa olla huomenna perillä uudessa kodissaan. :)
PoistaOnpa siinä nalleja kerrakseen! Suloisia kaikkityyni! Itekkin oon joskus vuosia sitten tehtaillut nivelraajaisia nalleja (en tosin sun mittakaavassa). Juu ja mullakin lojuu yhdessä laatikossa kaksi keskeneräistä karvakaveria ;)
VastaaPoistaNää taitaa olla vähän sellaisia, että kun jäävät kesken, niin jäävät kesken. Mulla oli tosiaan ihan älytön draivi jossain kohtaa näiden kanssa, ja sitten vaan lopahti. Ehkäpä säin vielä löydät innon omasi viimeisellä. :)
PoistaVoi että, en kestä miten suloisia!<3 :)
VastaaPoistaKiitos Saikku. :)
PoistaMie romahan, niin ihania on kyllä nuo sinun nallesi. Olet sie kyllä taitava!
VastaaPoistaÄlä romaha. :D
PoistaLaitoin sinulle s.postia tyttö-nallesta :)
VastaaPoistaMalla lienee perillä huomenissa. :)
PoistaOnpas äärettömän suloisia ja varmasti suuritöisiä! Toivottavasti kaikille löytyy kivat kodit <3
VastaaPoistaKaikki kotia etsineet ovat jo omat kotinsa löytäneet ja muutama jäi odottamaan tulevia lähipiirin pyöreitä synttäreitä. Että loppu hyvin, kaikki hyvin. :)
PoistaTodella upea kooste sinun nalleista. Minun yksi unelma vielä kokematta. Haluaisin tehdä yhden ison antiikkinallen itselleni. Vaan eipä ole ollut sopivaa kurssi paikkaa täällä kotini lähitienoilla. Sinulta kaikki onnistuu ♥
VastaaPoistaToivottavasti jossakin kohtaa löydät sopivan kurssin. Tällaisen tekeminen on työlästä, mutta myös ihanaa. :)
PoistaIhania, oikeita nalleja! Niin persoonallisia ja ilmeikkäitä. Olet todella lahjakas.
VastaaPoistaKiitos Cheri. :)
Poista